Viikonloppuna Hanin kanssa rantoja kävellessämme
huomasimme kolme vanhaa mattoa lilluvan rantavedessä.
Mie halusin nostaa ne matot rantakivien päälle.
Ne olivat kunnon kotikutoisia, paksuja ja vahvoja.
Kuin mummopuoleni mattopuilla kutomia.
Mutta Hani kielsi koskemasta niihin.
-Anna olla ne siellä.
Ja mä uskoin...
Matot kuitenkin jäivät vaivaamaan minua ja eilen
kävin katsomassa, ovatko matot yhä tallella.
Eivät olleet. Se suuri tuuli ja myrsky veivät ne
jonnekin toiselle rannalle...
Tai järven pohjalle.
Pahus. Ne olivat niin hyvää tekoa....
Toivottavasti joku muu nosti ne pois liotuksesta.
Pesi mäntysuovalla ja juuriharjalla, nosti
tuuleen kuivumaan ja sai niistä mukavat matot.
.
