☆ ☆ •✿• ☆ ☆
Madeiran maaliskuisella reissullamme nappasin
itselleni tuliaisiksi ja muistoksi mukaani
myös riippapelargonian pienen oksan.
itselleni tuliaisiksi ja muistoksi mukaani
myös riippapelargonian pienen oksan.
ja kun se ilokseni juurtui ja kasvoi, latvoin sen ja istutin jälleen pistokkaan
alkuperäisen viereen, ja näin edeten olen saanut nyt samasta ruukusta
kasvamaan neljä alkua.
alkuperäisen viereen, ja näin edeten olen saanut nyt samasta ruukusta
kasvamaan neljä alkua.
Sillä on jännät tähdenmuotoiset kumimaiset lehdet.
☆
Mikä ihaninta, pelakuussani on muutama nuppu, joista ensimmäinen
on jo aukaissut kauniin, roosan ja violetinkirjavan kukkansa.
Eikö olekin aivan hurmaava?
✿
✿
Olisipa mielenkiintoista tietää tämän pelakuun nimi...
✿
✿
Synnyinmaassaan se kasvoi korkealla parvekkeen kaiteella
josta se kurkisteli rönsyillen metrikaupalla kuin vesiputous,
alas kadulle saakka.
alas kadulle saakka.
Siksi uskaltauduin pienen, noin viisisenttimetrisen alun
siitä kukkaputouksesta ottamaan.
Pieni,
kaukaa haettu ihmekukkani.
✿
kaukaa haettu ihmekukkani.
✿
4 kommenttia:
On kyllä kauniin värinen kukka :) Ihana Madeira, olin siellä 11 vuotta sitten.
Kiitos Kirsti. =) Kukka on tosi mielenkiintoisen värinen.
No... Madeiran viereinen saari Porto Santo, oli kyllä ihana paikka. <3
Vietin siellä mun syntymäpäivän Hanin kanssa ihanalla kultaisella hiekkarannalla.
Ihana matkamuisto!
Eikö vaan. =)
Lähetä kommentti