21.5.2012

Aution tontin puutarha



Poispuretun autiotalon  
pihamaalla nukkuu hylätty puutarha 
omassa hiljaisessa keväässään. 
Laiminlyötynä ja niin unohdettuna 
että ohikulkijalle tekee ihan kipeää katsella sitä.  


Omenapuut täynnä jäkälää 
ja kukkanuppuja.  
Kenenkään kädet eivät ole hoitaneet 
niitä vuosikymmeniin. 


Vanhat perennat ovat karanneet 
yli tontin rajojen jo kauan sitten. 
Ne ovat valloittaneet itsenäisesti 
melkein kaiken. 




Itse ihanasta kolmen kuistin talosta 
on jäljellä 
vain kasa kivijalan kiviä... 

Niin aika kulkee kulkuansa. 

Mitä meistä jää jäljelle? 
Joistakuista vain surullinen puutarha 
ja kasa kiviä... 
















4 kommenttia:

Marita kirjoitti...

Ei surullinen puutarha tai kivikasa jäljelle jäänyt.
Jäljelle jäi jälki, joka ohikulkijan pysäytti, jätti miettimään.
Kauniin paikan jälkeensä jätti, ei hoito salaisuus kauneuden.
Rakkaus luontoon jäljelle jäi, voit hänet nähdä vielä kävelemässä, rakkaudella hoitamassa.
Ei mikään rakkaudella hoidettu turhaa, aina jälkeensä jättää jotain joka ei sinulta huomaamatta jää.

dibsukka kirjoitti...

Voih, niin surullinen. Samanlaisia ajatuksia itselläkin kun näkee vastaavaa. Melkein tunnen tuoksun tuosta paikasta.

Irene kirjoitti...

Samoissa tunnelmissa meillä kävi lauantaina yksi puutarhavieras... Oli niin suruissaan ja pohti, mitä ihmisestä jää jäljelle.
Elämä jatkuu... Hän sai mielensä käännettyä iloisimmille ilmoille lopulta.

Una kirjoitti...

Ihanasti todettu, Marita. =)


Dibsukka, mie ehdin nähdä sen ihanan talon ennen kuin se purettiin. Nyt tuo tontti on niin hylätty ilman taloa...


Irene, oi...
Sie toit hänelle valoisia ajatuksia. <3