.
Koristemansikka (Pink panda)
Erivärisen, jopa kirjavankin pinnan alla
sykkii aito sydän.
Ja makujahan on monia.
Ihan mansikalta
ne koristemansikatkin maistuvat.
Vakavammin puheen ollen
muuttolaatikoita täytellään tänään
hieman kevyemmällä sydämellä.
Vielä kun tämän kämpän joku nappaisi
niin ei tarvitsisi maksaa kahteen paikkaan
vuokraa heinäkuulta.
En voi muuta kuin pidellä peukkuja.
Kaksi vuokraa olisi katastrofi.
Muutes.... En ole koskaan raaskinut/
muistanut, ostaa juuresharjaa.
Soon aina puuttunut mun köökistä.
Vaikka peruna on tosiaan ollut
meillä kova sana.
Nyt ei tarvii harjaa, sillä tuollaisia
ostetaan kyllä uuteen kotiin.
Tosi kätevä keksintö.
Eihän se haittaa, vaikka
oikeiden uusien perunoiden kuoria
ois jäljellä syödessäkin. =)
Uusien pottujen hennot kuoret
olen tottunut jo lapsuudessa
popsimaan pois. Kunhan ovat
puhtaat. Enkä siis puhu niistä
lötsykkävarhaispotuista, jotka
eivät ole edes kotimaisia...
Olen tosin ollut kylässä, paikassa
jossa miulle annettiin kattilallinen
kotimaisia uusia pottuja ja juuresharja
kouraan ja käskettiin pestä potut.
Mie en tehnyt mitään juuresharjalla
vaan hyrskytin käsilläni pottuja
järvellä rantahietikossa, ihailin
maisemia, huuhtelin perunaiset
ja laitoin ne kattilaan ja puhdasta
vettä kanisterista päälle.
Emäntä katsoi nyreissään pottuja
kun vein kattilan hänelle, laitettavaksi
kaasulevylle.
Kun ne olivat kypsiä, kaikki muut
söivät niitä kuorimatta, mutta emäntä
otti haarukan ja veitsen ja kuori
"kaikki inhottavat kuoret pois". =)
.
10 kommenttia:
Mitenkähän mielessäni on, että jossain lahtelaisessa apteekissa (Ilves?) olisi ollut joku voidetarjous jonka kylkiäisenä tulisi pottuhanskat. Samoin Prismassa oli "osta jotain, saat pottuhanskat kaupan päälle"-tarjous. Siis jos tarvitsee voidetta ja sitä jotain...
Ja kun mieheni juuri eilen illalla kertoi lehteä lukiessaan, että meille pitää ostaa hanskat, joilla saa pestä juurekset puhtaiksi. Juuri niitä mainostettiin.
Volgansieni
Hih!? =)
Ohos!
Harvoin siinä apteekissa käyn.
Vaikka terveyskeskus on siinä vieressä. =)
Täytynee varmaan käydä kurkkimassa...
kieltämättä kädet karheentuu
jos pesee pottuja ja tiskailee yms
ilman hanskoja. =)
Eilen näin noista hanskoista mainoksen telkussa
ja siinä sanottiin jotta jollain huoltoasemillakin ois niitä.
En ole vielä ostanut noita pottuhansikkaita, mutta kaikki niitä kehuvat. Ja niitä myydäänkin vähän joka paikassa, mm. kirjakaupassa ja Tiimarissa, ainakin täällä. Tämän kesän hittituote!
Sooloilija
Onko noin?
Ja mie vasta eilen ekan kerran
näin edes mainoksen. =)
*on ruokatauolla*
Minäkin näin hanskoja apteekissa mutta taisivat olla siellä myynnissä. Pitäis kai hankkia ihan vaan uutta perunaa varten.
Savisuti
Voi niitä kaikkia pottuloita
käsitellä varmaankin noilla. =)
Uudet perunat ovatkin herkkuja.
Mutta älkää menkö tuhlaamaan rahojanne "varhaisperunoihin".
Ne ovat vetisiä lössyköitä.
Pitää siis odottaa että peruna oikeasti kasvaa.
Ja talvipotut ovat parasta.
Usein mie syön pelkkää perunaa.
Muusina mieluiten.
Siihen vaikka flooraa sekaan.
Nam. =)
Siitä mun vatsa ei sekoile.
Minun entisen kotipaikan toritäti kertoi hyvän vinkin uusien perunoiden pesuun. Nimittäin karhunkieli eli se hieman karhea palanen. Tosin en koskaan kokeillut, mutta täti kertoi, että on mitä oivin väline perunoiden pesuun kun tuo harja tahtoo rikkoa kynsinauhat kun pyörittelet perunaa käsissä.
Siinä kojussa oli kyllä parhaimmat uudet perunat ja aina tuli kaupan päälle tillinippu jotta sait uusiaperunoita tillin kera.
SS =)
Ahaa. =)
Mutta sitten pitää puhdistaa se karhunkieli. =)
Onneksi en hankkinut juuresharjaa
kun miun kynsinauhat on muutenkin aina rikki...
http://hallatar.blogspot.com/2008/05/mietelm.html
Arleena =)
Jostain syystä kommenttisi ei ollut
saapunut meiliini
vaan huomasin sen sattumalta avatessani
äsken blogini. =)
Juu, semmosia röpelöisiä työmiesten
hanskoja muistan jo lapsuudesta.
Ne olivat keltaiset kumiset, ja niissä
oli karhea kämmenpuoli.
Oiskohan niillä voinu pestä juureksia? =)))
Lähetä kommentti