Nuorimmainen kokeilee siipiään

.

Kolmen voimani kuopus, Nunnukka, lähti lähikaupunkiin
pääsykokeisiin. Eilen hän oli kyllä vielä aivan epätoivon
partaalla, tyttö-ressukka!

Kas, kun hänen piti koulun jälkeen käydä ostamassa
pääsykokeissa tarvittava A3:n piirustuslehtiö, ja
otattaa kopiot todistuksistaan jo koulussa.
No, hän muisti vasta koulusta päästyään ne todistukset.
Hän soitti miulle harmissaan muistamattomuudestaan.
Kanslisti ei olisi enää paikalla vaikka hän kääntyisi
takaisin kouluun. Vaihtoehtoina oli käydä otattamassa
kopiot joko kirjastossa, postissa tai kopioliikkeessä.
Mietittiin siinä, että hän voisi ensin käydä ostamassa
lehtiön ja sitten mennä kopioliikkeeseen. Se paikka
voisi olla halvempi kopioille, kuin ne kaksi muuta.
Niin kuin olikin. =)

Jonkin ajan kuluttua tuli tekstiviesti:
-Tiimarin lehtiöt: 5 e ruikku, 6,80 e paksu.
Tekstitin takaisin:
-Ota paksu.

Kohta soi puhelin,
-Kotibussi meni jo. Nyt pitäis odotella puoli tuntia.
Mitä mä tekisin?
Kehotin menemään vaikka ostamaan jätskin.
Ja niinpä hän tekikin.

Kotvan kuluttua, kun sen seuraavan bussin
olisi pitänyt olla kotia lähellä, tuli taas tekstiviesti:
- Voi ei! Mä unohdin sen lehtiön sinne kauppaan!
Meen takaisin tällä samalla bussilla. Soitanko
sinne että ottavat talteen sen lehtiön?
Ja mie siihen jotta,
-Joo, soita äkkiä!

Mutta kohta tyttö soittaa itkuisena,
-Kaupasta sanottiin, ettei sitä lehtiötä enää
ollut siellä! Se oli lähtenyt kävelemään!
Tyttö kertoi laittaneensa lehtiön sen jätski-
kaupan pakkauspöydälle siksi aikaa, kun
pakkasi takkia reppuun ja lompakkoa, ja
toisessa kädessä oli se jätski. Bussissa jätskin
syötyään hän äkkäsi, ettei lehtiö ollutkaan mukana...

Hän oli jo jäänyt pois bussista ja kävelemässä
kotiin. Meillä nuo eurot ovat todella tiukassa,
ja tyttöparan maailma ihan mureni, kun
rahat olivat menneet hukkaan ja lehtiötäkään
ei nyt olisi. Eikä enempää rahaa...
Mutta totesin, että kotona olisi pari kappaletta
A3:n lehtiön sivuja, että hän saisi ne, eikä saisi
enää itkeä lehtiön takia.

Taisin tosin siinä vaiheessa aluksi hihkaista että
-Miten sä tollai unohtelet kaiken!
Sitten rauhoituin itse ja yritin rauhoittaa häntä.
Kun hän vihdoin saapui kotiovelle niiskuttaen
yhä, koetin halien rauhoitella, että ei se mitään.
-Pese nyt naamasi ja niistä nenu, etkä enää
sure sitä lehtiötä. Ehkä opit jotain nyt tästä?
Ehkä sen, että kannattaa pitää huolta tavaroistaan.

Vähitellen, illan mittaan, tyttö tointui.
Lakkasi syyttelemästä itseään. Niin miekin. =)
Sattuuhan noita vahinkoja. Kaikille.
Ei vaan ollut varaa enää lähteä
uudelleen lehtiökaupoille, tai muuten ei olisi ollut
tytölle tälle päivälle bussirahaa reissuun.
Hän keskittyi tekemään kirjallista ennakkotehtävää,
joka sekin oli pikkuriikkisen viimetipassa.
Hajamielisyys on kyllä varmaan ihan miulta
itseltäni periytynyt. Onneksi se askarreltava
ennakkotehtävä oli jo tehtynä. =)

Ehkäpä päivän vastustapahtumat antoivat
hänelle adrenaliinia kirjoittaa kunnon tajunnan
virtaa tarinaan. Ainakin miun mielestäni tytär
kirjoitti hyvän mielipidekirjoituksen.

*********************************

Toivotin hänelle äsken kovasti onnea lähtiessään.
Tarkistettiin vielä ovella että mukana on rahaa
kartta, paperit, kyniä, värejä, siveltimiä,
ennakkotehtävät ja kännykkä...

Nyt mää pidän peukkuja tytölle.
Toivottavasti hän ei eksy vieraassa kaupungissa...
Toivottavasti ei jännitä liikaa...
Osaa antaa luovuutensa loistaa...



♥ kaukohali lapselleni ♥

.