Olen jo nähnyt muutosta painajaisia.
Siitä tulee mieletön. Se pitää suorittaa
niin sanotusti kahvitauolla.
Ylimääräisenä hommana. Pikana.
Jalat ovat valmiiksi hyytelönä kun vaan ajattelenkin...
Onneksi sentäs Jake tulee auttamaan.
Ja miun Pikkuveli. Hänkin kahvitauollaan... Oi.
Muuttoauton kuski on kuulema sellainen tyyppi,
jolle "ei saa sanoa mistään yhtään mitään, tai
hän jättää kuorman siihen paikkaan ja lähtee pois."
Jos hän saa raivarit, en saa välittää.
Jos hän paiskoo astiani ja muistoni pitkin katuja
en saa olla huomaavinanikaan.
-Tosi pelottavan kuuloista.
Onhan miulla kyllä haaveena joskus omistaa
vain kaksi matkalaukullista tavaraa
niin voisin mennä minne vaan.
-Toki ihan omalla tavallani maallista
mammonaamme karsien.
Näistä astioista yms, miun pitää vielä antaa
kahdelle joskus pesästä lähtevälle poikaselle
oma osuutensa. Ja kolmannelle, jo pesästä
lentäneellekin vielä jotain pientä, vaikka
hänellä jo kaikenlaista onkin.
Oikeasti nyt en olisi muuta tarvinut kuin pakun
lainaksi, ja oltais itse nuorison kanssa
ajeltu muuttoa omaan tahtiimme koko tää päivä.
Toisaalta, en saanut pakua.
Ilman tätä lahja-pika-autoa,
ei meillä olisi kuin polkupyöräkyyti.
Ja mitäs siitä, jos vaikka nyt jotain
maallista särkyy.
Minulta on särkynyt
ja kadonnut
arvokkaampaakin.
Kohta herätän nuorison ja
alamme kantaa tavaroita
alaovelle ja ulos, valmiiksi.
Tästä tulee,
ei vain raju,
vaan myös rujo päivä.
.
