Translate

5.9.2008

Yksikätisen haamun opisto

.



Ihailen aina ohikulkiessani tämän tutun talon profiilia, kaari-ikkunoita, pääsisäänkäyntiä ja muistelen aulan kaunista kirkkomaista holvia.

 

Rakennus on Lahden kansanopisto.

 

Lahden kansanopiston perustivat vuonna 1893 Lahden kauppalan ja lähiseudun kansanvalistustyöstä kiinnostuneet asukkaat. Opiston alkuperäisenä tarkoituksena oli lähiseutujen nuorison kasvattaminen valistuneiksi isänniksi ja emänniksi ja sivistyksen tarjoaminen myös niille nuorille, jotka halusivat teollistuviin kaupunkeihin töihin./Wikipedia



"Ensimäisen maailmansodan aikoihin 1915-1916 kansanopiston juhlasali toimi venäläisten sotilassairaalana, mutta opetus jatkui luokkatiloissa normaalisti.
Vuonna 1918 samainen juhlasali ja muutama luokkahuonekin otettiin punakaartin sairaalatiloiksi. Tuohon aikaan miesopiskelijat kukin valitsivat oman puolensa sodasta ja sairaalakäyttöön jäi oppilaiden vähetessä myös suuri keittiö ja muutama huone opettajilta.

19.4.1918 kansanopisto joutui saksalaisten haltuun ja seuraukset olivat murheellliset.
21.4 1918 rakennukseen osui 14 tykinammusta ja suuri määrä kiväärinkuulia.
1.5.1918 potilaat siirrettiin lähistölle perustettuun sotavankisairaalaan. Sen jälkeen saksalaiset (jälleen) valloittivat opiston tilat kuudeksi viikoksi. Opistolla toimi myös valtionrikosoikeuden osastoja saman vuoden lokakuun loppuun asti. 



 
Kuvia pääovelta eräältä kesältä. 
 
 

Seuraava sota toi 13.10.1939 opiskelijoiden sijaan opiston tiloihin 1500 reserviläistä upseereineen. Heidän läsnäolonsa jäi kuitenkin lyhyeksi sillä opisto sijaitsi lähellä rautatie- ja radioasemaa, joita usein pommitettiin, joten joukkio hylkäsi paikan. Opisto jäi puolustusvoimien käyttöön ja hetken ajan toiminta oli lähinnä jälkien korjaamista. Kunnes uudet sotilaat marssivat taloon.

Aivan vähän aikaa talo toimi opetuskäytössäkin, muuttuen jälleen sairaalaksi vuonna 1940 ja opettajat sanottiin irti. Sitkeät opettajat opettivat kuitenkin oppilaitaan muualle sijoitetuissa toimipisteissä, sodasta huolimatta 1940-1941. 
 
Kansanopistossa hoidettiin väliaikaissairaalatiloissa kymmeniä tuhansia potilaita. Tosin toimintakertomuksissa manattiin hissin puutetta, tilojen ahtautta ja sokkeloisuutta." /
Arno Forsius/ Lahden kansanopisto sotien jaloissa
 
Ne samat pulmat siellä talossa olivat vielä 1997-1998 jolloin itse olen yhden lukuvuoden ajan käynyt tuota oppilaitosta, opiskellen journalismia.
Tiloissa on edelleen huonemajoitusta pitkänmatkan oppilaille. Kesäaikaan majoitustilat toimivat hostellina.

Opettajat kertoivat meille kummitusjuttuja korkeasta tornihuoneesta. Siellä kuulemma kummittelee yksikätinen lääkäri sotien ajoilta. Se oli pelotellut monia oppilaita vuosien aikana. Kukaan meidän luokkamme oppilaista ei ollut kuitenkaan nähnyt valittaen vaeltavaa hahmoa. 
-Olisi pitänyt itse yöpyä siellä joskus. Miehän olen niin herkkä... 
-Liiankin herkkä. 
 
 

 
Lahden kansanopiston pääoven 
ajatuksia herättävä kyltti. 

 
 

Kansanopisto kuvattuna läheisen Lahden Kaupunginsairaalan Betonikukkien koristamalta pääoven aukealta. Noiden yläkerran kauniiden kaari-ikkunoiden takana on istuttu monet oppitunnit.
- Usein katsellen ulos ikkunasta, toivoen olevani jossain muualla. Olinhan kolmen pienen lapsen yksinhuoltaja...
 

Ei meille oppilaille näin selkeästi tämän talon sotia hipovaa historiaa kerrottu. (Eikä minulla ollut silloin vielä nettiä.)

 

Emme tienneet juhlasalissa joulu- ja kevätjuhlia viettäessämme, että siellä on maannut aikanaan tuhansia sotien runtelemia tuskissaan... Vain siitä yhdestä haamusta meille kerrottiin, vaikka heitä meni siellä useita...  
 

 

 

Lähteet:
- Arno Forsius/ Lahden kansanopisto sotien jaloissa vuosina 1915–1918 ja 1939–1946

- Lahden kansanopisto Wikipedia 

 

 

 

PS:

Lahden kansanopiston teatterilinjan ovat käyneet mm; Eppu Salminen, Kai Tanner, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Maria Veitola, Susa Saukko, Harri Nousiainen, Hanna Raiskinmäki, Krista Kosonen, Armi Toivanen sekä Ari-Kyösti Seppo.




Edit: 
Yle uutiset 27.11.2015: Lahden kansanopisto luopuu historiallisesta päärakennuksestaan.
"Lahden kansanopisto joutuu rahapulassa myymään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan päärakennuksensa. Rehtorin mukaan myyntipäätös on kipeä, mutta se voi pelastaa opiston talouden...."  =(
 
 
 
 
 

7 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Mielenkiintoisesti kerrot koulusi historiaa - mukava lukea vaikkei ole henkilökohtaistakaan historiaa rakennuksen suhteen, sinulle varmasti todella kiinnostavaa:)

Hallatarinoita kirjoitti...

Inkivääri


Kunnia historiankulusta kuuluu toki kokonaan
lähdemateriaalin koonneelle Arno Forsiukselle.
Mie vain joitakin kohtia häneltä tähän keräsin.

Tuossa hostellin linkissä näkyy se torni...

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hallatar

tulin nyt takaisin kylään ja luin tarinasi Hometaloepisodi. Melkoinen juttu. Ei voi muuta sanoa kuin nostan hattua jaksamisellesi ja urheudellesi (hattu nousee).
Huh huh. Nyt on pakko sulatella asiaa.. tämmöistäkin on olemassa.

Palaan taas.

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiitos Fotomontasi

Kyllä mie porskutan.

Ne on olleet nuo mun kolme aarretta
joiden vuoksi jaksoin kun oli
paha olo...

On vaan huono omatunto, että olen
silloin onnettomimmillani ollut heille niin väsynyt äiti.
-Joka laittoi ruokaa kuin robotti
ja pyykkäsi.
-Piti kodin tiptopkunnossa
mutta sisimmässään itki koko ajan...

Toivottavasti heillä on kuitenkin iloisia ja onnellisiakin muistoja lapsuudestaan.

Ainakin heistä kasvoi aivan mallikelpoisia ihanuuksia.
Heistä olen ylpeä. =)

Rouva Nordman kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus ja kauniita kuvia. Vanhojen rakennusten historia on kiehtovaa. Samantapaisen tarinan omaava rakennus löytyy myös omasta kotikaupungistani.
Vauvantuoksuisia terveisiä!

Anonyymi kirjoitti...

Niin sitä piti tulla vielä sanomaan, että eniten minuun teki vaikutuksen juuri se, että sait pidettyä perheen koossa ja arjen pyörimään kaikesta huolimatta.

Olen varman, että sitä lapset arvostavat eniten ja siitähän ne parhaat ja pysyvimmät lapsuusmuistot kuitenkin syntyy. Arjesta.

Hallatarinoita kirjoitti...

Kiits Katilein =)

Tämä taisi olla liian asiapitoista
kun kommentoijat pelästyivät. =)

Ja onnea siulle vauvelin johdosta!!!
Oi sie onnekas...

Miekin oisin vielä vaikka yhden halunnut... =)))))







Kiitos Fotomontaasi

Sanasi lämmittävät.
Ja tahdon uskoa
että noin se on...
Sitä tosin täytyisi kysyä nuorisolta...