Uusi perheenjäsen

 

Ystäväni äiti kuoli, :( ja häneltä jäi kymmenvuotias kissa. Niinpä minäkin  

ilmoittauduin jonoon kisun kotiuttajaksi mutta 

ystäväni totesi ettei minun tarvitse jonottaa 

vaan saisin tietenkin kissan. 

Ensin Hani kyllä pisti hanttiin 

mutta aikani häntä pehmitettyäni hän 

sanoi että no joo, no katsotaan.  

Niinpä me haimme kisun ystäväni luota 

eräänä lauantaina tässä hiljattain ja kisu 

itki koko automatkan kantokopassaan. 

Kisulla oli paljon matkatavaroita, eli 

se oli takuulla ollut omistajalleen hyvin rakas. 

Enkä yhtään ihmettele sitä, sillä se on 

hyvin kiltti, pehmeä, lempeä sydäntenvaltaaja. 

 Se itki vain kantokopassa ollessaan, 

mutta heti kun pääsimme meille ja se pääsi 

 vapaaksi, se alkoi hiljaa ja uteliaana tutkia 

uutta kotiaan eikä enää itkenyt. 

Ystäväni laittoi kisulle ruokaa varmaan kahdeksi kuukaudeksi 

mukaan ja kissanhiekkaa ja tykötarpeita. Hän itse ei voinut 

pitää äitinsä kissaa, koska heillä on isokokoinen koira. 

Kisu taas on aina ollut taloutensa ainoa lemmikki... 

Tässä kisu tutustui yläkertaan... 

On muuten ensikuva kissasta. 

Kisu - me mietimme hänelle vielä nimeä, 

koska se oikea nimi ei oikein sovi - 

näki kun vein tyynyn tuonne porrastasanteelle, 

kävi sitä katsomassa pari kertaa ja kolmannella 

kerralla jäi sinne nukkumaan. 

Korkealta näkee hyvin mitä me 

alamaiset täällä puuhamme... =)  

Kiitos ystävälle 
tästä suloisesta kissasta. 

Olinkin jotain karvaista 

hassuttelijaa kaivannut 

niin kovin näihin yksinäisiin päiviini. 

PS: olin heinäkuussa ostanut 

Hanille tällaisen mustan kissan tuuliviirin.. =D