Translate

4.11.2008

Joulukausi avautuu

.














Joka paikassa alkaa kuulua ja näkyä jouluaika: Toivotaan paljon asiakkaita ja runsasta kaupankäyntiä. Televisio syytää ensiksi lasten lelumainoksia, myöhemmin kaikkea krääsää aikuisempaan makuun. Tavarataloissa kaikuvat suorastaan pelottavat joulurenkutukset. Ne samat, joita itse hiljaa laulaa kotonaan puuhaillessaan ja muistelleessaan, kuinka lapsena niitä laulettiin Mamin ja siskon kanssa, ja kilpailtiin, kuka muistaa eniten joululauluja... Ne samat laulut uudemmilla höystettyinä ylipursuvat pian korvista joka tuutista.
Joulu- joulu-paniikki
alkaa...

Jotkut jo lapsuudessaan kyllästyvät jouluhössötykseen niin että ovat suorastaan allergisia koko tuolle ajanjaksolle aikuiseksi tultuaan.
Ei se ole ihmekään, että moni pakenee koko joulua jonnekin pois vaikka koko maasta. Jonnekin missä voi vain olla, ilman jouluhysteriaa.

Joulun pitäisi olla valon juhlaa. Pimeyden keskellä iloinen hetki.
Sellaista rauhallista ja tunnelmallista. Yksinkertaista.
Sen pitäisi olla joulun tuttuja tuoksuja, perinnekoristeita.
Pikku lamppusten, tuikkujen ja kynttilänvaloa.
Punaista väriä. Se tuttu joululiina ja ne Esteri-tädin enkelit.
Kuusen, tai sen pelkkien oksien metsäistä aromia.
Ja niiden omien rakkaiden ääniä.
Mutta onko se?
Saanko miekään, Eeva-parka, joulua meille aikaan vain upeaa uutta Joululehteä katselemalla, ja punaista väriä esiin nostamalla?
Vakuuttelemalla, että meillä ei sit hössötetä. Kuin vähäsen.

Varsinkin jos joku Adam parahtaa aaargh, joka kerta,
kun vaan mainitsenkin sanan joulu, tai yritän heilutella The Body Shopin miltein tyhjää parfyymipulloa sillai vinkkinä... ;D




Pakinaperjantaihin aiheesta: Kun vanha Aatami riepoo.

.

16 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Kyl - lä ! Hyvin puhut siitä millainen joulu tulisi olla. Yksinkertaista. Värit ja tuoksut. Tunnelma.

Hallatarinoita kirjoitti...

Rita =)

Niin sen pitäisi olla.
Ja se takkatuli... =)

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit mainiosti. Just tuollaisen rauhallisen kynttiläjoulun haluan viettää. Kuulun niihin, jotka eivät vain voi käydä joulun alusaikana kaupoissa. Tulen niin huonotuuliseksi sen akiken ylenpalttisen vouhotuksen kanssa.

Sooloilija kirjoitti...

Minua on (työttömänä yksinhuoltajana) alkanut hirvittää myös joulun mainonta; rahan arvo on menettänyt täysin merkityksensä. Juuri mainostettiin jotain peliä ja hinnaksi tv:ssä ääni kailotti isoon ääneen, että 'vain 199'.

200 euroa on iso raha, varsinkin jos sen muuttaa markoiksi, noin 1200 markkaa. Sellaisella summalla ostettiin ennen koko suvun joululahjat ja kinkut vielä päälle. Nyt sillä saa lapselle vain yhden tietokonepelin..

Kiihdyn aina joulun alla siitä kun kauppiaiden mielestä ihan kaikki käy lahjaksi ja on halpaa.

Oioi, anteeksi vuodatukseni.. Joulu on itsessään ihanaa aikaa..Ja odotan sitä, vaikka suhtaudunkin siihen hieman ristiriitaisesti..

Hallatarinoita kirjoitti...

Aimarii =)


Oikeasti ei sitä tarvitsisi kuin
erämökin,
lämmintä vaatetta, takkatulen,
kinkun,
riisipuuroainekset
ja lukemista,
kynttilöitä ja ehkä musiikkia.
Ja lähelle tärkeä ihminen.




Se vouhotus tosiaan väsyttää. =(





Sooloilija =)

Niinpäs...
Ihan oikeasti kaikkeen on muutettu vain euro-merkki
sen vanhan markkamerkin tilalle.

Onneksi meillä on fiksuja lapsia
jotka ymmärtävät
että tärkeintä on
että pöydässä on ruokaa.

Anonyymi kirjoitti...

Asiaa!
Joulua jo marraskuun alussa?
Ihan hassua, ainakin näin kesälomalaisen näkökulmasta.
Toki muutenkin.

Eihän siihen todella paljoa tarvita, vain oikea tunnelma ja tuoksut.
Joita saa tottakai myös pullotettuina!

-maria- kirjoitti...

Tänä vuonna, kumma kyllä, jo odottelen joulun aikaa. Varmaan raskauden myötä kaikki on vähän pysähtyneessä tilassa, ja se sopii joulutunnelmiin. Tosin täytyy todeta myös, että olen oppinut olemaan stressaamatta joulusta kovasti. Perus"viikkosiivous" ja tavaroiden laittaminen paikalleen riittävät joulunakin, ruokia hankitaan maun mukaan ja tehdään nyyttäriperiaatteella kun aatto suvun kanssa vietetään, kynttilät, valot ja kuusi tuovat tunnelman. Lahjoja kohtuullisesti, lapsillekin kun on vielä sen verran monta antajaa (me vanhemmat, isovanhemmat, kummit, ...) niin ei sitä paljoa tarvitse.

Niin, siis kai viestini tässä on se, että minäkin arvostan joulussa juuri rauhaisuutta ja tunnelmaa. Suorittaminen on out.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän aiheen valitsit pakinaan. Olkoon opiksi ja neuvoksi hössöttäjille.

Minä en joulukuussakaan enää paljoa mene kauppaan. Ruokaa saa lähikaupasta ja muuta ei enää silloin tarvita. En kestä ihmisten kiiluvia silmiä ja kauheaa ruuhkaa ja meteliä.

Jotain hyvin mietittyä haluan lapsille antaa, mutta hankin lahjani hyvissä ajoin.

isopeikko kirjoitti...

"mutta lasten takia pitää..." sanotaan, mutta mitä, kas siinä pulma.

Hallatarinoita kirjoitti...

MK =)

Kyllä ne vaan mainokset jo ennustelevat joulua.
Ensin tässä tosin on joku ihme isänpv, mutta
ensi viikolla ne aloittavat täydeltä laidalta
joulun markkinoinnin. Sano mun sanoneen. =)

Oikeasti, miekin, vaikka joulun tunnelmasta pidänkin
ja siitä punaisesta väristä, voisin karata jonnekin
jouluksi.
Jonnekin palmun katveeseen. Merta katselemaan...



Maria =)

Kuusi on kyllä ihan must. =)
Hyvä kun et pingota siivouksilla.

Ihanalta kuulostaa tuo teidän joulu,
nyyttäreineen ja suvun kanssa... =)))




Leijonainen =)

Meteli ja ruuhka...
Kaksi pahaa sanaa miullekin. =)
Nehän ovat kauppiaan ystäviä.
Mutta miekin kaihdan niitä.




Isopeikko =)

Niin, ja lasten juhlaksi sanotaan.
Mutta kohtuus toki kaikessa?

Melita kirjoitti...

Hei Hallatar,
Olin vuosia sitten Turussa Naisten messuilla ja siellä väriterapeutti kertoi, että se joulun punainen herättää sen syvimmän ahdistuksen kaikesta siitä mikä ei ole niinkuin sen toivoisi olevan.
Yhtenä vuonna koristelin (teko) kuuseni valkoisesta langasta virkkaamillani - täytetty pumpulilla - lumipalloilla ja rikkimenneen kristallikruunun siimaan pujotetuilla kristalleilla ja oli olohuoneessa tammikuun loppuun asti ?!
KIITOS
Tämä sivuiltasi löytämäni kirjainhaaste on poikinut niin valtavasti ihan uusia ajatuksia ja tuonut uuden ulottuvuuden koko kaikkeen. En tiedä oletko tutustunut Asukas O - blogiin, mutta lämpimästi suosittelen että luet hänen vastauksensa kirjainhaasteeseen - uskon että ajattelette samanlailla monesta asiasta.
Halaus !

Hallatarinoita kirjoitti...

Oi Melita. =)

Voin kuvitella kuinka hurmaava tuo valkoinen kuusi on ollutkaan,
kimaltelevine prismoineen...!


Ja ihanaa, kun kirjainhaasteesta on ollut iloa. =)
Se saa minut tyytyväiseksi ja onnelliseksi
kun olen osallisena jonkun muun onnentunteeseen. =)

Katja Tanskanen kirjoitti...

Sinä Hallatar olet kyllä kuvaamisen mestari!

Tuli ihan ikävä joulua. Minä olenkin jouluhöpsö, jolle aina tulee haikea olo, kun joulu on ohi. Onneksi se nyt on vasta tuloillaan.

Minä olen tehnyt sopimuksen sukulaisteni ja tuttavieni kanssa siitä, että minä en osta heille lahjoja, eikä heidän tarvitse ostaa minulle. On ollut kevyt olo tuon päätöksen jälkeen.

Minulle joulussa on tärkeintä tunnelma. Yhteinen, hiukan lapsekas kynttiläjoulu rakkaan ihmisen kanssa on minun jouluni. Herkkuja saa syödä paljon, sen verran minäkin annan periksi vouhotukselle.

Hallatarinoita kirjoitti...

Hih, Katja. ;D

Tuo oli vain pieni nurina. =)Ei edes tarinaa. =)

Mekin teemme joka vuosi tuon lupauksen
mutta sitten kukaan ei pidä lupaustaan.
Tai se joka pitää lupauksensa
on ihan nolo kun muut eivät pidä
ja se yksi (minä) saa sitten ylenmäärin lahjuksia...

Tuo kynttiläjoulu rakkaan kanssa
kuulostaa onnelliselta joulunvietolta. =)

*huokaisee*

Harakka kirjoitti...

Sellasen hiljaisen joulun mäkin haluaisin, en mitään kamalaa hössötystä, okein harmittaa, kun jo nyt marraskuun alusta asti kaupat on pullollaan vähän joka lajia krääsää!

Hallatarinoita kirjoitti...

Harakka

Täytyy vaan yrittää olla huomaamatta sitä krääsää
ja hälinää...
Mainosten antaa mennä toisesta korvasta sissään ja tosesta ulos. =)

Pitää oma päänsä. =)