Maman omistaman vanhan tilan nimi on Mansikkamäki.
Pikkuveli oli tehnyt portille ihastuttavan nimikyltin.
Ihana Veli!!! Ihana yllätys!
Maman Kesäkoti toivotti meidät lämpimästi
tervetulleiksi monin eri tavoin.
Maitokärryt vanhoine entisen maatilamme maitotonkineen
koristivat juhannuspihamaata.
Haikealta tuntui nähdä Papan nimikirjaimia yhdessä tongista...
Pappa oli minulle hyvin rakas...
Harvalla on niin korkeaa ruusua että voidaan
puhua ruusupuusta. Maman punalehtinen ruusu kasvaa
kuitenkin 3 - 4:ään metriin saakka ja siihenpä voi
ripustaa vaikkapa kynttilälyhtyjä niin kuin Pikkuveli
oli tehnyt.
Emme ole koskaan harrastaneen juhannuskokkoja.
Kokot ovat jotenkin pelottavia...
Meidän kokkomme ovat kynttilöitä.
Nekin turvallisesti lyhdyissä.
Maman kesäkeittiö ravitsi meidät ja Esikoisen joka oli
Ainokaisensa kanssa liittynyt seuraamme.
Kesäkeittiön antimet olivat mmmmmmmm herkullisia!
Juhannukseen kuului myös ahomansikoita.
Pikkuveljen tuulimylly pyöri letkeään tahtiin
juhannuksen lämpimissä tuulissa.
Maman mökin sorsalammikko. =)
Eläimiä ei vahingoitettu tässä
juhannuksen vietossa. =)
Kyllä me sen verran suomalaiskansallista vesiurheilua
harrastimme että käväisimme jopa uittamassa varpaitamme
juhannuspäivänä.
Oli vettä, hyttysiä ja aurinko paahtoi
kuin helteellä konsanaan.
Ihan lämmin oli juhannus
ainakin meillä. =)
Kiitos kaikille juhannustoivotuksista
edellisissä postauksissani. =)
Toivottavasti teilläkin oli kiva
ja toivottu kesäjuhla.
2 kommenttia:
Lovely pics and words.
Aww! Thank You Ken. =))))
Lähetä kommentti