Translate

6.10.2008

Monta tuolia pöydän ympärillä

.














Hiukan tänään, keskellä maanantaipäivää, Miihkalin nimppareita juhlittiin jälkikäteen ja tavallaan pojan 19 vuotissynttäreitä etukäteen, kun poika on metsäleirillä armeijan vihreissään silloin kun synttärit virallisesti viikon päästä olisi. Nyt hänellä on tähän iltaan asti lomaa.

Sattumalta Jakella oli myöhäinen koulupäivä, ja hänen tyttöystävällään samoin, ja Nunnukan ei kannattanut edes mennä kouluunsa koska hänellä oli aamusta sairaanhoitajan käynti. Kävi näyttämässä muutamaa luomeaan.
Hän olisi istunut sitten tunnin bussissa, tunnin koulussa ja taas tunnin bussissa. Lyhyt päivä nääs.
Eli tytärkin oli kotona. Ja alkuperäisen suunnitelman mukaan saapui Mami kakkukahville, joten miun pöydän ääressä oli hetken ihan ihanan kokoinen joukko rakkaita. Tosin vähän eri aikaan, mutta yhteensä... =)
Kiva kun esikoisen tyttöystävä ja Mami näkivät toisensa. =)
Oli mukavan erilainen päivä.


Tähän kohtaan olisi sopinut
tuo miun jo aamulla postaamani runopätkä... =)


.