...että tänään siitä hirveästä päivästä,
on kulunut jo kolme vuotta...
Kynttilät palavat...
.
26.12.2007
Yhtäkkiä mieleeni iski...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Niinpä. Onneksi varoitusjärjestelmiä on tuntuvasti lisätty sen jälkeen. Mikäänhän ei ole kuitenkaan aukotonta.
Monille tämä päivä kolme vuotta sitten taisi olla se elämän pahin, kuten eräässä dokumentissa eilen todettiin.
Sitä ei voi olla muistamatta... Kuinkahan moni odottaa vieläkin tietoa omaisensa kohtalosta?
Anna ja Iines J
Ei sitä tosiaan voi olla muistamatta... =(
Lähetä kommentti