.
Jo ennen juhannusta näin tuon ruusun eräässä kaupassa.
Se näytti hylätyltä. Yksinäiseltä. Nuutuneelta. Nääntyneeltä.
Kukaan ei ollut aikoihin antanut sille valoa tai ravintoa.
Se suorastaan kiljui vettä juurilleen. Kaupan henkilökunta
vaan ei kuullut sen ääntä...
Sen nuput ja auenneet kukat aikoivat jo kallistaa
päätään väsyneesti kohti maata.
Ruusu jäi mieleeni. Pohdiskelin sen kohtaloa juhannuksena.
Antaakohan kukaan sille vettä? Ostaakohan joku sen?
Kauniin ruusun ruukussaan...
Sen väri oli ihmeellinen. Kuin ruusu olisi ollut vihreä.
Ja kuitenkin keskellä joissakin kukissa, oli ihana
vaaleanroosa herkkyys. Vihreänroosa ruusu.
Tänään pääsin siihen samaan kauppaan. Menin heti katsomaan
ruusua ja siellä se oli. Kuivuneena ja nääntyneenä. Vain hiukan
henkeään enää haukkovana.
Otin sen mukaani ja menin kassalle. Kysyin saisinko tämän
kukan alennuksella, sillä se on puolikuollut vedenpuutteesta ja
kaksi oksaakin on poikki?
Sain sen. Alennuksella.
Vein kotiin ja upotin sen heti pesuvatiin
Ja se joi.
Se joi melkein koko vadillisen.
Se paisui nuppujen alta ja nosti ne
jälleen pystyyn. Sen auenneet kukat heräsivät eloon ja alkoivat
ikäänkuin hehkua ihmeellistä väriään ja se nosti ja suoristi jo
kurttuun menossa olleet lehtensä ja aivan kuulin miten se huokaisi
kiitoksensa, kun mie olin sen pelastanut. Kun se oli tointunut,
leikkasin hellästi siltä kuolleet ja kuihtuneet osat pois.
Nyt se hehkuu parvekkeellani. Tuo ihmeellinen ruusu.
Tunnen siis vain ihan pikkuriikkisen huonoa omaatuntoa
siitä, että olen mennyt ja ostanut jotakin ihan itselleni. =)
Ruusun kauneudesta on iloa muillekin.
Ja sain tänään myytyä (huuto.netissä) yhden kirjan hyllystäni,
joita maitorahoiksi on pitänyt näinä vuosina myydä pois,
joten olen nyt oikeastaan ostanut kirjalla tuon ruusun. =)
Yleensä, jos raaskin ostaa jotain kaunista, en voi pitää sitä itse,
vaan minun on annettava se jollekulle muulle lahjaksi.
En ikään kuin tunne itseäni kelvolliseksi pitämään itselläni jotain kaunista,
vaan se on annettava eteenpäin sellaiselle,
joka on sen arvoinen...
PS2:
Haluaisin vielä kerran tuollaisen vihreävaaleanpunaisen ruusun...
Istuttaisin sen puutarhaan...
Jos vain jostakin sellaisen löytäisin.
Se oli niin ihmeellinen...
Kertokaa jos joskus löydätte sellaisen...
© Una Reinman
.
Jo ennen juhannusta näin tuon ruusun eräässä kaupassa.
Se näytti hylätyltä. Yksinäiseltä. Nuutuneelta. Nääntyneeltä.
Kukaan ei ollut aikoihin antanut sille valoa tai ravintoa.
Se suorastaan kiljui vettä juurilleen. Kaupan henkilökunta
vaan ei kuullut sen ääntä...
Sen nuput ja auenneet kukat aikoivat jo kallistaa
päätään väsyneesti kohti maata.
Ruusu jäi mieleeni. Pohdiskelin sen kohtaloa juhannuksena.
Antaakohan kukaan sille vettä? Ostaakohan joku sen?
Kauniin ruusun ruukussaan...
Sen väri oli ihmeellinen. Kuin ruusu olisi ollut vihreä.
Ja kuitenkin keskellä joissakin kukissa, oli ihana
vaaleanroosa herkkyys. Vihreänroosa ruusu.
Tänään pääsin siihen samaan kauppaan. Menin heti katsomaan
ruusua ja siellä se oli. Kuivuneena ja nääntyneenä. Vain hiukan
henkeään enää haukkovana.
Otin sen mukaani ja menin kassalle. Kysyin saisinko tämän
kukan alennuksella, sillä se on puolikuollut vedenpuutteesta ja
kaksi oksaakin on poikki?
Sain sen. Alennuksella.
Vein kotiin ja upotin sen heti pesuvatiin
Ja se joi.
Se joi melkein koko vadillisen.
Se paisui nuppujen alta ja nosti ne
jälleen pystyyn. Sen auenneet kukat heräsivät eloon ja alkoivat
ikäänkuin hehkua ihmeellistä väriään ja se nosti ja suoristi jo
kurttuun menossa olleet lehtensä ja aivan kuulin miten se huokaisi
kiitoksensa, kun mie olin sen pelastanut. Kun se oli tointunut,
leikkasin hellästi siltä kuolleet ja kuihtuneet osat pois.
Nyt se hehkuu parvekkeellani. Tuo ihmeellinen ruusu.
Tunnen siis vain ihan pikkuriikkisen huonoa omaatuntoa
siitä, että olen mennyt ja ostanut jotakin ihan itselleni. =)
Ruusun kauneudesta on iloa muillekin.
Ja sain tänään myytyä (huuto.netissä) yhden kirjan hyllystäni,
joita maitorahoiksi on pitänyt näinä vuosina myydä pois,
joten olen nyt oikeastaan ostanut kirjalla tuon ruusun. =)
Yleensä, jos raaskin ostaa jotain kaunista, en voi pitää sitä itse,
vaan minun on annettava se jollekulle muulle lahjaksi.
En ikään kuin tunne itseäni kelvolliseksi pitämään itselläni jotain kaunista,
vaan se on annettava eteenpäin sellaiselle,
joka on sen arvoinen...
PS2:
Haluaisin vielä kerran tuollaisen vihreävaaleanpunaisen ruusun...
Istuttaisin sen puutarhaan...
Jos vain jostakin sellaisen löytäisin.
Se oli niin ihmeellinen...
Kertokaa jos joskus löydätte sellaisen...
© Una Reinman
.
14 kommenttia:
Kaunis ruusu, miksikäs sitä ei saisi ostaa jotain ihan itseään ilahduttaakseen?!
Minäkin voisin kyllä muutaman kirjan myydä ja ottaa tilalle tuollaista kauneutta.
Olette ansainneet toisenne. Lämmin tarina ja ihanat kuvat!
Todellinen kohtaaminen tosiaan, ihana sellainen. Kuvista päätellen hyvä ostos:)
Tuo ruusu taisi ihan janota sinulta rakkautta ja subsraalia. Sulla taitaa olla hieman viherpeukalon vikaa. Toki kannattaa joskus hieman "hemmotella" kaikesta huolimatta itseään, niin jaksaa sitten paremmin jatkaa.
Toivotaan, että tuo kukka virkoaa hyvin ja on ilonasi pitkään kesän sateisinakin päivinä. :)
Lisbetti
Joskus vaan on niin rahat finito, että on suorastaan synti ostaa itelleen mitään,
sillä se on pois nuoriltani...
Se raha on pois vaikkapa ruokapöydästä.
Mutta tuo huuto.netin kirjan ostaja maksoi ruusun hinnan minulle. =)
Kirjan oolin jo lukenut joten miksi ei voisi myydä sitä eteenpäin...
Muita ilostuttamaan. Samalla saan aina muutamaksi maitopurkiksi muutettua
ne kirjat. Ne siis vielä suorittavat viimeisen palveluksensa meille, minulle...
Allyalias
Oi kiitos kauniista sanoistasi. =)
Ja kuvakehuistakin...=)
Sain mun risalla kameralla otettua nua..
Yritin, höpsö kun olen, ensin mennä kontusilleen parvekkeen
lattialle että saisin hyviä kuvia...
Oikea polvihan antoi heti säväyksen.
Sillä ei paljoo kontata. =)
Mutta sainpa jonkinlaisia kuvia talteen tuosta
ihmeellisenvärisestä ruususta... =)
Äityli
Juu. =)
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä!
Toivottavasti se ei ole yksipuolista rakkautta, vaan ruusu
jaksaa kestää miun seuraani tästä eteenpäin. =)
Mietin jo mihin laitan sen talveksi, että se kestäisi ensi
kesään...
Meillä ei ole kylmäkellaria täällä. On vain lämmin varasto...
Tykkään kovin tuosta vihreäroosasta ruususta...
Tarjuska
Kiitos siullekin sydämellisistä sanoistasi. =)
Ei miulla ole viherpeukaloa. Ihan oikeasti!
Esimerkiksi saint paulian saan heti aina kuolemaan jos joku sellaisen joskus miulle
vahingossa tuo.
Ja miulla ei kestä myöskään tulilatvat...
Ainoa minkä saan kukoistamaan ovat ruusupavut, joita en
tänä vuonna kylvänyt parvekkeelleni lainkaan vaan lähetin
Keskimmäiselle Ässälle ruusupapusiemenpussini...
Toivon että ne kukoistavat hänen takapihallaan näkösuojana. =)
Todella kaunnita kuvia olet ruususta ottanut. Toivottavasti ruusua katsellessasi tulee mieleesi se, että jakamalla tämän tarnina ja kuvat, olet ilahduttanut monen päivää täällä nettimaailmassa.
Toivottavasti ruususta on sinulle iloa pitkään ja voit nauttia sen kauneudesta ilman huonoa omaatuntoa - kaikesta huolimatta :)
Jaana V
Kiitos. =)
Ja sitähän miekin meinasin hiukan, että ruususta on iloa muillekin. =)
Mutta että jos tarinastakin oli iloa, olen mie onnellinen. =)))
Kävin äskenkin ruusua katsomassa. =)
Moi Syrra! Tuu pelastamaan mun partsikukatkin. Tässä uudessa kodissa on partsi niin pimeä paikka, että kukat ihan vainaita raasut.
-Tiuli-
Oi Tiuli-pieni!
Kuin ne nyt sillai?
Saatko sinne vaikka pari peiliä seinille kesäksi?
Ne toisivat valoa parvekkellesi.
Jotkut kukat viihtyvät hämärässä
ja kukoistavat ilman auringonpahdetta.
Pitää muistaa antaa niille Substraalia, sun rakkauden lisukkeeksi. =)
Herkullisia kuvia. Vielä herkullisemman näköisiä juhannuspihvejä... nam ;)
Myy =)
Olikos? ;)
Juu, kuviin ei saa tuoksua valitettavasti
kummastakaan.
Sen voitten vaan kuvitella...
Toinen hento roosa, tuoksunakin.
Toinen reilu ronski ja valkosipulinen... =)
Sinulle on heitetty haaste, jos haluat osallistua, etkä ole vielä tehnyt 7 faktan meemiä. :) Linkki on tuossa www:ssä.
Pidän kuvista ja tarinasta. Tapasi kuvata on muuttunut ja kehittynyt valtavasti.
Kuin siulla olisi enemmän aikaa keskittyä, halua kertoa enemmän ja myös rohkeutta siihen.
Varmuutta on tullut paljon lisää.
Ja kaikki positiivista.
Niin, ettäs tiijät.
Rutistus selkävammaiselta- aika varovainen sellainen :-)
Kiitos Kermakisu haasteesta. =)
Otan vastaan sen ilomielin. =)
Teen jakkas migreeni hellittää...
Ja kiitos Vintti sanoistasi. =)
Voit olla oikeassa...
Olen rohkeampi kuin luulen... =)
*polvivammainen ottaa vastaan
selkävammaisen hellän rutistuksen
kiitollisena ja rutistaa varovasti takas...*
Lähetä kommentti