Translate

25.4.2024

Puutarhamessut Lahdessa

 

 

 

 

 



 

"Puutarhaharrastus on viime vuosina nostanut suosiotaan ja kiinnostuksen odotetaan kasvavan edelleen. Uutena harrastajajoukkona on nuorempi kaupunkilaisväestö, joka arvostaa etenkin omavaraisuutta ja luonnonmukaisuutta. Syötävät kasvit halutaan viljellä itse – vaikkapa kodin ikkunalaudalla tai parvekkeella. 

Pihapiiri-messujen ohjelmasisältö vastaa tiedonnälkään tarjoamalla kattavasti tietoa muun muassa ruukkuviljelystä, kesäkukkien ja puutarhakasvien valinnasta sekä luomukasvimaan ja unelmien kukkapenkin perustamisesta. 

Luvassa on vinkkejä leikkokukkien kasvattamiseen, onnistuneeseen kompostointiin sekä opastusta pihan lupa-asioihin.

Pihapiirissä pääsee kuulemaan myös hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan ajatuksia marjojen, sienten ja villivihannesten terveysvaikutuksista ja niiden hyödyntämisestä ruokapöydässä

Pähkinämies Joel Rosenberg saapuu messuille kertomaan pähkinöiden kasvattamisesta sekä syötävästä metsäpuutarhasta.

Pihapiirin Ideapiha tarjoaa ideoita ja inspiraatiota kesäpihaan. Elämyksellisellä Ideapihalla nähdään viikonlopun aikana muun muassa Peltodressesin uniikki juhlapukunäytös sekä rentouttava joogahetki. 

Mukavaa sisältöä on luvassa myös perheen pienimmille muun muassa opettavaisen Bongaa pönttö -suunnistuksen ja nukketeatteriesityksen muodossa."/Lahden messut

 

 

 🌿🌱🌸🌳🌸🌱🌿
 
 
 Pihapiiri-messut järjestetään
jälleen pitkän tauon jälkeen
Lahden Messukeskuksessa 
nyt viikonloppuna
26. - 28.4. 2024
 
Päijät-Hämeen suurimmat puutarhamessut esittelevät laajan valikoiman tuotteita ja palveluita pihoille, terasseille ja parvekkeille niin koteihin kuin loma-asuntoihin.

Pääset tekemään ensimmäisiä keväthankintoja sekä hankkimaan kasveja kesäkotiin tai pihalle sekä suunnittelemaan tulevia projekteja.

 

Avoinna:

perjantaina ja lauantaina klo 10-17,

sunnuntaina klo 10-16.

 

Ilmaiset messubussit:

Pihapiiri-messuille järjestetään ilmainen bussikuljetus Lahden Matkakeskuksesta torin (Marolankadun turistipysäkki) kautta Lahden Messukeskukseen. Lähdöt päivittäin tasalta ja puolelta, ensimmäinen bussi klo 10.

 Lippujen hinnat 

 

 
∼🌱∼