Syyskuu saapuu

.

Pelargonium















Nyt kiireellä kaikki ruukuissaan olevat kukat
sisälle turvaan. On tulossa kylmä syksyinen yö.









.

Vastapaino

.



















Murheellisten aatosten vastapainoksi
pitää ajatella kaunista luontoa.
Se helpottaa.







.

Vanhanaikaista

.
Lathyrus odoratus
















Selailen vaatevarastoani. Huomiseksi tarvitsisin
edustavan asun. Kaivan pitkät mustat housut pyykkikorista
ja laitan ne viikattuna parvekkeelle tuulettumaan.
Toivon, ettei naapuri aivan älyttömästi herkeä tupakoimaan
jotta housut oikeasti tuulettuisivat.
Pyykkitupapäivä on vasta tiistaina ja jos pesen housut käsin
ne eivät kuivu huomiseksi millään näin kosteassa ja
viileässä kämpässä. Eivät ne ole likaiset. Vain polvipussiset...
Syvällä sydämessä tekisi mieli peruuttaa koko huominen meno...

Miun puseroni, joita katselin silitysrauta toisessa kädessä,
ovat auttamattoman vanhanaikaisia hippi-retro-Jane-lookia.
Ilmankos tässä kerran, kun menin yhden tuttavan luo, jotta
lähdettäis hiukan illanviettoon, kun en vuosiin ole yhtään missään
käynytkään, totesi hän mukaan ottamani vaatteet nähtyään, että
taidetaankin vaan istua kotona ja katsoa telkkaria ja juoda
hänen valmistamaansa (vatsankääntävää) kotiviiniään.
Loppuilta menikin sekovatsaisena mukavasti vessassa... =)

Miun tulostimeni, jonka kirpparilta ostin käytettynä noin viisi
vuotta sitten, teki eilen lopullisen stopin. Kesken 24 sivuisen novellin se lakkasi toimimasta. Tulosti kiltisti 20 sivua ja jätti loput neljä sivua ikuisiksi ajoiksi tekemättä. Miten raivostuttavaa! Yritin syöttää sen tietoihin vain ne neljä viimeistä sivua ja maanittelin mutta mikään ei auttanut...
Miihkali-poika on kotilomilla ja yritti katsoa mitä tulostin on syönyt ja totesi että se on kaput. Pitää tulostaa jollain muulla. Mutta millä? Tulostinkin oli niin antiikkia, antiikkia...

Pitäisi olla sellainen hätäkultakortti, jota voisi epätoivoisen
tilanteen tullessa käyttää ja kassalla näyttää... Sillä voisi ostaa
oman pyykinpesukoneen ja tulostimen ja pari vaatekertaa, uuden
ripsivärin, melasmaa peittävän meikkivoiteen... jne.
Tänään ei taida olla hyvä päivä.




PS:
Kukkaroskaa tuli parvekkeelta yhteensä kaksi jätesäkillistä.
Se oli kuin viidakko. =)
Nyt on aika tyhjän näköistä...
Syksy saa nyt tulla...



.

Nyt on aika

.
Lathyrus odoratus














Tuli jo aika siivota
parvekkeelta pois kesäkukat.
Ne viimeiset tuoksuvat oksat
kerätä maljakkoon
keittiön pöydälle.
Kesän muistoksi.
Hyvästeiksi.



U.R.





.

Yksi ovi olisi

.














Yksi ovi olisi raollaan
Yksi ovi aukeaisi
Jos uskaltaisin avata

Pelkään siihen koskea
Jos se onkin liian painava









U.R.





PS:
Ovessa oli minulle
liian vaikea lukko








.

Kranssipäivä

Tytär söi kiltisti kaurapuuronsa mansikkahillosilmällä
ja lähti opiskelemaan ammattia itselleen.
Mie jäi kotiin yskimään.
Mitä muuta sitä yskäisenä tekisi
kuin vesisadetta kotonaan pakoilisi?

Voisi vaikka tehdä kransseja.
Pitää kranssipäivän. Levittää
kaikki tarvikkeet keittiön pöydälle.
Ja kuunnella musiikkia.
Pitää jaloissaan villasukkia.

Ja haaveilla tuosta Vuorelman
seinävaatteesta...
Se muistuttaa entisaikojen rekipeittoja.
Mitä rikkaampi talo, sen upeampi
rekipeitto näkyi reen takana tulijoille. =)
Mie käyn usein ihailemassa tuota peitettä
ja sen yli 200 e:n tarvikepaketin hintalappua.
Aion tehdä vastaavan jossain vaiheessa.
Kuva olkoon esikuvanani.
Haen kankaan kangaskaupasta ja langat
marketista ja pingottimen kolmannesta paikasta.
Ja joskus, mie lupaan,
miulla on tuon tapainen peite seinälläni. =)




















Ja siinä on mukana lapsuudesta tutuksi
tulleita rekipeiton kuvioita...




PS:
Kaksi tilattua kranssia sain aikaiseksi.














Syksynvärisen...















j
...ja jouluisen.



Piti odottaa, että Nunnukka tulee opinahjostaan
miun kamerani kanssa, ennen kuin sain otettua kuvia...




PS:
Juuri sähköpostia nettiystävältä, joka hänkin on ihastunut rekipeittoihin.
Hän kirjoitti näin ihanasti:

"Jospa vielä kumpainenkin saamme rekipeiton aikaseksi
- ja tehdäänkin heti sellainen,
että kaikki tajuavat: onpa siinä rikkaan ihmisen peitto!!!
Mehän olemme elämästä rikkaita,vaikka emme rahasta,
tuosta pahasta!"

-Kiitos S-mummu!!!! =)
Näin tehdään. =D



.

Ihoa kuvassa

.

Valokuvatorstai etsi iho-kuvia...


















Tässä ruskettunutta ihoa ja tyttäreni lempipuuhassaan:
lootusasennossa kirjaa lukemassa.





.

Ihoa runossa

.


Runotorstaissa haettiin runoa ihosta.
Tässä yksi miun arkistosta, joka on
muutes kirjoitettu päivää vaille vuosi sitten:

Kaiho

Sinun kuvasi
Kuin sateisen lasin takana
Voin koskettaa
Elotonta pintaa
Mutta en saa
edes pisaraa
tuntea sormissani
Jotka vielä kerran
tahtoisivat tuntea ihosi




-Una Reinman-



.

Tsekkausta

.


On valkoinen sorsakin tallella. Uiskentelee pokkana
kirjavampien kavereidensa vanavedessä,
tuossa lähipikkujärvessä. Toivottavasti näitä
sorsia ei kukaan sorsastaja löydä.

















Flunssa yrittää lytistää ajatukset.
Huomasin, että noin vuosi sitten
olen niin ikään flunssaillut.

Nyrjäytin reilusti eilen nilkkani niin, että
melkein koko pohja koko kesän käyttämistäni
saapikkaista irtosi. Kärjestä jäi vähän kiinni.
Kävelin varoen kotiin, ettei koko pohja pudonnut.
Nyt sitten kahdet saapikkaat odottavat
suutaria. Vasta noin 13 vuotiaat saapikkaat ja nyt jo rikki.

Muistan hyvin sen syksyn kun ostin ne...
Minulla oli rikkinäinen sydän ja pikkuisen ylimääräistä
rahaa ja ostin kahdet saapikkaat. Mustat ja ruskeat.
Ei se sydäntä korjannut vaikka kokeilin naisellisesti
shoppailla. Mutta aikas kestävät popot ovat olleet.
Toivottavasti suutari saa ne vielä kuntoon.
Mies-parka tikahtuu nauruun ne nähdessään... =)

Uudet maksavat aivan liikaa.
Eikä mulla nyt ole ylimääräistä rahaa eikä sydän
onneksi rikki. Sydämeni on aikas eheä.
Nyt ei vaan ole kenkiä.

Kesäkenkiä en sitten ehtinyt ostaa tänäkään
kesänä. Lueskelin vanhoja juttujani, jotta
jo pari vuotta sitten olen haikaillut kesäkenkiä.
Aina on ollut jotain tärkeämpiä menoja.
Ehkä sitten ensi kesänä. =)





.

Kivenvientireissulla

.






















Kotimatkalla

Puiden luo
täytyi takas palata
ihan salaa niitä halata



U.R.

.

Keijunmekko

.

Rhodochiton atrosanguineus





















Ensi kesänä minäkin haluan kokeilla
viehättävää keijunmekkoa. =)
En päälleni vaan parvekeelleni. =)

Vaikka tosin jo vannoin
etten tuolle helteiselle partsille laita
mitään oikeaa kasvia.
-Pelkkiä silkkikukkia. =)

Tai voinhan viedä keijunmekon
vaikka Mamalle silmäniloksi. =)
Siellä näen sen sitten itsekin.



Kuva: Bongattu eräältä takapihalta.




.

Virnistelen ruusuineni

.
















Kahvilassa, keskellä arkea, sain kuulla olevani tärkeä.
Sain kymmenen kappaleen kimpun oransseja ruusuja. =)
Ne kainalossa marssin päivän toiseen työpaikkahaastatteluun... =)
Toivottavasti ne toivat hyvää onnea...





PS:
Coloria.netin mukaan oranssi väri merkitsee viehätystä
ja kymmenen kappaletta kukkia puolestaan tarkoittaa:
haluan tehdä kaiken hyväksesi



PS2:
Olisin saanutkin sen työpaikan
jota nuo ruusut mukanani hain...


.

Tahtoo tehdä tällaisen

.










Tähän aikaan vuodesta jopa miullekin tulee halu neuloa ja virkata. Saada jotain lämmintä aikaiseksi.

Onko meissä naisissa jokin sisäänkasvanut geeni:
tulee kylmä, on pakko väsätä lämmintä päällepantavaa pesueelle
ja itselle? Ja ihan omin käsin. Itse.

En koskaan ole hingunnut kesäaikaan tuota puuhaa,
kun muutenkin on kuumaa.
Mutta nyt voisi taas kurkkia lankoja, omia varastojaan ja monituisia puikkoja, koukkuja ja neuloja...
Sellaisen pitsihaarukan mielelläni jostain löytäisin...

Pesulahenkarista taittelemani ei oikein toiminut. =)

Kuvassa 11-vuotiaana Espanjasta ostamani,
yhä ahkerassa käytössä oleva hartiahuivini,
jollaisen haluaisin tehdä jostain muunvärisestä langasta... =)





.

Syksyä

.
Parthenocissus















Syksy on alkanut salaa hiipiä
kohti Hanin takapihan villiviiniä...

On aika kaivaa esiin käsineet ja kaulaliinat
ja sukat lämpöiset, villaiset.
Lattiat kämpissä ovat kylmiä, varsinkin
kerrostaloissa, koska lämmityskausi ei niissä
ole virallisesti alkanut.
Mutta epävirallisesti on jo viileää.

Ja jos täytät kylmän asunnon märillä,
kuivuvilla pyykeillä
on vielä viileämpää...








.

Parisen kiloa tatteja

.





















Näissä maisemissa olimme tänään sienimetsällä
Maman kanssa, ja löysimme kunnon herkkutatteja
ja kanttarelleja hurjasti, mutta Miihkalin kamera kieltäytyi
yhteistyöstä kanssani, joten miulla ei ole niistä kuvaa. =)
Piti siis turvautua vuoden vanhaan maisemakuvaan
siltä seudulta.

Sienestys on mukavaa puuhaa, vaikka oma vatsa ei
sienistä pitäisikään niin aina löytyy joku, joka tykkää
syödä sieniä. =)
Sieniä on mukava kerätä,
kuin harrastaisi aarteenmetsästystä. =)


Vink:
Tatteja löytyy kuusimetsistä ja
kanttarelleja koivumetsiköistä...





.

Esikoisen kaverina

.














Jaken tyttöystävän kisu oli esikoisen asunnolla
tutustumassa, ja heittäytyi hetken ihmettelyn jälkeen
jo näin tuttavalliseksi, ettei meinanut esikoista päästää
hampaitaan pesemään. ;D



.

Lauantai-iltana

.















Lauantai-iltana kullan kanssa kävelyllä
lähipikkujärven rannalla.
Hopeapaju makaa melkein vetten päällä.
Ja lehmukset tanakasti taaempana.

















Miltei joka kerta kun olen Hanin kanssa jossakin,
joku hänen laajasta suvustaan sattuu paikalle. =)
Joku, jonka nimeä en koskaan muista.
Tai joku suuresta tuttavapiiristään. =)

Niin nytkin.
No, mie vaan kuvasin
ja annoin miesten höpöttää keskenään.

Kotona sain viestimies Miihkalilta toruja
ylivalottuneista kuvista...
Juu, Miihkalilla oli vala perjantaina.



.

Keltaruusu

.















Kukkaiskielessä keltainen ruusu tarkoitti joskus ennenmuinoin
Viktoriaanisella ajalla mustasukkaisuutta tai hiipuvaa rakkautta.
Ja jos Venäjällä (Colorian.netin mukaan), poika vie keltaisia ruusuja
tyttöystävälleen, se tarkoittaa että tämä haluaa jättää hänet.

Sen sijaan meillä nykypäivänä
keltainen ruusu kuvaa iloa,
ystävyyttä ja sympatiaa.

Tummankeltainen ruusu kertoo kiinnostavuutta sekä viehkeyttä.
Hääkimpussa se merkitsee ystävyyttä.
USA:ssa se on Teksasin osavaltion symboli.

Mamani rakastaa keltaisia ruusuja ja
tämäkin ruusu on hänen puutarhastaan.
Minkä värisen ruusukimpun sinä haluaisit?
Tai millaisen kimpun antaisit jollekulle?
Montako ruusua siinä saisi olla?
Vai kenties jotain muita kukkia?



Olisiko tuosta mitään apua...? =)
Hani kuulemma antaisi miulle
(ei tiennyt etukäteen kukkaiskielestä)
kahdeksan punaista ruusua! =D










Erityinen lempiruusuni
Coloria.net/ Päivi Hintsanen

Hyvä haltija

.

















Minulla oli hyvä haltija,
mutta se on kadonnut.
Olen sen suututtanut.
Pois karkottanut.
Ja nyt on liian hiljaista



-U.R.-












.

Virus vai sade?

.

















Eilen kastuin ukkosmyrskyssä käväistessäni
postilaatikolla viemässä yhden kirjeuoren.
Vettä tuli niin,
että sateenvarjokin hajosi käsiin
ja joutui jo kadulla roskiin.

Ja nyt minulle on tainnut tulla flunssa.
Jompikumpi iski, virus tai vesisade ja kiusasi
minnuu koko yön. Tyhmä, kuumeinen olo,
ritisevät keuhkot, kurkkukipu ja tukkoinen nenä,
yskästä puhumattakaan.
Enkä kello viittä enempää jaksanut sängyssäni pyöriä.
Tuntuu että pystyssä on paree hengittää.

Näin sekavaa unta Viisaasta Miehestä joka istui
kanssani tyhjässä kylpytynnyrissä, siis kaikki
vaatteet päällä. =)
Seurassamme istui myös iäkäs, uurteinen
intiaani joka poltteli koko ajan hiljaisena piippua.
Heräsin välillä kai siksi yskimään.
Mutta uni jatkui hassusti taas nukahdettuani.
Viisas Mies kertoi tarinoita ja minä kuuntelin,
samoin teki intiaani, kuunteli vain.
Kunnes vedin taas intiaanin piipun savua
ilmasta keuhkoihini ja yskin itseni hereille.

Ei ois kannattanut kastella kenkiä,
t-paitaa ja jakkua...
Ja minulla olisi tänään ollut menoja.
Ne tarttee nyt vaan perua.
Ja miksi unissani on usein intiaani?
Sen Viisaan Miehen kyllä ymmärrän.
Mulle tuttu ompi hän...




23.8.2008

Mun puheääni on nyt aika kähee... =)
Jos yritän nauraa, siitä tulee vain
kähi-hihinää tai hihi-kähinää. =)



.

Linna ja ruusuja

.














Tahtoi nuorikko linnan ja ruusuja
ne lupas hälle ylkä uljas
Mutta varat linnasta kesken jäi
Iski rahoihin inflaatio karvas
Talon kivisen sai mies ja tornin
yhden vaan aikaan, aika kornin
Siitä harmistui vaimo tuo
ei kehdannut palata äidin luo
Helli heleitä ruusupenkkejään
niitä hoivasi salaa kuin lapsiaan
Omia ainokaisiaan

Nukkui nuorikko tornissa yksinään
näki aamuruskot ja päivät
kuinka toiset kulkivat kiireissään
ruusut hänen penkeistään
ohi kulkeissaan pois veivät
Ruusunsakin menettäneenä
sanoi hyvästit vaimo pettyneenä
Nuorikko liiton kesken jätti
leningit matka-arkkuun mätti
Hän kauas kotiinsa palasi
piikkien repimät sormensa salasi
Lopun ikäänsä ruusuja ja
miehiäkin inhosi


U.R.



Minuuttiruno Runotorstain haasteaiheeseen.

PS:
Tornilla ja fiktioporinalla
ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa... ;D

Ja nyt jatkamaan kesken jäänyttä siivoamista. =)


.

Sattuvaa

.
.














Tämmöinen mainoskyltti näkyi tässä pari viikkoa sitten kadulla.
Se toi heti mieleeni mr Charmantin. =)
Osallistuukohan hän seuraaviin pressanvaaleihin?

Postissa oli jokin aika sitten myynnissä kortteja, joissa oli
julkkishahmojen kuvia ja nasevia tekstinpätkiä ikkäänkuin puhekuplina.
Mutta just Sale-kortit oli vedetty pois myynnistä.
"Niissä oli lukenut jotain epäkorrektia", kertoi postineiti.







.

Kaikuu-kuu

.




















Nyt sotilaspoika-Miihkali on petipotilaana intissä.
Tokeneekohan lie perjantain valatilaisuuteen?
Pitkänpitkä flunssa vaati veronsa... =(

Ja miun kamerani on Nunnukalla, joka
opinnoissaan tarvitsee digikameraa...
Olen kuin orpopiru Kalajoen markkinoilla ilman kameraani.
Miihkalin kameraa en uskalla kuljettaa mukanani.
Vaikka olenkin saanut pojalta luvan kuvata sillä.
Vaan kun se kamera on niin arvokas, niin tarvitsisin
bodyguardin mukaani. =)

Nunnukka aikoo yöpyä oppilaitoksen viereisessä
asuntolassa uuden ystävänsä luona. Kokeilla, miltä
siinä talossa tuntuisi asua...
Siinä on kuulemma tosi matala vuokra.
-Ihmeellistä nykypäivänä.
Ja se tietää lisäpäivän ilman omaa kameraa.
Nyyh...

Täällä kaikuu ilman mattoja.
Meillä on kahteen kertaan nyt myrkytetty ötököitä
ja eilen pesin kaikki loputkin lattiamatot, mitkä
helteillä jäivät pesemäti. Ettei missään enää
olisi niitä riivatun turkiskuoriaisia yms...
Osa matoista roikkuu yhä kuivumassa. On
liian kosteaa että kuivuisivat kunnolla.
Vasta parin viikon päästä saan pestä lattiat
lattialistojenkin kohdilta, jonne myrkkyä on
ruiskutettu. Nyt voi pestä muualta. Sillai varovasti.
Nihkeesti. Nääs, kun pinta on irvistelevää laminaattia...

Kuva on toissavuotinen mutta aika ajankohtainen...
Näin tänään eräällä parkkipaikalla miehen, joka popsi
ruusunkiulukoita. Epähedelmiä. Ruusun kukkapohjia.
Mahtoivat olla saasteisia. Voittikohan niissä lyijy
vai c-vitamiini? Saikohan hän vatsansa sekaisin?






.

Poikaset

.
.





















On onnellista
nähdä omat poikasensa
tyytyväisinä.
Silmissään tyyneys ja lempeä lämpö.
Oli syy mikä tahansa.

Silloin sykähdyttää sydäntä
olla äiti.





-Una Reinman-








Pakinaperjantain aiheesta hieman muokattuna...
Kuva Maman mökiltä. =)

Pisarointia

.















Jake-esikoinen ilahdutti eilen tuomalla
näytille ihanan tyttöystävänsä. =)

Viidettä viikkoa flunssainen
sotilaspoika Miihkali, lähtee illalla
lomiltaan takaisin kasarmille.
Ja Nunnukka on päivät opiskelemassa.

On vaikeaa taas tottua arkeen
ilman edes Hanin läsnäoloa.
Nyt saan taas olla yksin.
Mutta onneksi osaan iloita
pienistäkin asioista.
Niin kuin nyt noista vesipisaroista
arkistokuvan kasvin lehdillä.
Hellyyttäviä. =)


Voisin ehkä hakea sellaisen
palovaroittimenkin, kun tässä
talossa on niin rauhatonta
että talon roskalaatikotkin
talon kellarissa, on
yritetty sytyttää palamaan... =(
Pitäisiköhän ostaa samalla
köysitikkaat parvekkeelle?




Meillä haisee muuten yhä savulle.
Varsinkin kun laittaa mikroaaltouunin käyntiin...


.
.

Tuolien valloittajat

.

Elämänlangan koukeroiset kärhöt
tavoittelevat puutarhakalusteita
Kietoutuvat niiden ympärille
Luovat taidokkaita punontoja
sinne tänne
Ihan rauhassa
Koska kellään ei ole aikaa
eikä halua
niissä tuoleissa istua





-Una Reinman-



.

Viikon varrelta

.


Viikkoon on mahtunut monenlaista.
Huippuhetkiä on ollut päästä ulos syömään
Hanin kanssa, kun esimerkiksi















Manhattan steak house kutsui meitä luokseen herkuttelemaan.
Pihvitalo on nimensä veroinen. Sinä päivänä ei tarvinut
mitään muuta ruokaa. =)

Moisen tuhlauksen vastapainoksi piipahdimme
Patinaan, josta sai kerätä kankaita, kenkiä ja astioita
muovikassillisen kahdella eurolla.
Hurahdin oikeisiin korkkareihin, jollaisia miulla ei ole
koskaan ennen ollutkaan. =)
Miltein käyttämättömiin ja tosi korkeisiin... =)
-Salaisena toiveena tietenkin, että joskus pääsisi
jonnekin jossa sellaisia kenkiä tarvittaisiin... =)
Mutta hinta ei siis ollut päätä huippaava.

Löysin myös herkkää kangasta vaikkapa huiviin.
Lopun muovipussista täytin mukeilla, lautasilla ja
juomalaseilla ja selitin kotona Nunnukalle, että onhan
mun alettava keräämään hänelle ja Miihkalille jo
astioita ja muuta tavaraa, kun, jos te...
Mutta Nunnukka ei halunnut kuulla vaan tokaisi:
-Joo, joo! Mä muutan pois vuoden päästä!

Enhän mie nyt niin sitä tarkoittanut. Meinasin
että ajoissa kannattaa kerätä taloustavaroita.
Ettei tuu yllätyksenä, kuin esikoisen muutto.
Hänelläkin onneksi oli jotain jo valmiina.
Sitä mie nytkin tarkoitin. Valmistautumista.
En tarkoittanut hoputtaa...
-Tosin paria päivää myöhemmin tyttö itse
etsi talousastioiden kuvia kuvastosta ja
mietti ääneen, jotta mitähän hän sitten
tarvitsisi omaan kotiinsa... =P


Yhtenä päivänä etsin t-paitakankaita
lähikangaskaupasta ja näin siellä erään
julkimo-näyttelijänaisen ostamassa verhoja. =)
Ihan sivusilmällä näytti yhtä kauniilta
kuin tv-sarjassa. =)
Olin olevinani, kuin en huomaisikaan.
On takuulla rasittavaa kun ihmiset
ängeksivät lähelle ja pyytelevät nimmareita
tai ruikuttavat päästä julkimoiden kanssa
samaan valokuvaan tms, tms... =D
Voi, rauha julkimoille arjessaan suotakoon.


Ja taas eräänä muuna päivänä kävimme Hanin kera
ABC:llä kahvilla ja kassa tilttasi juur kohdallamme.
Olen aina silloin ihan varma, että epäonni seuraa
minua ja se on just mun karmani, joka tilttasi koneen.
Mutta kahvi oli hyvää. ABC:llä se vaihtuu niin usein.
Jonkin verran miunkin vatsa kahvia vielä sietää.
Kannattaakin katsoa, missä juo kahvinsa...

* Ei sun kannata
juoda kahvia
Mäkkärillä jossa kahvinjuoja on vähemmistöä...

Käytihin me muuallakin Hanin kustantamana syömässä
ja on se aina juhlaa, kun saa istua valmiiseen pöytään.
Nyt arki taas alkakoon.
Ei saa totuttautua
liian hellään hoivaan.









* Sävel Maj Karman Ukkosta mukaillen... =)

Eräänä päivänä ja tänään

.
















Kävimme kurkistamassa paikallisessa
Kotieläinpihassa, onko siellä nyt yhtään frettiä
paikalla. Jostakin syystä mie olen ollut aina
ihastunut siihen elikkoon.

Oli tavallisia maatalon elukoita, joista en
viitsinyt kuvia ottaa.
-Vaikka tiedänkin, että jopa sika on jonkun
mielestä varsin ihmeteltävä otus, lehmästä
puhumattakaan. ;D
Maalaistalon kasvattina kaikki ne olivat tuttuja.
Varpuset parveilivat lörpötellen kaikkien eläinten
ruokakipoilla syömässä, isoina parvina.

Pieneläinten puolella oli pieni keltainen
käärme, kaksi cinchillaa, undulaatteja, deguja
yms mutta ei ollunna yhtään frettiä...
















Nuo pihan kukka-asetelmat vanhoissa tarvekaluissa
olivat viehkoja. Tuollaisia Mamikin aikoinaan laitteli
lapsuudenkodin pihalle. Kukkia hevoskärryissä jne...


Ainoa ihmetys Kotieläinpihassa oli kanalaan
rakennettu teline, josta roikkui tutteja?
Ei kehdattu keltään kysyä, ovatko ne
kenties lasten vasiten sinne jättämiä tutteja?
Me kun Hanin kanssa emme juur höpöttele
muiden ihmisten kanssa. Kävelemme vaan käsi
kädessä ja teemme omia päätelmiämme. =)


Ja tänään on tavallaan Hanin viimonen lomapäivä.
Ja Nunnukan ensimmäisen opiskeluviikon viimeinen
päivä, johon hän lähti eilen kirpparilta löytämäni
vihreä takki päällään, tuo vihreäsilmäinen tyttäreni,
ihan tyytyväisenä.





.

Sylissäni olisi vielä tilaa

.

Silloin kun meillä oli suurempi asunto,
mietin sijaiskotilapsien ottamista.
Halusin hartaasti tarjota turvasatamia rannalle jääneille.
Rakastaa heitä, jotka olivat jääneet vaille rakkautta.
Siipirikkoja. Itsensä satuttaneita.

Pelkkä hoitolapsienkin perhepäiväkoti
työnä kävi useasti mielessäni.
Lasten kanssa olisin saanut olla oma
hupsu itseni. Kokata. Laulaa. Lukea.
Askarrella kanssaan kaikkea.
Pöytäni ympärillä olisi ollut ihanan
paljon ruokailijoita...

En kuitenkaan rohjennut.
Mietin, riittäisinkö heille?

Olisiko pelkkä rakkaus riittänyt?


.

Kodikkuus on perusturvaa

.




















Elokuun Glorian koti-lehdessä on Kaj Kalinin
kolumni kodikkuudesta. Se on hänen mukaansa perusturvaa.
Niin se on... Kalin kirjoittaa:

"Edustava koti on yleensä tyylikäs mutta onkohan se kodikas?
Myytävä asunto voi löytää ostajansa helpommin avaraksi stailattuna. Tyylikäs koti tuntuu hyvin pukeutuneelta. Kotoisa koti lekottelee pelkässä kylpytakissa. Kun koti on lokoisimmillaan, se on myös yksityisimmillään. On kuin omaa sydäntään asuisi."

Ja jatkaa:
"Asuinsijojen kaipaaminen, löytäminen, rakentaminen ja sisustaminen ovat lasten ohella ihmisen ainoa keino voida tietää, miltä tulevaisuus näyttää ja tuntuu.
"Oman lapsuudenkodin varhaisimmat ja parhaimmat muistikuvat ovat yleensä olemukseltaan turvallisen pesämäisiä."



Ja sellaista kotia sitä jää sitten etsimään.
Lopun elämää.
Tuolla miehellä on mun luonto.
Allekirjoitan nuo hänen mietteensä mielelläni. =)



.

Lacrosse

.














Lahdessa paraikaa pelattavaa Lacrossea
eli haavipalloa otellaan EM-tasolla, mutta
eipä kaupunki eikä maakuntalehti tästäkään
kansainvälisestä tapahtumasta ole juuri
pukahtanut.

(Kuten ei esim Historic Rallystakaan,
paitsi viimeisenä päivänä.)

Paljon monenlaisia mahdollisuuksia jää
käyttämättä, jos paikallismedia keskittyy
vain tiettyihin lajeihin...

Me Hanin kanssa olemme käyneet parina
päivänä kurkistelemassa eri kentillä peliä,
eikä siellä ole ollut kuin kourallinen katselijoita...
Nekin melkeimpä pelaajien omia kannustajajoukkoja.
Eikä Hani lakkaa ihmettelemästä, miten ihmeessä
haavin kanssa voi heittää palloa... =)





.

Yllätyslähetys

.

















Postiljooni oli toissapäivänä jättänyt asioilla ollessani
lapun, ettei suurikokoinen lähetys mahtunut postiluukusta
ja että se olisi noudettavissa postista.

Kipitin eilen postiin hakemaan aamupäivällä lähetystä
mutta kortissa lukikin että se olisi postissa vasta
klo 15 jälkeen. Se oli kuulema lajittelukeskuksessa.
Höh.

Unohdin paketin eilen illemmalla ja muistin vasta
tänään puoli kuuden maissa illalla ja eikun äkkiä
Hanin avulla postiin, josta sain vihdoin tuon salaperäisen
paketin. Se oli Juulialta, joka miun piti treffata jo viime
kuussa mutta treffit peruuntuivat.

Hän päätti sitten lähettää tuliaisensa miulle postitse.
Voi sentäs!
Paketissa oli kaikkea kivaa! Kiroileva Siili-kortti on
ihan ensimmäiseni! Ja runokirja toinen laatuaan! =)
Ja pieni suklaakirja oli aivan ehdottoman hurmaava!
Kiitos hirmusti Juulia! Olit sadepäivän valontuoja!

*miettii, mitä itse voisi lähettää
vastalahjaksi*





"Hyvä aviomies kohtaa
aviokriisin lujalla otteella
-suklaalevystä ja kukkakimpusta."

-Suklaaholisti-
Mietteitä suklaan ystävälle-kirjasta =)
.



Nyt menen jo unille, mutta otan
Unelmia-runokirjasen mukaani.
Kauniita unosia kaikille.




.

Taivasta ja talonkattoja

.














Kaikkea voi ihailla.

















Kaikkea ei tarvitse omistaa.
















Ei edes koskettaa...
Vain kaukaa katsella.






.

Se oli vain unta

.















Näin omituista unta.
Istuin lentokoneessa.
Katselin ikkunasta hämärää,
valoläikkien reunustamaa
rantaviivaa
kaukana alhaalla.
Taivaanranta oli yhä vaaleana.
Tuntemani,
ystävänäni pitämäni ihminen
jutteli jossain.
Tunsin hänen äänensä,
hän puhui vierustoverilleen.
Näin hänen kuvajaisensa edempänä,
hänen ikkunalasistaan.
Hän näki jotenkin minut,
sen heijastuksen kautta.
Selvästi silmämme kohtasivat.
Hän vaikeni,
veti ilmeettömästi luukun
ikkunansa eteen.
Minä heräsin...



U.R.
.

Hyvä tyttö

.
Osallistun tällä Pakinaperjantain haasteen:



















Ja samalla onnittelen tänään
syntymäpäiväänsä viettävää Vinttiä. =)
Olkoon päiväsi onnellinen. =)




.

Punainen kattaus

.




















Celia kertoi nasevasti siitä, kuinka oli syönyt ensimmäiset ja hänen mukaansa myös viimeiset ravut hiljattain. =)
Minusta tuntuu, ja Celian kirjoitus antoi siihen lisävahvistusta, että minä en tule koskaan kyseistä kannibaali- (kyllä vaan, niin se rapuruttokin tarttuu) raadonsyöjäsaksiniekkaa popsimaan.
Miun puolestani se otus saa edelleen vaeltaa missä haluaa.

Olen aina ihmetellyt kovin tuota rapukouhotusta. Status kai sekin jollain lailla. Kyllähän nyt rapujuhlat pitää järjestää joka tönössä. On eri asia, onko niiden pyydyksiinkään edes muistettu hankkia lupaa, kun se ravustus on niin muotia ja mertoja saa halpahallista parilla eurolla. Jee; syödään yhdessä kuivaa paahtista, jossa pari murua ravunlihaa, kaulalappu kaulassa, laulaen ruottalaisia juomalauluja... =)
-Ja jo pelkkä ajatus minkä tahansa elävältä kiehuvaan veteen heittämisestä... =(
Mutta huvinsa olkoon kullakin.

Te, jotka ajattelette laillani, syökää kalaa. Se on terveellistä.
Sitäkin voi tarjota punaisella kattauksella puutarhassa ja sisätiloissa.
Ihan tavallisella veitsellä ja haarukalla. llman hassuja kaulalappuja ja sormien huuhdontakippoja joka ruokailijalle. Siististi. Vaikka pottumuussin ja raikkaiden elonkorjuuvihannesten kera. Soon kunnon ruokaa. Juomaksi riittää vesi. Ei tarvita snapsia, jotta ruoka pysyisi vatsassa. =)



.

Hyvä aate

.

















Luin toissapäivänä sairaalan odotushuoneessa kuvalehteä. Luin montaakin, kun menin sinne jo hyvissä ajoin. Hermostuksissani. Eräässä lehtikolumnissa kerrottiin ilmiöstä nimeltä downshifting. Vain se nimi jäi päähäni soimaan, sydän jännityksestä pamppaillen luetuista nopeasti selailluista lehtien tekstinpätkistä.

Downshifting on USA:sta lähtöisin oleva aate, jossa siirrytään villistä oravanpyörästä pois ja eletään yksinkertaisemmin. Tavarataivaan ja kulutushysterian vastapainoksi kulutetaan vähemmän, eletään enemmän. Nautitaan ajasta. Elämästä. Tästä hetkestä...
Se on hyvä suunta. Kuulostaa hyvältä elämältä. Paremmalta,
kuin statuksien ja vallan tavoittelu kaiken muun kustannuksella.



*Laittaa heti lisää omaisuuttaan kirppikselle ja kierrätykseen*


.

Positiivisia ajatuksia

.

Epilobium angustifolium












Sinnikkäitä nuo rentunruusut,
elikkäs maitohorsmat!
Jaksavat kasvaa ihan pienessä asfaltin
kolosessa, jonne saattavat juuri ja juuri juurtua
täällä betoniviidakossa...



Tämän päivän Ajatusten aamiaisesta:

"Jos sinä haluat nuotion, tarvitset puita;
jos sinä haluat ilmaa renkaaseen, tarvitset
pumpun; jos sinä haluat onnistumisia elämääsi,
tarvitset myönteisiä ajatuksia."

Koetan heittää mielestä pois negatiiviset ajatukset.
-Joskus se vaan on hiukan vaikeaa.








On mielessä muutes yksi iso positiivinenkin asia:
Mie voitin yhden pienen matkan. =)
Päästään Hanin kanssa vähän reissaamaan! =) Jee!








.

Mitä sitten?

.

Pakinaperjantain aiheena oli tulevaisuus.
















Eikö ystävyys ole sitä,
että voi sanoa toiselle rehellisesti, mitä ajattelee,
sen toisen siitä pultteja heittelemättä?
Voi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä?
Niin vakavasti kuin vitsinä.

Allekirjoittaneella ainakin on sellaisia(kin) ystäviä.
Yksi ihan ylitse muiden, vaikka onkin varsin tuore ystävä.
Viisas ja järkevä. Jalat maassa pysyvä.
Opin häneltä aina jotain uutta. Joka kerta, kun hänet tapaan
tai kanssaan viestittelen. Hän on kuin isosiskonen. =)
Uskaltaa reilusti sanoa jos jotenkin
teen jotakin hassusti.

Kritiikki kannattaa avoimesti kuunnella.
Jotain uutta oppia, erilaisia näkökohtia huomioimalla.
Toista kunnioittamalla. Asioita miettimällä.

Entä, jos ei uskalla sanoa jollekulle, mitä ajattelee?
Jos kauan miettii, että sanoisin tämän jos vaan rohkenisin?
On kuunnellut toisen ystävän ongelmia ja vaikeuksia.
Ja on vuosia ollut vain se nyökyttelevä olkapää
lausumatta ääneen ajatuksiaan?
Selvästi toinen tarvitsisi rohkaisua ja apua.
Kun vain itse tietäisi, miten sen sanoisi.
Sen vain tietää että ystävää käytetään hyväksi.
Suuret sympatiat ovat ystävän puolella.

Aikojen päästä rohkenee kertoa vihdoin ajatuksensa,
uskoen että se toinen on huumorintajuinen ja aikuinen...
Toivoo hänelle aikaa ja seuraa parempaa.
Mutta kuinka ollakaan, se vanhana ystävänäsi
pitämäsi henkilö, raivostuukin silmittömästi,
vetäen aiheettomasti mukaan omaan raivoonsa
sinun perheesi, sukusi ja ystäväsi,
suoltaen sellaista tekstiä, kuin ei kukaan ikinä...
Kukkakärpäsestä kasvaakin hallitsematon jättihärkänen...

Mitä sitten tehdään?
Onko ystävyydeltä pohja poissa?
Oliko ystävyyttä olemassa lainkaan?
Oliko kaikki vain harhaa?
Onko sellaisella ystävyydellä tulevaisuutta?

Sellaisessa puhurissa jää rotkon reunalle huojumaan.
Siitä yrittää
vaistomaisesti
pois ja taaksepäin
hiljaa peruuttaa.
Pyytäen anteeksi olemassaoloaan.


.
.

Ensi yönä hallaa

.
.

















Miun armaani otti Jyskälän rallien aikaan
muunlaisiakin kuvia autojen lisäksi.
Mie ruinasin kolme kuvaa itselleni
ja tässä on niistä yksi.

Aamu-usvaa järvellä...
Kaunista.
Silittää murheellisten sieluja kauneudellaan.









.

Pt-pv

.










Farmarimessujen päteviä niksejä.
Tänään on taas se päivä.
Nuo kaikki pitäisi tehdä kyllä heti.
Paitsi tuo alimmainen.
Siinä kohdassa luen punaista tekstiä.
Ja ei kun pyykkituvalle.
Hmmm... vasta kahdeksalta,
mutta kun en saa unta...



.

Ikuinen ystäväni

.











Ja migreeni palasi takaisin
vaikka eilen sen hetkeksi kadotin
Se on kai mun ystävä ikuinen






.

Yksi ruusu vuodessa

.














SPR:n oven luona seisoi kyltti joka julisti:

Nyt on aika kääriä hiha.
Hätä on tämän näköinen:
Tarvitsemme heti A ja O-veriryhmien luovuttajia.

Mie satun olemaan O.
O, on kirjain tai nolla.
Ihan miten vaan. =)


Viime viikolla kyselin paikallisesta SPR:n veripalvelusta
verenluovutuskelpoisuuttani ja sain tietää, että nykyinen
särkylääkkeeni ei enää estäkään luovuttamista, niin
kuin edellinen teki.
Miut toivotettiin vaikkapa samantien lepäämään
kaltevalle tuolille ja verta luovuttamaan.
Meinasinkin, mutta muistin samalla kysellä,
-Koskas teillä olikaan se ruusuviikko?
-Ruusuviikot alkavat täällä 4.8. alkaen, miulle vastattiin.
Ja sanoin tulevanikin sitten silloin:
-Saan siten edes yhden ruusun vuodessa, kun tulen teille.

Näin on. Vuoden ainoa ikioma ruusuni on nyt tässä. =)
Kävin aamusella luovuttamassa osan elämännestettäni.
Ja sain kauniin ruususen.
Ruusuja SPR on jakanut luovuttajille nyt jo 20 vuotta.
Sain mukaani rautalääkkeitäkin. Hb:ni oli melko alhainen,
muttei onneksi estänyt luovuttamista. =)



PS:
Haluatko haastaa jonkun SPR:n luovuttajaksi? =)
Vai saiko tämä sinut käärimään hihojasi?




.

Keikkahommissa

.






.



















Lähetettyäni varmaan 600 työpaikkahakemusta kaikkialle,
tein toissaviikolla viimein tosi vapaamuotoisen hakemuksen
ja hain Farmarimessut-2008 karkkimyyjän paikkaa meilinä,
johon lisäsin hakijaksi myös Nunnukka-tyttäreni,
koska kojumyyjän paikkoja oli kahdelle. 











Ja ihme tapahtui:
Miulle saapui heti Avernialta meili jossa kyseltiin asiakaspalvelukokemuksiamme.
Kerroin jotta tytär on osallistunut koulunsa karkkikioskin myyntitöihin kahtena vuonna, sekä ollut  koulunsa myyjäisissä myyjänä ja onhan tytöllä kokemusta kahden tet-kahvilapaikan töistä ja on hän miun mukana ollut kirppismyyjänäkin. =)
Oheen liitin lisäksi oman sekalaisen cv:ni, ja kutsu keikalle tuli.

Nunnukka toi siis hyvää onnea. =)





















Torstai oli vilkasta ja asiakkaita riitti.
Monella oli varmasti kesäloman viimeinen päivä.
Illalla meidän molempien jalat olivat kipeinä
mutta suolainen jalkakylpy ja jalkavoide lääkitsivät
kummasti, niin ettei perjantai-aamuna jalat juurikaan
kivistäneet. Ennen perjantai-iltaa.

Oli muuten hassu tunne Messuhallin
yläkerrassa syömässä käydessään
katsella yhtä omatekoista kranssiani 
ruokaravintelin seinässä oikein erityisesti
kohdevalaistuna. =)


















Hauska tapaus sattui heti torstaiaamuna
kun saimme kulkuluvat. Nunnukan nimilappu
oli oikein mutta mun lapussa nimenäni oli toinen 
etunimeni, eli mut oli tavallaan uudelleen nimetty.
-Olin tällä työpaikalla ihan muina naisina. =)


Perjantaina oli hiljaisempaa vaikka
messuilla oli varauduttu suureen väkimäärään.
Ihmisiä saapui silti ryppäinä ja oli hyvä, että
meitä oli kaksi. Neljä kättä ehtii pussittaa
metrilakua nopeammin kuin kaksi.

Miun Murphy-karmanikin taas yritti
pyrkiä pinnalle: työnantajamme kävivät
korjaamassa yhtä karkkikojun pöydän
jalkaa ja lähtivät muita kojujaan
tarkastamaan. Nunnukka meni juttelemaan
muiden myyjien kanssa ja mie asettelin toisaalla
paikoilleen metrilakuja, kun yhtäkkiä puolet kojusta
romahti kasaan hirveällä ryskeellä...




















Sen juuri kohennetun pöydänjalan
tukinaru katkesi solmukohdastaan!
Mie äkkiä soittamaan omistajille ja
Nunnukka keräsi karkkipusseja
parin muun tytön kanssa lattialta
ja mun sydän hakkasi kuin älytön.
Ihan kuin maanjäristys olisi yhtäkkiä
iskenyt juur siihen meidän kohdallemme.

Omistajat saapuivat paikalle ja melkein
naureskellen korjasivat rakennelman.
Nunnukka sanoi että nyt hän sitten tietää
kuinka tää koju kasataan
-Ja puretaan. Nopeasti, naureskeli
omistajamies.

Huh!

Onneksi romahdus ei ollut mitenkään
meidän syytämme, mutta oli se noloa...
Isoista tikkareista meni suuri osa rikki 
siinä rytäkässä. Onneksi irtokarkit ovat
kaikki pussitettuja ja metrilakuja meni vain pari
laatikkoa lattialle kiltisti liukumalla pitkin sortunutta
pöytää, laatikot oikein päin.
Omistajat kokosivat keräämämme rikki menneet
tikkarit työntekijöille ja mekin saimme pari
särkynyttä sydäntä. 

-Siis tikkareina.
























Lauantai tuntui kamalan pitkältä päivältä, ainakin
jaloissa ja migreenikin palasi takaisin jossain vaiheessa.
(Nyt migreenilääkkeetkin ovat lopussa, niitä oli vain kuusi kappaletta siinä reseptissä!)

Paniikkini yritti iskeä päälle ruuhkatilanteissa, mutta otin
esimerkkiä reippaasta, ihanasta tyttärestäni
joka jaksoi iloita jokaisesta myymästään
karkkiannoksesta ja joka näytti olevan kauppiaan
roolissa kuin kotonaan. Syntynyt kauppiaaksi.

Karkinostajia riitti.
Tai sitten meiltä kysyttiin kelloa,
Infoa, ensiapupistettä, (opastettiin perille) tai
etsittiin Jyrki Kataista. =P
Tai meille ennustettiin pontevasti USA:n talouden
romahtamista seuraavan puolen vuoden aikana jne...
Kataista en nähnyt. Ei ostanut karkkia, ainakaan
meiltä. Tai sitten en tunnistanut miestä. =)
En siinä hallissa kyllä ketään muutakaan
julkimoa vilahtelevan nähnyt...

Sen sijaan tunnistin erään toimittajaopintojeni opettajan yhdentoista vuoden takaa.
Hänellä on miehineen neljä sijaislasta.
He näyttivät kaikki yhdessä hellyyttävän kauniilta,
ehjältä perheeltä.
Syvällä sydämessäni miekin olen kaivannut 
kokonaista perhettä. Niin, että siinä olisi kaksi aikuista
ja lapsia. Nyt se on jo myöhäistä. Hyvä näinkin.
Olen ollut sitten itse enemmän äiti. Vähän isäkin.












Maksoin lauantaina lupaamani ennakkosumman saumurista
ja samalla myyjä alkoi hiukan kitistä siitä, että
hän kyllä myi sen 50 euroa liian pienellä summalla
ja hänen pomonsa oli siitä häntä alkanut "sinuttelemaan".
Tokaisin nopeasti jotta Sä olet ihana!
Mä muistan sua iltarukouksessani, taputin häntä olkapäälle ja menin omalle myyntipaikalleni.

Nunnukka ja Hani sanoivat että hyvin tein, kun
heille asiasta illalla kotiin lähtiessämme kerroin.
-Ei myyjä voi kauppojen jälkeen ruinata lisää rahaa.
Sovittu mikä sovittu ja allekirjoitettu. Piste.












Lauantaina ihailin tuollaista T-paitaa.

Messujen aikana miulle esiteltiin imuria, jolla höyryn
avulla voi pestä ja kuivata nopiasti miltei kaikki pinnat;
lattiat, matot, patjat, ikkunat, verhoilut... wow.
-Pöpötkin kuolisivat samalla kuumassa höyryssä...
Lupasin ostaa sellaisen ihmelaitteen, jos saisin lottovoiton.

Miun pitää kuulema nyt sit alkaa lottoamaan.

-Ja luonnontuotenahkavoidetta esiteltiin, (valmistettu
lanoliinista, mehiläisvahasta ja pellavaöjystä) jota voi käyttää
kenkiin, huuliin, nahkasohviin, kantapäiden kovettumiin, yms.
Sellaisen purkin sorruin ostamaan kun kuulin sanan
kantapää. Tarviikin kokeilla...

-Myös dna-myyjät nappasivat miut ja Nunnukan
kohteikseen heti vierestään verekseltään.









Sunnuntai oli lauantaita vaisumpaa. Olivat ihmiset
lie pelästyneet vesisadevaroitusta vai olivatko
kaikki automiehet seuraamassa Jyskälän ralleja?
Tavalla tai toisella?
Ei silti, kävi siellä mukavia, välittömiä ihmisiä
ihan kiitettävästi. Suuria perheitä, iloisia ilmeitä.

Sain esittelysaumurin paketoituna laatikkoonsa,
-esittelylankoineen. Jee! =)
Ostimme Miihkalille toffeeta kasarmille vietäväksi
ja Nunnukka osti itselleen purkkihattaraa ja kirpeää
jauhekarkkia. En edes uskaltanut katsoa, kuinka
montaa lisäainetta niissä oli... =p
(Nunnukka katsoi, ettei ollut kuin pari. )

M ja S kävivät karkkiostoksilla ja M otti salakuvia, vaikka tietää että inhoan
(lievästi sanottuna) yli kaiken, valokuvissa oloa.

Menninkäiskorvaista ei vain näkynyt...
Hänen piti äitinsä kanssa tulla messuille...
Tai ehkä hän kävi mutta ei uskaltanut juttusille...
























Hani oli palannut kotiinsa Jyskälästä ja haki meidät, ja
saumurin pois hulinapaikasta,
jonne näytteilleasettajat joutuivat vielä
jäämään moniksi tunneiksi purkamaan...
Mutta meidän talkoourakkamme oli ohi.
Ollahan väsyneitä mutta tyytyväisiä.
Oli mukavat työnantajat. Kuin vanhoja tuttuja. =)
(Sauna olisi kyllä meillekin tehnyt hyvää...)