.
Silloin kun meillä oli suurempi asunto,
mietin sijaiskotilapsien ottamista.
Halusin hartaasti tarjota turvasatamia rannalle jääneille.
Rakastaa heitä, jotka olivat jääneet vaille rakkautta.
Siipirikkoja. Itsensä satuttaneita.
Pelkkä hoitolapsienkin perhepäiväkoti
työnä kävi useasti mielessäni.
Lasten kanssa olisin saanut olla oma
hupsu itseni. Kokata. Laulaa. Lukea.
Askarrella kanssaan kaikkea.
Pöytäni ympärillä olisi ollut ihanan
paljon ruokailijoita...
En kuitenkaan rohjennut.
Mietin, riittäisinkö heille?
Olisiko pelkkä rakkaus riittänyt?
.
22 kommenttia:
Valitettavasti pelkkä rakkaus ei riitä sijaislasten kanssa.He ovat kokeneet niin paljon menetyksiä pienen ikänsä aikana,että luottamuksen rakentaminen tähän maailmaan ja ihmisiin on todella pitkä ja vaativa tie.Rakkaus on mielestäni edellytys,että sijaisvanhempana jaksaa sitä rakentamista tehdä.
Siipirikot ja itsensä satuttaneet saisivat luonasi varmaan suojaisan ja ymmärtävän paikan, mutta jaksaisitko kuitenkaan itse, koska tällaiset lapset ovat kauan vaikeita, eivätkä uskalla luottaa kehenkään. Pelkään että olet liian herkkä tuohon työhön, en voi tietenkään tietää. Toisaalta olet todella vahva, kun olet selvinnyt vaikeista ajoista.
En tiedä ikääsi, mutta olisiko sinun mahdollista päästä sairaseläkkeelle vatsasi takia? Älä loukkaannu, jos puutun jo liian yksityisiin asioihin. En loukkaannu, jos jätät tämän kommentin pois.
Kuulostaa siltä, että muksuilla olisi hyvät oltavat sun kanssa. Miksei "pelkkä" rakkaus riittäisi? Sitähän he usein ovat vaille.
Jos noin koet, niin miksei. Ainakin lapsia riittää ja heitä, jotka kaipaavat aikuista, jolla on aikaa ja intoa.
Tukiperheitä tarvitaan aina. Otapas yhteyttä sossuun, siellä on jatkuva tarve aikuisista ihmisistä jotka jaksaa huolehtia jostakin lapsesta vaikka vain yhden viikonlopun kuukaudessa. Siihen todellakin riittää pelkkä rakkaus, koska sehän on keksivää ja laajenevaa lajia. Työ on paljon antavaa ja hauskaa, pientä kulukorvaustakin saa. Kannattaa kokeilla, saat itse enemmän kuin annat!
Anonyymi
Kyllä siiä ammattitaitoakin totisesti tarvitaaan.
Toisaalta... tiedän että aika pelottavan heppoisinkin perustein on
joillekin annettu oikeus sijaisvanhemmuuteen...
Leijonainen
Ei tuo vatsa oikeuta minua eläkkeelle sentäs.
-Eikä ikävuodetkaan! =D
Piäisi vaan tarkasti katsoa mitä syö...
Mutta siinä olet oikeassa että olen varmasti kuitenkin liian herkkä
mille tahansa hoiva-alalle,
-- koska kantaisin kaikkien muidenkin murheita
omieni lisäksi.
Yvioon & Savisuti
Se oli siis silloin, kun meillä oli tilaa enemmän...
Nyt sitä ei ole...
Tuo vaan tuli muistelmana Vintin postauksesta mieleeni.
Kunhan pohdin menneitä....
Ehkä se kahvila-ala sittenkin ois miun alaani... =)
Saahan siinäkin kokata, ja pöydän ääreen väkeä.
Mutta laulaa en ehkä heille kehtaisi. =)
Jonkinlainen suurperhe on kuitenkin aina
ollut yksi haaveeni...
Ehkä tulee vielä niitäkin päiviä, jolloin olet monen lapsen mummi ja saat sylisi täyteen pieniä mussukoita, jotka sulkeutuvat syliisi. Sitten saat kiitokseksi märän pusun poskelle. Siihen sinulla on kuitenkin joka tapauksessa voimaa. Usko unelmiin, sillä niihin on piilotettu ikuisuuden portti. :)
Olipa kauniisti sanottu, Tarjuska. =)
*halaus*
Olisit varmasti ihana hoitotäti:) Sijaislapset sen sijaan - olisi se varmasti raskasta yksin?
Kurkkaa blogiini, siellä on jotain sinulle!
Inkivääri
Se oli siis silloin.
Nyt on nyt.
Tuossa sivupalkin Hometaloepisodissa kerroin
että yritin aikanaan opiskella uutta ammattia.
Se olisi ollut juuri perhepäivähoitajantutkinto.
Mutta...
Mutta sie sanoit kauniisti myös. Kiitos. =)
Maaria =)
Kävin kurkistamassa ja kiitän kovasti. =)
Liitin myöntämäsi kultakortin aiemmin saamani kortin kera sivulleni.
*niijaa kiitokseksi*
Mä olen ollut kahteen otteeseen perhepäivähoitajana ja tykkäsin siitä. Sain toivomani suuren perheen ja ainoa lapseni "lainasisaruksia".Onhan se raskasta duunia eikä palkka välttämättä hymyillytä .... mutta pph:n hommassa on monta hyvää elementtiä: saa tehdä töitä kotona,pomo ei ole koko ajan niskan takana, saa olla ulkona,laulaa,leikkiä,leipoa,nauraa, halata ym. ym. ja kiitokset saa joka päivä .Pojallani on edelleen yhteyksiä lainasisaruksiin ja minäkin saan edelleen heidän perheiltään kutsuja juhliin ym. Saatan kenties joskus vielä siirtyä kotihommiin takaisin, kun kyllästyn päiväkodin hälinään.
Tässä siis yksi ehdotus päiviesi iloksi.
t.sole
http://pinsolei.vuodatus.net/
Hei Hallatar,
Kirjoitan lukematta muiden kommentteja ihan siitä mitä kirjoitit.Poika-ainoana lapsena haikaili siskoa tai veljeä jolloin sanoin,että voimme aina kysellä mahdollisuutta saada sisarukseksi lapsi,joka ei voi asua vanhempiensa kanssa.Poika siihen,että hän kyllä haluaisi ihan oikean siskon tai veljen.Se jäi siihen, mutta ajatus ei ole koskaan kaikonnut mielestäni.
On myös mahdollista ottaa luokseen lapsia viikonlopun viettoon-ruveta sellaiseksi luottohenkilöksi,joka ei koskaan petä, mutta se onkin jo valtava sitoumus.
Ei rakkaus yksin riitä - sen ymmärsin loppuiäkseni kun allekirjoitin avioeropaperit.
Sole
Niinpä...
Se kaikki minuakin viehätti.
Mutta nyt elelemme niin pikkuriikkisessä
ja meluisessa paikassa...
Olet selvästi ollut pidetty hoitaja
koska he vieläkin muistavat sinua. =)
Ajattele, säilyt niiden hoitamiesi mielissä
koko heidän ikänsä. =)
Olet vaikuttanut heidän tulevaisuuteensa.
Olet tehnyt hyvää työtä.
Melita
Rakkaus ei yksin riitä, tosiaan, monessakin asiassa.
Mutta onneksi on edes joskus rakastanut.
Se antaa voimia.
Ja siunkin syliisi vielä mahtuisi?
*halaus*
Rakkautta ja substraalia.
Aikaahan sinulla taitaa ollakkin jo.
Uskon että sopisit kelle vaan tarvitsevalle. Tukihenkilö toiminta on sitä "annanpa pikkusormen ja se vei koko..." tadaa touhua :)
Heeiii...multa on vissi mennyt jotain ohikin?
Mikä kahvilajuttu?
Ja vielä laulavana :)
Sinä olisit varmasti aivan ihana hoitotäti. Sellainen juuri jota lapset muistelevat sitten vanhana, että kun Hallattarella sai askarrella ja piirtää ja Hallatar aina lauloi meidän kanssa.
Jos voimia on, monet lasten kanssa toimivat instituutiot (koulut, päiväkodit, lastenkodit) ottavat varmasti mielellään vapaaehtoisen aikuisen aikaa. Silloin lasten kanssa oleminen ei käy liian raskaaksi. Tuttuni on vapaaehtoisena päiväkodissa kerran viikossa pari tuntia kerrallaan.
Meillä oli sijoituslapsi silloin tällöin kun olin pieni. Lapsena on itsekäs enkä olisi halunnut sijoituslasta meille. Äitini selitti minulle, millaista tämän toisen lapsen elämä oli. Yritin olla hänelle niin kiltti kun osasin ja leikin hänen kanssaan, mutta olin aina helpottunut kun hän lähti. Nyt aikuisena olen nähnyt hänet työvaatteet päällä ja reippaan oloisena. Hän ei varmaan tunnistaisi minua, mutta minä tunnistan hänet ja olen todella onnellinen siitä, että hän tuntuu pärjäävän!!
John & SS & Katilein =)
John: Kahvilahaave on miulla ollut jo kauan,
olen ollut sillä alalla ja nyt
sitä varten olen kurssitellut itseäni yms...
Ja hiukan myöhässä kerron noista
avustus/hoivahaaveistani, sillä
tähän kämppään ei tasan mahdu meidän lisäksemme ketään ylimääräistä.
Ei varsinkaan viikonloppuisin,
kun esikoinen ja armeijapoikakin saapuvat ja Hani.
Ja ehkäpä näemme pian esikoisen tyttöystävänkin täällä... =)
Tämän kaupungin päiväkodit ikävä kyllä ovat järjestään kosteusvaurioisia
eli homeisia.
Olen käynyt tyrkyllä töihin/harjoitteluun päiväkodeissakin
ja kymmenen minuuttia juteltuani on mennyt ääni sen vuoksi
että havaitsen niissä paikoissa hometta.
Olen kertonut sen hekilökunnalle.
He sanoivat joko että -heillä ON jo korjattu homevauriot
tai että -ei tää sitten oo sun paikka jos olet noin herkkä reagoimaan...
Ja ne lapset ja se henkilökunta ovat niissä homerakennuksissa päivät
pääksytysten
ja sairastuvat.
On hirveätä, että jo lapsena saa
vaikkapa astman, aikuisten välinpitämättömyyden vuoksi.
Lisäksi Katilein, meilläkin omat lapset pistivät hanttiin jo pieninä
kun kyselin heiltä
voisimmeko tarjota kodin joillekin toisillekin lapsille...
Silloin siis, kun tilaa vielä olisi ollut.
Eräässä kunnassa olin hetken koulunkäyntiavustajana
ja pidin avustettavista lapsista kovin.
Muistan yhä kaiholla
varsinkin fas- ja afasia-lapsia,
jotka olisin vaikka adoptoinut...
Hmmm....kaunis ajatus sinulla:)
Juuri se rakkaus riittäisi koska
jos ihminen kykenee tuntemaan empatiaa niin eikö siinä ole se ammattitaito...en taida taas osata kirjoittaa niinkuin ajattelen:)
Nina
Sanotaan että pitää varoa mitä toivoo
koska se toive voi toteutua.
Noiden toiveiden totutumisesta en olisi ollenkaan pahoillani. =)
"Heppoiset perusteet" ovat mielestäni niitä,kun on kuviteltu,että rakkaus/uskonnollinen vakaumus riittää ja sitten on uuvuttu lasten vaativuuteeen niin,että sanotaan sopimus irti.Lapset hylätään taas kerran!
Jos oikeasti haluaa tehdä haaveestaan totta,kannattaa ottaa sosiaalityöntekijään yhteyttä.Hänen kanssaan keskustelemalla sopiva muoto toimia lasten kanssa varmasti löytyy.
Anonyymi
Heppoinen voi myös tarkoittaa, jotta
lapsia otetaan vain rahan vuoksi...
Tai jos sijais/hoitolapset joutuvat jotenkin kärsimään
perheen omien lasten taholta
ja
heidät pitääkin taas sijoittaa uudelleen jne...
Lähetä kommentti