21.12.2014

Valkoinen kuusi ja 3D 21



`•.¸¸.•´`•.¸¸.•´ 

Suomessa on kuusia koristeltu joulujuhliin
jo 1800-luvulta saakka.


`•.¸¸.•´`•.¸¸.•´  


Aina ei ole mahdollista hankkia oikeaa joulukuusta, 
jos olet vaikka matkalla jouluna, tai joku perheestäsi 
tai jouluvieraistasi on allerginen oikealle kuuselle, tms.



Tekokuusikin voi olla kaunis.
Ainakin tämä valkoinen on ihana! 

Minun on tehnyt mieli jo viisi vuotta
valkoista tekokuusta, kun sellaisia ihailin
Tallinalaisessa hotellissa jouluna 2009.




Tässä erilaisia koristekokeiluja.
Vuorossa on sokerivedellä kovetettuja
isoäidinneliöitä...

Vaaleanpunaiset kuusenpallot on
ostettu Biltemasta. =) 


 Piti kokeilla niitäkin ripustaa kuuseen...



Valkoisessa kuusessa on myös paikka keskimmäisemme 
Miihkalin valmistamalle uniikille lumikiteelle. 
Hän kokeili miten 3D tulostimella voi valmistaa esineitä, 
ja teki äidille lumihiutaleen. 


Aww!
Ihana poikanen.



Samoin Miihkali lähetti Satusensa kanssa meille
omatekoisen joulukortin jossa oli niin ikään 3D tulostimella
tehty jouluinen koriste, jonka olisi pojan mukaan voinut irrottaa
kortista ja laittaa kuuseen, mutta enhän minä raaskinut.
Kortti on hieno ihan sellaisenaan.


Tällainen versio kuusesta kokeilujen jälkeen tuli.

Valkoiset linnut jotka ovat tuttuja jo viime vuoden kuusista, 
pääsivät oikeutetusti valkoiseen puuhun.

En sitten lopulta halunnut valkoiseen kuuseen
kuin vain jotain pientä valkoista, 
askarreltuja vaaleanpunaisia rusetteja,
pojan omatekoisen hiutalekoristeen,
muutaman vuoden takaisia kirjanlehdistä
piparkakkumuotin mukaan leikattuja sydämiä,
sekä vaaleanpunaisia palloja.

Ja nallet. <3
Ne vartioivat joulupuuta. 


`•.¸¸.•´`•.¸¸.•´ 



https://www.facebook.com/pages/Una-Reinmanin-runot/121762977864133





`•.¸¸.•´`•.¸¸.•´ 


13 kommenttia:

  1. Onpa tämä kaunis ja nallekin niin nätisti kuusen alla. Tuohan oii mukava idea tuo joulukuusenkoriste 3D:nä

    Ja ihana joululaulukin

    Sukulaissielu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hipi SS. =)

      Insinööreillä on insinöörien tapa askarella. =D

      Poista
  2. Oikein Hyvää Joulua Sinulle...

    VastaaPoista
  3. Voi että on kaunis kuusi. Itse en ole nyt laittanu kuusta, kun ei olla kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti, no mutta tekokuusihan on silloin mainio jos on reissussa. On sitten kiva reissun jälkeen palata kotiin jossa on vielä ripaus joulua. Ellet sitten ole poissa monta kuukautta. =)

      Poista
  4. Ihanan kaunis kuusi. Rauhallinnen kuin sunnuntaiaamu.
    Kuusessa kuulukin olla aina jotain vanhoja koristeita. Perinteistä on kuusikin tehty, jep!
    Minunkin silmään valkoiset kuuset ovat alkaneet sopia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. =)

      Pinkit pallot oli ihan uudet. Mulla on kaikenmaailman palloja edellisiltä vuosilta mutta ne saivat nyt jäädä laatikkoonsa ja oli pinkkien vuoro valloittaa kuusi.

      Niin, nyt on valkoinen, mutta saa nähdä mitä ensi vuonna. =)

      Poista
  5. Ja se tärkein...

    Oikein hyvää ja kaunista joulun aikaa Una <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin. =) Jokos sie käyt joulun viettoon? Mulla vielä joulukalenteri jatkuuuuuuuu....

      Poista
    2. Mulla on joulun valmistelulukujärjestykessä vielä ma - ke täyttä tohinaa. Joulunrauhan julistuksen aikoihin aattona alkaa joulun vietto :)

      Poista
  6. Ihana tuo joulukortti♥
    Taidan minäkin laittaa jouluna nalleni puun alle istumaan, hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan. ❤ Mie raakastan joulukortteja.
      Nallet kuvaa kolmea babya, jotka eivät enää mahdu
      kuusen alle... ❤❤❤

      Poista


♥ Kiitos kommentistasi! ♥