Translate

24.3.2017

Tuberkuloosi ei ole kadonnut





24. maaliskuuta vuonna 1882, aikana jolloin TB-epidemia riehui ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa  aiheuttaen joka seitsemännen ihmisen kuoleman, tohtori Robert Koch ilmoitti Berliinissä tieteellisen yhteisön hämmästykseksi, että hän oli löytänyt tuberkuloosin taudinaiheuttajan. Löydöksen avulla tie kohti tuberkuloosin diagnoosia ja parantamista avattiin. Sata vuotta myöhemmin vuonna 1982 Maailman terveysjärjestö ja Kansanvälinen tuberkuloosi- ja keuhkosairausunioni IUALTD järjestivät ensimmäisen Maailman tuberkuloosipäivän.

Vaikka suurin osa tuberkuloosikuolemista on ehkäistävissä, kuolee yhä luvattoman moni siihen maailmanlaajuisesti vuosittain. Huomaamattomat tartunnat tuottavat helposti terveyskriisejä yhteisöissä, ja uusien tartuntojen määrä vähenee hitaaseen 2 prosentin vuosivauhtiin. Vuonna 2012 tuberkuloosiin sairastui arviolta 8,6 miljoonaa ihmistä ja siihen kuoli yli miljoona ihmistä!

Tänään on Maailman tuberkuloosipäivä, World TB Day, jonka tarkoituksena on luoda tietoisuutta siitä, että tuberkuloosi on edelleen epidemia suuressa osassa maailmaa. 






Kevennyksenä raskaalle pääaiheelle, 
samalla tänään on Suklaarusinoiden päivä.