Believe, on luonut voimia meihin kaikkina näinä remonttivuosina.
Pitää uskoa itseensä, voimiinsa ja siihen,
että tämä talo on joskus valmis. Korjattu. Eheä.
Believe ei merkitse meille todellakaan mitään uskonnollista,
vaikka joku vieraistamme joskus niin on erehdyksessä hetken luullut.
Epämääräinen aulan ja eteisen oviaukko suurenee, ja luultavasti portaiden kaidekin tulee kevenemään jollain tavalla. |
Believe sijaitsee strategisessa paikassa
tämän viimeisen alakerran remontin aloituskohdassa,
aulan ja eteisen välisellä seinällä.
koko sivusiipi talostamme katosta lattiaan.
Olemme laatineet remonttisuunnitelman, jossa on jokaiselle
päivälle välillä 13.6. - 12.7.2015 tiukkaa työnkuvaa.
Ensiksi poistamme eteisen ja märkätilojen välikaton,
jonka päällä olevan törkymäärän,
jota on noin puolen metrin paksuudelta, olemme ehtineet nähdä
remontoidessamme aulaa pari kesää sitten.
Siellä Believe-sanan takana eteisen ja märkätilojen välikatossa
puhallusvillan, edellisten remontoijien sinne piilottamien rakennusjätteiden
hiirten- ja oravanpesien joukossa risteilevät mm ne talomme
vesiputket, jotka joka ikinen talvi ovat jäätyneet
jossain vaiheessa, yleensä jo matalissa pakkasasteissa.
Putkia ei ole tätä ennen ollut varaa uusia.
Eikä ole oikein ole ollut voimiakaan moiseen,
enimmäkseen kahteen pekkaan rehkintään.
Tapettiseinä on jo kunnostettua, maalatusta aulan seinästä remontti jatkuu... |
Viime kesän pidimme taukoa suuremmalta remontilta,
ja rakensimme uudesta puusta uutta, ettei joka ikinen kesä tarvitsisi
hengitellä kaiken maailman hiirenpesiä, pölyjä
ja muiden remppaajien aikaansaamia sotkuja.
Ihan kuin olisi ollut muutto
meneillään kun pakkasin
pahvilaatikoihin astioita aulan kaapista,
poistin seiniltä tauluja, kirjoja
ja rakkaiden kuvia hyllyiltä...
Remontoitavien tilojen katon alasromautuksen ja ulosviennin jälkeen revitään pois
kylpyhuoneen laatat ja seinät, samoin sauna kokonaan. Seuraavaksi vuorossa on eteisen,
saunan ja märkätilojen tosi paksujen lattiabetonien (huoh) poisto,
kunnes päästään siinne ongelman ytimeen, väärin tehtyyn alapohjaan.
Vain tyttären antama saunakiulu, -siili ja -tyynyt jäävät jäljelle saunasta. |
Tähän operoitavaan osaan taloa on tehty jonkun remontoijan ihmeellisestä ideasta
maanvarainen ja jääkylmä lattia. Se kaikki lattianaluseen ulottuva maaperä
sieltä betonikerroksen alta, luultavasti hiekkaa, joudutaan kantamaan ulos talosta
ja kaivamaan alapohja ryömintäkorkuiseksi.
Alapohjaan rakennetaan rintamamiestaloon paremmin sopiva rossipohja,
eristetään se, tehdään tiloihin uudet väliseinät, valetaan lattiavaluja, asennetaan lattialämmitys,
tehdään uusi kylpyhuone, vesiputket, uusi sauna, uusi eteinen, niiden sähköistys,
laatoitetaan kh:n ja saunan lattiat ja seinät, eteisen ja saunan seinät ja katot paneloidaan,
rakennetaan saunaan uudet lauteet, jne...
eristetään se, tehdään tiloihin uudet väliseinät, valetaan lattiavaluja, asennetaan lattialämmitys,
tehdään uusi kylpyhuone, vesiputket, uusi sauna, uusi eteinen, niiden sähköistys,
laatoitetaan kh:n ja saunan lattiat ja seinät, eteisen ja saunan seinät ja katot paneloidaan,
rakennetaan saunaan uudet lauteet, jne...
Tuon siiven nykyisen väärän lattiarakenteen on mm kunnan rakennustarkastaja määrännyt
purettavaksi ja korjattavaksi, ja vesiputkienhan olisi pitänyt olla kunnossa alunperinkin
mutta eivät sitten olleet, eli pakkohan tämäkin kohta talosta on korjata.
Masuun kyllä koskee pelkkä ajatuskin siitä, mitä meillä on taas kerran edessä.
Astmaattisia omia keuhkojanikin vähän pelkään etukäteen...
Astmani suuttuu nykyään jopa siitä jos suren jotakin asiaa,
ja surujahan riittää...
Tiedän, etteivät hengityssuojaimet tule estämään pölyn hengitystä.
Tiedän että samaa pölyä löytyy oviaukko- ja suojamuovituksista huolimatta
monta kuukautta myöhemmin jokaisen huoneen perimmäisestäkin kolosta.
Tiedän, että tulemme olemaan ihan puhki ja poikki.
Keittiön pelargonit haluaisivat jo ulos. |
Tiedän myös miten auvoisan hurmiollinen on se hetki,
kun saamme viimein tehdä loppusiivousta siinä
remontoidussa tilassa ja kaikki rehkintä on ohi.
kun saamme viimein tehdä loppusiivousta siinä
remontoidussa tilassa ja kaikki rehkintä on ohi.
Sitten voimme sanoa,
että tämän talon alakerta on kunnossa.
että tämän talon alakerta on kunnossa.
Sitten olisikin jo yläkerran vuoro?
Vai jättäisikö yläkerran remontit
seuraavalle mahdolliselle asukkaalle?
Joku muu saa tästä sitten paljon ehjemmän kodin
kuin mitä me olimme talokaupoissa saaneet.
Laitan sitten kuvia.
Joku muu saa tästä sitten paljon ehjemmän kodin
kuin mitä me olimme talokaupoissa saaneet.
Laitan sitten kuvia.
Viimeisiä hetkisiä pestä koneella pyykkiä,
sillä olemme sitten monta viikkoa ilman pesukonetta.
Onneksi on paljon remppavaatteita ja taloon tulee remontin ajankin kylmää
vettä jota voin kuumentaa vaikka isossa kattilassa pikkupyykkiä varten.
Olenkin nyt pessyt etukäteen mm mattoja ja vienyt ne
puhtaina piiloon ja turvaan pölyltä.
Koska meillä ei ole sitten moneen viikkoon wc:täkään,
niin meidän oli pakko ihan ensiksi rakentaa pihalle puucee,
jossa on ekologinen kompostoiva käymälä.
Ulkovessa on muutenkin oiva kesäisin tai kun on jono
kylpyhuoneeseen.
Me nimitämme tätä omaamme bajamajaksi.
Se on niin hauska nimi. =) Nyt on pihalla päärakennuksen
lisäksi kolme muuta punamullanväristä rakennusta.
Bajamajan sisäpuoli on vielä maalaamatta,
kun mietimme vielä mikä väri sinne sopisi.
Joskus heinäkuun puolivälissä pitäisi märkätilaremontin olla valmista,
ja saamme jälleen siisteyden ja rauhan kotiimme, ilmalämpöpumpun,
pyykinpesukoneen, kuumaa vettä vedenlämmittimestä ja tavarat paikoilleen.
Pääsemme jälleen omaan suihkuun, ja sisävessaan (ja jossain vaiheessa myös
saunaan, joka ei tosin ole kiireellinen.)
Siihen asti päivittelen
- jos jaksan -
blogia remontin keskeltä,
vinttiin evakkoon siirretystä
toimistomakkaristamme.
__________________________
Edit 17.7.2015
Märkätila remontti jatkuu edelleen...
Ilmaantui muutamia yllätyksiä
jotka viivästyttivät meitä
kahta rehkijää...
Huoh...
Siksi remontti ei todellakaan vielä tämän
kuun puolella valmistunut.
En ole jaksanut postailla tähän blogiin remonttikuvia
enkä kuulumisia, mutta olen kirjoittanut päiväkirjaa
tuonne toiseen (Pikkutalo-)blogiin, jonka avaan esille sitten
joskus kun saan kuvatkin liitettyä kännykästä
ja kamerasta sinne.
R. Kelly - I Believe...
16 kommenttia:
Rankka loma tulee olemaan, mutta lopputulos on sen arvoinen. Voimia teille molemmille!
Uskoa ja voimia remppaan. Se varmasti menee hyvin vaikka näin alussa näyttää loputtomalta suolta ja urakalta. Teillä on jo kokemusta ja oppia aikaisemmasta rempoista.
Minä uskon, että siitä tulee hyvä.
Nämä kuvat mitä olet ottanut on aivan ihania! Sinulla on kaunis koti.
SS
Huh...eipä tule vapaa-ajan ongelmia teille... mutta silloin, kun tuntuu epätoivoiselta ja väsyttää, eikä jaksaisi enää sormeaan nostaa, ajattelel lopputulosta...Kauneutta ja puhtautta, joka remontista seuraa.... jaksat taaas kummasti♥
Kiitos tsemppauksesta Mimon Mami. =)
Alunperin olin kirjoittanut vielä ihan jutun loppuun
että energiaa saa lähettää,
mutta te ihanat lukijathan lähetätte energiaa ihan spontaanisti muutenkin. ♥ ♥
Kiitos Sukulaissielu. ♥ Kiitos siullekin tsemistä. ♥
Sehän se juuri hirvittää,
kun tiedetään että tuolta rakenteista voi löytyä yllätyksiäkin
kun niistäkin on jo kokemuksia tämän talon ehjäksiremontoinneista. Huh.
Kiitos, ihanasti sanoit hassusta pienestä kodistamme. ♥
Juu, ei tule todellakaan vapaa-ajanongelmia! =)
Varmaankin taas aamuvarhaisella aloitetaan repiminen ja rehkintä ja pidetään siestaa päivemmällä, yleensä siinä vaiheessa joutuu jopa hakemaan kaupasta lisäremonttitarvikkeita yms ja syödään ja hengähdetään ja sitten illemmalla jatketaan niin kauan kunnes ei enää jakseta.
Kyllä se tästä.
Henkinen tsemppauskin on tärkeää. Pitää muistaa kiittää itseään ja ennen kaikkea puolisoa.... ♥
Kiitos myös siulle. =) ♥ ♥ ♥
Tässä näkee kalanaisen herkän sielun ja rakkauden kotiin. Teidän koti on sellainen, että siellä vaan huokailis, että ooh... ja aah onpas ihana ja hauska idea tuossa sinulla. Teidän koti on koti.
Toivon, että mitään pahoja ylläreitä ei tule vaan tämä remontti sujuu sukkelaan ja reippaasti.
SS
❤❤ Toivotaan, kiitos SS. ❤ Tyhjennän juuri eteistä ja olohuonetta. Tungen tavaroita makkariin joka suljetaan taas muovein...
Keinuttelemalla ja eri asentoihin nostelemalla sain sohvatkin hilattua pois olohuoneesta. 😊
Joskus ei tarvita voimia vaan kikkoja.
Voi turkanen! Mitä ihmettä!Yhä remonttia? Sääliksi ihan käy. Ilman pesukonetta ja lattiat ja katot taas auki?
<3 Kiitos.
Pakko on vielä revetä tähän. Kerran vielä alakerran viimeinen osio, jota olemme vain stailailleet tähän asti. Pakko. Väärin remontoitua on korjattava, eli jonkun muun jälkiä. Mutta kun sen tekee pois niin sitten on koko alakerta käyty läpikotaisin ja tarkasti läpi. Saa laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, niin kuin mummoni sanoi aikoinaan. =)
Huhuh mikä urakka tavoite! Mutta niinhän se on että tekemällä tehtävät vähenee ja lopussa kiitos seisoo.. Tsemppiä molemmille!
Voi teitä ahkeria työmuurahaisia! Mutta oman kodin eteen tekee mitä vain!
Muistathan kaiken keskellä pitää hyvää huolta itsestäsi!
Voimia, voimia ja voimia, kaikella rakkaudella, Una!
T. Tuija K
Kiitos Maireanna. <3
Tämä oli vielä pakko tehdä.
Pakko. Väärintehtyä ja tosi väärin entisestään remontoitua löytyy puretusta kovasti. Se oli korkea aikakin purkaa ja katsoa mitä se osio talosta on syönyt.
Kiitos tsemppaamisesta ja voimaannuttavasta viestistäsi Tuija. =)
Jaa itsestäni? No laitoin mie eilen vasempaan polveen mobilaattia kun se polvi on muutama vuosi sitten sattunut ja nyt se on suuttunut tästä rehkimisestä... Saman särkyvoiteen sai Hanin nyrjähtänyt nilkka. Vasen sekin.
Nyt juuri on parhaillaan maa-aineksen kantamista pois alapohjasta. Todella pölisevää hiekkaa. Kohta on hankaluus siinä, miten ne hiekkaämpärit ja -pöntöt jaksetaan nostaa sieltä alevevasta maapohjasta ylös toiselle joka kantaa ne ulkoportaat alas, tyhjentää kottikärryyn ja roudaa ne jonnekin päin tonttia. Tähän asti hiekalla on vahvistettu pihan perälle vievää pururataa. Se ei siis ole enää pururata vaan kapea hiekkatie.
Kun en ollut kurkistanut tänne pitkään aikaan, luin ja luin ja luin ja vierittelin sivuja alaspäin. (Noihin sängynpäihin, jotka siirtyivän puutarhaan, teki mieli kommentoida kyllä jo välillä eli Ne Ovat Ihanat!)
Nyt sitten päädyinkin tänne ja huomasin tämänpäiväisen kommenttisi remontin viivästymisestä. Huh. Haluan lähettää sitä blogiystävyysenergiaa, jota vain pystyn teille tähänkin vaiheeseen... SItkeitä olette olleet ja sitkeytenne teille tässäkin tilanteessa taas kerran varmaan palkitaan! Niin uskon :)
Hei sinä ihana. ❤ ja kiitos. ❤
Meillä on viimeinen rutistus tämän talon kanssa. Eipä olisi ostaessa voitu tietää, miten paljon työtä tämän korjaamiseksi tarvittiin. Olemme märkätilojen kosteuseristysvaiheessa, eli nyt ollaan jo voiton puolella.
Juuri matkustamme suihkuun lähikuntaan... Päivä on tältä päivältä pulkassa, ja pulkka hukassa.
Lähetä kommentti