Translate

24.11.2008

Punainen lämmittää

.






















Maman antamasta isosta kaktuksesta tipahti
suuri oksa muutama viikko sitten lattialle.
Katkoin sitä oksaa pienemmiksi osiksi ja laitoin
ne kaikki vesilasiin. Ja kas kummaa, oksat saivat
latvoihinsa aivan herttaisensomat nuppujen alut! =)
Istutin oksat pieneen jouluiseen ruukkuun
ja nyt odotellaan, koska hän avaa kukkansa.
Siinä hän vilkuttelee nuppujen koristamia
kämmeniänsä. =)





















Ahkeraliisa ja sitruunamelissa jaksavat
yhä kukoistaa kylmällä ikkunalaudalla.
Pieni kaktusruukku saa olla hieman
lämpöisemmässä paikassa pöydällä.












Iloksemme ja niin kuin pikkupikkujouluksemme
laitoin viikonlopuksi punaisten verhojen lisäksi
keittiöön pöydälle punaisen pöytäliinan
ja etsin viime jouluksi lahjaksi saamani
koristeellisen kynttilän palamaan pöydälle.

Punainen väri luo lämpöä. Lämpöä tarvitaan.
Varsinkin, kun mie olen jostakin tempaissut
mukaani käheän flunssanpoikasen. Sitä yritän
tässä rahisevalta rinnaltani vieroittaa kuumalla
juomalla johon kaipaan hunajaa. Hyrr...
Pitänee pukea lämmintä ylle, tunkea villasukat
saapikkaisiin ja mennä tuonne tuuleen ja hakea
hunajaa, kanakeittoaineksia ja strepsilsejä.







.

21 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

...ja pikaista paranemista! Kannattaa muuten kokeilla teen sekaan hunajan tilalle vadelmahilloa. Sekin tepsii!

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Oi teillpä on jouluista jo.
Jospa se minäkin tästä.

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin on tuossa vieressä odottamassa neulomista keittiön verhot, joissa on punainen enkeliraita. Kuulostaa hassulta, mutta ihan nätit ovat.
Kaunista sinulla siellä, toivottavasti saat flunssasi karkotettua.

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Tintsi =)

Hain lidlistä juoksevaa hunajaa.
Tykkään siitä kovasti teen kera.
Vadelmahilloa ei ou...
On muuten vanha venäläinen tapa laittaa
teehen hilloa tai karamellia makeudeksi. =)



Anna =)

Näyttääkö jouluiselta? =)
Sitä se punainen väri tekee.
Miekin ajattelin raahautua varastoon
etsimään joulukoristelaatikkoa
ja ilmankostutinta... =)





Leijonainen =)

Enkeliraitaverho kuulostaa ihanalle. =)
Heti kun tuli lunta, tuntui talvi oikeammalle
ja ikään kuin saa jo alkaa laittelemaan joulua... =)

Rita A kirjoitti...

Minäkin olen lisäillyt punaista kodin sisustukseen pikkuhiljaa lähestyvää joulua ajatellessani. Siitä tulee tietynlainen lämmin tunnelma. Flunssan parantelu teellä, hunajalla, sitruunalla ja keitolla miellyttävämpää kuin pahanmakuisella lääkkeellä :)

Hallatarinoita kirjoitti...

Rita =)

Jotenkin tuossa aamun valossa
miun punainen pöytäliinani näyttää fuksianpunaiselta. =)
Mutta on se oikeasti ihan joulunpunainen. =)

Ja näin on,
tehdaslääkkeet eivät ole kovin mukavia.
Lempee luonnonmukaisuus on valttia,
jos se vaan riittää.

Inkivääri kirjoitti...

Punainen on lämmin väri ja sitä alan kaivata ikkunaan aina viimeistään siinä vaiheessa kun lumi tulee maahan eli juuri nyt:)

Hallatarinoita kirjoitti...

Inkivääri =)

Mie taas tahdoin muuten vaan punaiset verhot keittiöön.
Ne saavat siis ollakin siinä joulun jälkeenkin.

Pöytäliinoissa taas punainen on selkeästi miun mielessäni jouluväri.

Ja tosiaan
sitä alkaa hyräilemään
"Lunta tulvillaan on raikas talvisää..." jne
ihan väkisin
kun maa on valkoinen. =)

isopeikko kirjoitti...

Taidatkin olla varsinainen viherpeukalo.

Hallatarinoita kirjoitti...

Isopeikko on taas niin kohtelias! =)

Lähinnä poropeukalo mie oon...
En laittanut edes lähikuvia
niistä kahdesta muusta kukasta
kun joku voisi saada hysteerisen
hihityskohtauksen ja väittää,
etteivät ne nyt juur kukoista... ;D

Maireanna kirjoitti...

Kylläpä joulukaktus näyttää hassulle pienelle tontulle joka kasvattaa yllätystä? Mukavaa jos juurtuu..ja vielä kukkisi?

Hallatarinoita kirjoitti...

Anna =)


Vesilasissa lehdykät saivat liikaakin vettä ja alkoivat rypistyä
mutta siirrettyäni oksat multaan,
lehdet saivat oikean muotonsa takaisin.

Liika vesikään ei siis ole hyväksi...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että olet saanut kaktuksen alkuun ja kukkimaan.

Ihanaa, että Ahkeraliisa ja sitruunamelissa jaksavat hyvin.

Parane pian. Tee on hyvää, itsekin join kupposen kun palelti.

Hallatarinoita kirjoitti...

Sukulaissielu =D

Saas nähdä, juurtuiko se
ja jaksaako avata kukkiaan.
Se emokasvi näyttää myös tekevän kukkia.
Joko keltaisia tai valkoisia.

Hallatarinoita kirjoitti...

PS:
Ja juu, yritän parannella.
Kiits. =)

Anonyymi kirjoitti...

Punaista ja vihreää - ihan tuli jouluinen olo. Äidilläni kukkii marraskuunkaktus myös jo kauniisti.

Voi ei, taasko sua vaivaa jokin pöpö. Pikkupakkasilla ne tarttuvat helpoiten, sanottiin lehdessäkin. Eikun peiton alle lepäämään ja lämmintä mehua masuun.

Anonyymi kirjoitti...

Pikaista parenemista!
Kokeileppa Coldrexia, kai nimi nyt tuli edes sinnepäin.
Vanha ja hyväksi havaittu lääke, samoin kuin mamman vanha, villainen kaulahuivi.
Tai ehkä sen taika piilee mukavissa ja lohdullisissa muistoissa.

Serkut joutuivat aina juomaan sipulimaitoa, meistä sen hajukin oli kaamea.

Hallatarinoita kirjoitti...

Iines

Tää taitaa olla jokin pääsiäiskaktus,
tämän emo ainakin.
Mama sai sen emon kukkimaan monta kerta vuodessa.
Emokasvi siirtyi miulle Maman talon
ikkunaremontin vuoksi.


Taas jokin pöpö?
Onko miulla flunssa usein?
Viime keväänä viimeksi...
Vatsahan miulla on aina kipeä...

Heräsin niistelemään nenua,
kun katuja putsataan lumesta.




MK =)

Tuttu nimi, mutta ei ou lääkekaapissa.

Eilinen valkosipuli/hunajahyökkäys
on kyllä jo tehnyt hyvää.

Pink Links kirjoitti...

Taika tykkää pinkin lisäksi myös punaisesta, joka lämmittää tätäkin viluista täällä.

Hunaja ja kuuma juoma tekevät hyvää.

Yritän unisilla voimillani taikoa sinut terveeksi.

Kerrohan, kun kaktusystäväsi avaa kukkansa.

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos taioista, Taika =)

Mutta edelleen räkätauti tuntuu vaivaavan.
Kai se on nyt joko poskionteloissa
tai sitten otsontelossa.
Tarvinnee antibiootin jonka oisin niin mielelläni jättänyt ottamatta,
koska antibiooteistakin aiheutuu omia sivuongelmiaan.

Totta kai otan kuvia sitten, jos ja kun
kaktus avaa kukkansa.
Ja sen emokasvi olohuoneessa. =)

Anonyymi kirjoitti...

Keväälläkö se edellinen flunssa oli... hitsi, kun aika menee nopeasti eikä tuo muistikaan näytä pelaavan.