Hansu mietti blogissaan
ettei ole uskaltautunut lähilammen jäälle astua.
En miekään. Kokonaisen järven jäälle! =)
Ihmettelin tässä pari kuukautta sitten sitä retkiluistelijaa joka pariöiselle jäälle uskaltautui. Ja kaikkia noita liitovarjoilijoita ja pilkkijöitä yms.
Pilkkijöitä on joka päivä jossakin päin järveä.
Antavatkohan he ne kalat kissoille?
Ei kai ne itse syö niitä...
Ugh... =))))
Minä en söisi tuon järven kaloja.
Miten kissoillekin käy jos niitä syövät... ;D
Pilkkiminen kuulema
-ainakin joskus
voittaa kotiolot. =)
Itse en ou vuosiin pilkkinyt.
Kai miulla ne kotiolot voittavat pilkkimisen.
Kuitenkin. =)
Tai ehkä se on se, että miun
mielestäni pilkille tarvitaan kaveri.
Joku jonka kanssa rupatella.
Ja kahvia termariin. Ja eväät.
Kun olin lapsi, me olimme usein sunnuntait pilkillä
kaikkine mormuskoinemme ja paksuine vaatetuksinemme.
Ja jää oli niin paksua, että jäälle saattoi ajaa autolla.
Me lapset saimme luistella, ja tehdä
nuotion jäälle, jossa paistelimme makkaroita...
Nyt on maaliskuu jo puolessa. Pitänee ihan varovasti
kävellä tuolla järvellä nyt, kun se on vielä kahlittuna jäähän.
Sitä tuntee olevansa järven valtias, saadessaan vaeltaa
ilman kulkuneuvoa järven päällä.
Jos vain ensin uskaltaisi astua sen ensiaskeleen...
PS1:
Miihkali lupasi, että mennään pääsiäisenä
pilkille, jos ei jäälle ole tullut vettä.
Ne pilkkivehkeet kun ovat Miihkalin...
PS2:
Tässä tosi sisukas liitovarjoilija. =)
.
