Translate

16.3.2008

Kiltti mainostenjakaja

.













Helkan blogissa pohdiskeltiin kaikkea, myös kierrätysasioita sivuten, joita sitten itsekin mietin tässä enemmän.
Meillä ei tässä talossa jätteiden kierrätys oikein hurjan hienosti toimi, koska kaatopaikkajätteelle on viisi laatikkoa, ja vain yksi energiajätteelle ja yksi biojätteelle. Se energiajätelaatikko täyttyy varmaan pelkästään meidän energy-jätteistä. Muutko laittavat kaiken kaatikselle?
Ei siellä biojätteissäkään paljon muiden ekojätteitä näy. Meiltä puolestaan tulee kaatopaikkajätettä aivan tosi niukasti. Vain pieni pussukka kuukaudessa. Muita kierrätettäviä täytyy sitten kuskailla mukanaan muualle, keräyspisteisiin.

Minullakin oli hetken tuollainen EI MAINOKSIA- lappu ovessa,
kun en mie niitä mainoksia lue. Eipä miulla ois kuitenkaan varaa ostaa mitään niin miksi edes mainoksia katselisin. Ei vaan, kyllä mie mielikuvaostoksia joskus teen...
Niinkus lapset pieninä, laittoivat esimerkiksi paksuun Anttilan kuvastoon oman nimikirjaimensa sen tuotteen kohdalle, jonka he haluaisivat. Ennen joulua varsinkin. Laittoivat sitten lehden pois. Eikä kukaan vaatinut eikä pyytänyt mitään. Rahatilanteemme, sattuneesta syystä tietäen, jo pieninä.
Mie yritin sitten katsella niitä nimimerkkejä ja toiveita ja edes yhden pienen toiveen kullekin toteuttaa.

Mutta mainoksiin palatakseni, se on rankinta, kun mie joudun roudaamaan niitä mainoksia ja lehdyköitä pois, lehtienkeräyslaatikkoon. ;D
Tosin, löydän aina samalla sieltä lehtienkeräyslaatikosta jotain
miun mielestäni parempaa luettavampaa, joita roudaan puolestaan takaisin ylös, sisälle. =)
-Ai niin, siis roskakatoksessa on vielä yksi lehtienkeräyslaatikkokin...

Sain mainoksista ihan tarpeekseni, kun jonkin aikaa jaoimme mainoksia tässä kaupungissa. Se lehtien niputus jo veti nenät meiltä kaikilta ihan tukkoon. Niputapas ensin noin 500:aan talouteen ilmaisjakelulehtien sisälle mainosläpyskät ja imuroi sitten kämppä, siitä pölystä. Seuraavaksi vie säässä kuin säässä lehtiniput oikeisiin postiluukkuihin. Raahaa niitä nippuja kaikissa mahdollisissa kodista löytyvissä kasseissa ja repuissa ja hae välillä kotoa täydennystä. Jos sataa, varjele, ettei postit kastu...
Mikä rähjäännyttävä raatamishomma, tosi minimalistisella palkalla.
-Mainostenjakajat tekevät hommia ihan suorastaan hyväntekeväisyydestä. Ja liikunnan ilosta. Kunnioitettavaa puuhaa se on. Ja kuntoa kohottavaa. =)

Niin, hetken oli kotona siistiä, kun ei ollut mainoksia. ;D
Mutta abiturienttini rakastaa mainoslehtiä, varsinkin kaikkia niitä
joissa on jotain teknisiä laiteita. Hän imee itseensä tietoa niistä mainoksistakin.
-Niinkus kameramainoksista... ;D
-Joten otin tuon lapun pois ulko-ovesta.
Nyt se lappu on jääkaapin ovessa, magneettitassuisen hiiren vartioimana. Tuntuu lippuja ja lappuja tulevan silti jääkaapin oveenkin, kiellosta huolimatta.... =)



.