Etelä-Amerikan intiaanit olivat tunteneet kautsun jo vuosisatoja. He vuodattivat kumipuusta
maitiaisnestettä, joka jähmettyi ilmassa kumimaiseksi. Eurooppalaisten
tietoisuuteen kautsu tuli vasta, kun Amerikan löytänyt Kolumbus
1500-luvulla pääsi äimistelemään intiaanien kautsutuotteiden
kimmoisuutta ja vesitiiviyttä. Kautsun tuonti Eurooppaan alkoi
1700-luvun puolivälissä, kun Euroopassa vakuututtiin sen
ominaisuuksista.
Ilmeisesti jo atsteekit juhlistivat arkea uhraamalla jumalille kissansuoliin puhallettuja eläinhahmoisia ilmapalloja.
Vuonna 1824 Michael Faraday ihasteli nykymaailman ensimmäisen pienen kumi-ilmapallon nousua kohti kattoa. Hän oli valmistanut ohuesta kautsulevystä ilmatiiviitä pusseja, joita hän täytti vedyllä. .
Thomas Hancock tarttui Faradayn tuumaan ja
toi v 1825 markkinoille ilmapallon puhalluspakkauksen, joka sisälsi
ruiskun ja pullollisen tärpättiin liuotettua kautsua. Ruiskun avulla kumiliuoksesta puhallettiin pieniä kuplia, joiden annettiin kuivua. Ilmapallot olivat
tahmapintaisia ja haisivat tärpätille.
Ilmapallojen raaka-aineessa oli parantamisen varaa. Erityisesti lämpöherkkyys tuotti ongelmia. Kautsu käyttäytyi kuin purukumi: kylmässä se murentui ja kuumassa kadotti muotonsa muuttuen tahmeaksi. Silti sille löydettiin käyttöä.
Joseph Priestley keksi vuonna 1770 käyttää tahmaista kautsua
pyyhekumina. Skotlantilainen Charles Macintosh taas
saumasi sillä kangaskaistaleita yhteen ja ompeli vuodesta 1830 alkaen
vedenpitäviä takkeja.
Kelpo raaka-aine kumista sukeutui vasta vuonna 1839, kun Charles
Goodyear läikytti kautsun, rikin ja lyijyoksidin seosta kuumalle
hellalle ja vuosikausien tuloksettomien kokeilujen jälkeen sattumalta
keksi kumimassan vulkanoimisen.
Vulkanoiminen teki kumista meidän tuntemamme joustavan ja lujan
materiaalin, joka ei lämpötilan vaihteluista hätkähdä.
Yksinkertaisimmillaan vulkanoiminen tarkoittaa kautsun ja rikin seoksen
voimakasta kuumentamista. Nykyisessä parannellussa
vulkanoimisprosessissa raakakumiin sekoitetaan rikin lisäksi muitakin kumin laatua parantavia aineita.
Nykyään ilmapallot valmistetaan tehtaissa koneellisesti.
Koneessa riippuvat ilmapallon muotoiset muovimuotit upotetaan
esivulkanoituun lateksiliuokseen, johon on valmiiksi sekoitettu väri- ja lisäaineita. Upottamisen jälkeen kumikerroksen annetaan kuivua ja
jähmettyä, sitten kone käärii ilmapallojen suut makkaralle,
jotta ne olisi helpompi puhaltaa. Rullatut kerrokset liimaantuvat yhteen ja tiivistyvät
lopullisessa renkaaksi. Sen jälkeen pallot saavat
jäähtyä, ne pestään, lopulta kone vetää pallot muoteista.
Vulkanoimisen keksimisestä vierähti vielä yli sata vuotta ennen kuin
ilmapalloista saatiin kehiteltyä nykyisenkaltaisia värikkäitä,
monenmuotoisia, ohuenohuita, joka kohdasta tasapaksuisia, helposti
puhallettavia, edullisia ja terveydelle vaarattomia tuotteita. Vaikka
pallot ovat Faradayn ajoista muuttuneet paljon, on niiden viehätys
edelleen tallella.
Tämän päivän syntymäpäiväsankarille
voisi viedä sellaisen...
Tai istahtaa itse rakkaansa kanssa
leijailemaan taivaalle suuressa kuuma
-sellaisessa...
Tänään on siis ilmapallopäivä.
Olen minä niistäkin joskus runoillut...
On päivä viikon ensimmäinen
kolea ja hirmuisen tuulinen
Saan viestin kaukaisen
jotenkin liian yksinäisen
Olet töistäsi väsynyt
Kroppasi kipeytynyt
Minäpä siulle lähetän
tsemppihalaukseni hellän
Ilmapalloon laitan sen
isoon, kirkkaanpunaiseen
Tuulee viisi metriä sekunnissa
On luonasi parissa tunnissa
Avaa ikkunasi, pallo saapuu nyt
on tuuli mukaansa sen nykäissyt
-Una Reinman-
27.8.2007
Tänään on siis ilmapallopäivä.
Olen minä niistäkin joskus runoillut...
On päivä viikon ensimmäinen
kolea ja hirmuisen tuulinen
Saan viestin kaukaisen
jotenkin liian yksinäisen
Olet töistäsi väsynyt
Kroppasi kipeytynyt
Minäpä siulle lähetän
tsemppihalaukseni hellän
Ilmapalloon laitan sen
isoon, kirkkaanpunaiseen
Tuulee viisi metriä sekunnissa
On luonasi parissa tunnissa
Avaa ikkunasi, pallo saapuu nyt
on tuuli mukaansa sen nykäissyt
-Una Reinman-
27.8.2007
******
Tänään on myös virusten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti