Voi pintoja karheankuluneita
Niiden tarinoita
pitää osata
oikein kuunnella
Kuin parkkiintunutta ihoa
vain varovasti silitellä
Hiljaa hivelemällä
Etsimällä
-U.R.-
.
14.11.2008
Monta tarinaa
.
-U.R.-
.
-U.R.-
.
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
kuullakseen
on oltava
itse hiljaa...
Noi se on,
Olematon. =)
Joku ei koskaan kuule...
Herkkää ja kaunista - ja totta. Kuulee, näkee ja tuntee, jos antaa itsensä vastaanottaa viestin.
Kiitos Leijonainen =)
Alunperi tuon piti olla vain kuvateksti
mutta se kasvoi ja syveni.
Ja kai kuuntelin hiukan sisintäni...
Takojan kätten jälki näkyy kuvassasi.
Isopeikko =)
Niinpäs.
On ollutkin hyvä seppä takomassa.
Varmaankaan useat eivät tiedä mikä tuo edes on. ;D
Lähetä kommentti