Lauantai-iltana kullan kanssa kävelyllä
lähipikkujärven rannalla.
Hopeapaju makaa melkein vetten päällä.
Ja lehmukset tanakasti taaempana.
Miltei joka kerta kun olen Hanin kanssa jossakin,
joku hänen laajasta suvustaan sattuu paikalle. =)
Joku, jonka nimeä en koskaan muista.
Tai joku suuresta tuttavapiiristään. =)
Niin nytkin.
No, mie vaan kuvasin
ja annoin miesten höpöttää keskenään.
Kotona sain viestimies Miihkalilta toruja
ylivalottuneista kuvista...
Juu, Miihkalilla oli vala perjantaina.
.
6 kommenttia:
Kuin taideteos tuo kuvakulma tuossa kuvassa. Hopeapajut tuovat niin monenlaisia muistoja mieleen. Siitä kiitos Hallatar, hyvä.
Kiitos siulle Mehtäsielu =)
En oikein saanut sitä mieleiselläni tavalla kuvaan.
Se puu nojaa ihan veden päälle.
Ehkä tämä on sen viimeinen kesä,
sillä se on poikki ja sisältä aikas laho.
Mutta henki pihisee yhä
suurena lehvästönä.
Kiitos kaupungin puutarhatyötekijöille
etteivät vielä ole puuta kaatanet...
Aikanaan enoni pihassa kasvoi suuri hopeapaju.
Saattaa kasvaa siellä yhä...
Suuret suvut on ihan mukavia - niihin mahtuu paljon mielenkiintoisia ihmisiä.
Varsinkin siellä teidän kaupungissa. Kauniissa maisemissa.
Tienpäällä =)
Itsellä tuntuu olevan syistä ja toisista niin pieni suku
että hämmästyttää Hanin laaja sukupiiri.
Sitä riittää sekä hänen isänsä että äitinsä puolelta.
Heitä on toki muuallakin kuin täälläpäin... =)
Hei Hallatar,
Mua ihan hirveaästi surettaa etten päässyt paikalle kun oli pojan valapäivä.Matka Vekaranjärvelle olisi kestänyt suuntaansa 5 tuntia siis julkisilla ja maksanut 80 euroa.Olisin niin halunnut olla siellä mutta poika ymmärsi( ymmärtää aina ihan kaiken mikä mua suuresti hämmästyttää )
Melita =)
Miekään en päässyt Miihkalin valaan,
koska sekin oli liian kaukana ja
hankalasti autottomalle...
Ja vähävaraiselle...
Mutta miunkin poikani tyytyi siihen että
nyt en päässyt katsomaan
vaikka isoveikan valaan pääsin.
Poikamme ovat siis hyvin fiksuja ja ihanan ymmärtäväisiä nuoria miehiä.
Olkaamme heistä ylpeitä. =)
Lähetä kommentti