Vau! Tännehän on tullu roppakaupalla mitä hienoimpia taidekuvii. Voi kun itelläkin ois aikaa tai taitoo tuollaisia tuottaa. Senverran oon olkapään yli seurannut ettei se kuvataiteilu ihan heleppoo ole. Sinulle ja taikureillesi toivon oikein hyvää uutta vuotta. Erityiskiitos sinulle...sait minut kiinnostumaan tälläisist blogeist, runoist ja tarinoist. Kaikkee se ihminen kokee kunhan viittii törmäillä. Mahtavat kaupunkikuvat...saavat aikaan ikävän kaupunkiin :=)
Nyt sitten odottamaan karkaupäivää. Ehkäpä saamme lukea blogistasi, kuinka sinä kosaisit rakastasi. Ehkäpä et saakaan hamekangasta palkaksesi vaan jotakin muuta, pientä, pyöreää ja kiiltävää. ;) *jää toiveikkaana odottelemaan*
TIULI-pieni! =) Olenkin ollut siusta huolissani. =) Ihana että olet siellä jossakin. =) Kiitos, ja samoin siulle onnellista tulevaa vuotta ja lempeitä tuulia. =)
Ei musta tartte olla huolissaan. Moon onnellinen kahden lapsen mumma. Jouka ny 2 vee ja Aslak pian kolme kuukautta. Sitte meillä on Kyllin ja Toven lisäksi kolmas kissa Kauno 5-vee! Mul on hyvää vaikkakin niukkaa elämää ja hyviä pyrkimyksiä. Tanssimaskin jaksoon pitkästä aikaa käydä Hämeenlinnan Satulinnassa Kari Tapion ja Hänen orkesterinsa tahdissa tanssahtelemassa. Tuntuikin joltain, kun viimeksi olin kesällä tangomarkkinoilla, niin että oli pitkä väli. Oon mä täälläki poikkeellu, mutten oo paljolti kommentoinut. Huomannut sun muuttaneen ja kaikkia:) Uudenvuoden samettista suklaaraejäätelöä, oleppa hyvä:)
32 kommenttia:
Huh, onpa vaikuttava kuva! Hienoa Miihkali!!!
Ja hyvää vuotta 2008 teille kaikille myös!
Komea kuva. Kiitokset. ;) Samoin antoisampaa Uutta Vuotta Sinulle ja perheellesi!
Ooohhh... Oikea kuvataikuri tuo Miihkali! ;) Tosi iiihaana kuva ja edelleen Onnea!
Allyalias
Kiitos. =)
Miihkali on taitava.
Siullekin ihqua
vuotta uutta tulevaa. =)
Myy
Kiits. =)
Kuin myös koko siun
ihanalle ja vauhdikkaalle pesueellesi. =)
Tarjuska
On hän =)
Kiitos kaikesta lämmöstäsi
ja suokoon tuleva vuosi
siullekin lämpöään. =)
Tarjuska:
Vuodatus tökkii
(taas...)
eikä siun eikä muidenkaan vuodatuslaisten sivuille pysty kommentoimaan... =(
Upea kuva!
Oikein hyvää vuoden vaihdetta ja onnellista alkavaa vuotta sinulle ja perheellesi!
Niin, ja piti vielä kiittää muistutuksesta.
On sitten pari kuukautta aikaa harkita.
Kiits, samoin. Eikä sitte karkailla.
Hyvää Uutta Vúotta sinulle ja perheellesi.
Iloitsen olemassaolostasi!
Upea kuva!
Onnekkaampaa Uutta Vuotta 2008 Sinulle ja Perheellesi! =)
MK =)
Kiits! Kerron aina kuvaajalle, kun kuviaan kehutaan. =)
Ja siullekin ensi vuodelle
kevyempää sydäntä
paljon rakkautta
ja hymynhäiveitä,
poistamaan murhetta.
Niin, ja harkitse nyt siekin tuota karkauspäivää tosissaan...
*lämmin halaus*
Alien
Kiitos.
Ei sitä tiedä...
Usein miun tekee mieli karata... =)
Vintti
Kiitos. =)
Kuin myös.
*rutistus*
Hanna
Kiitos kuvakehusta ja
toivotuksesta kovasti,
ja samoin. =)
(Kuumeinen kuvaajani köhii
sängyllään ja hymyilee voipuneesti
kun kerron kuvakehuista. Kiitos kaikille. =) )
Oikein onnekasta vuotta sullekin, Hallatar! Olkoon se paljon, paljon parempi vuosi kuin päättyvä.
Kiitos Iines J
Samoin siulla.
Tuokoon uusi vuosi jotain erityisen onnellista tullessaan... =)
Oikein onnellista uutta vuotta!
Vau! Tännehän on tullu roppakaupalla
mitä hienoimpia taidekuvii. Voi kun itelläkin ois aikaa tai taitoo tuollaisia tuottaa. Senverran oon olkapään yli seurannut ettei se kuvataiteilu ihan heleppoo ole. Sinulle ja taikureillesi toivon oikein hyvää uutta vuotta. Erityiskiitos sinulle...sait minut kiinnostumaan tälläisist blogeist, runoist ja tarinoist. Kaikkee se ihminen kokee kunhan viittii törmäillä. Mahtavat kaupunkikuvat...saavat aikaan ikävän kaupunkiin :=)
Onnittelut kuvaajalle upeasta kuvasta.
Ja olkoon tuleva Vuosi teille kaikille antoisa =)
Anna
Samoin siulle,
onnelliselle naiselle ja
siun koko ihanalle perheelle! =))))
Johnlee
Kiitos kehusista ja kiitoksista
ja erityiskehusista. =)
Törmäily kannattaa. Joskus.
Äityli
Kerron, juu, kiitos. =)
Poika on yhä kipeänä, flunssakuumeessa.
Ja siunkin ihanalle perheellesi
onnekasta tulevaa vuotta. =)
Mukavaa uutta vuotta ja antoisaa alkavaa vuotta 2008 sinulle!
Kiitos Inkivääri =)
Kuin myös siulle. =)
Täällä joku jo paukuttelee raketteja...
Ampuu rahansa taivaan tuuliin. =)
Jäi tuo kuva kehumatta - se on upea, Miihkalille siitä kiitokset ja onnittelut:)
Hyvää uutta vuotta sinulle, Hallatar. :)
Nyt sitten odottamaan karkaupäivää. Ehkäpä saamme lukea blogistasi, kuinka sinä kosaisit rakastasi. Ehkäpä et saakaan hamekangasta palkaksesi vaan jotakin muuta, pientä, pyöreää ja kiiltävää. ;)
*jää toiveikkaana odottelemaan*
Toivottavasti Miihkali voi jo paremmin. :)
Inkivääri
Kiitos, kehut meneevät perille. =)
Celia
Kiitos, samoin siulle. =)
Ja punastus...
Poika yskii kovin, ja lepäilee.
Kuume laskenut hieman...
Koputan puuta,
jotta emme kaikki
ole kohta samalla lailla kuumeessa...
Sellaista on kuulema liikkeellä?
PS:
Olen mää sen verran vanhanaikainen,
että kyllä se on mies
jonka pitää kosia... =)
Mutta mää teitä muita vaan muistutin...
Hallatar, Hyvää Uutta Vuotta 2008!!!
Kiitos Tant C =)
Samoin siullepäin onnellista
tulevaa uutta vuotta. =)
Hyvää uutta vuotta!
Siulle myös Kerkkis
ja koko poppoollesi. =)
Hyvää ja rakkaudentäytteistä uutta vuotta siskolle!
Toi äsköönen olin mä:)
-Tiuli-
TIULI-pieni! =)
Olenkin ollut siusta huolissani. =)
Ihana että olet siellä jossakin. =)
Kiitos, ja samoin siulle onnellista
tulevaa vuotta ja
lempeitä tuulia. =)
*hali*
Ei musta tartte olla huolissaan. Moon onnellinen kahden lapsen mumma. Jouka ny 2 vee ja Aslak pian kolme kuukautta. Sitte meillä on Kyllin ja Toven lisäksi kolmas kissa Kauno 5-vee! Mul on hyvää vaikkakin niukkaa elämää ja hyviä pyrkimyksiä. Tanssimaskin jaksoon pitkästä aikaa käydä Hämeenlinnan Satulinnassa Kari Tapion ja Hänen orkesterinsa tahdissa tanssahtelemassa. Tuntuikin joltain, kun viimeksi olin kesällä tangomarkkinoilla, niin että oli pitkä väli. Oon mä täälläki poikkeellu, mutten oo paljolti kommentoinut. Huomannut sun muuttaneen ja kaikkia:) Uudenvuoden samettista suklaaraejäätelöä, oleppa hyvä:)
Tiuli =)
Oukkei...
Mummana olo ja kolme kissaa kuullostaa hyvälle. =)
Oikein hyvälle. =))))
Kiitos jäätelöstä =)
Lähetä kommentti