Tämä viikko on taikaviikko!Ensin on kesäpäivänseisaus, seuraavaksi juhannus ja lisäksi vielä täysikuu.
Ennen vanhaan aurinkoa juhlittiin Kesäpäivänseisauspäivänä muun muassa pukeutumalla parhaimpiin kesävaatteisiin ja keräämällä kaikkein kauneimmat tienoon kukat ja solmimalla niistä kukkakransseja kutreille ja sitten tanssittiin päiväsaikaan auringon valoa juhlien.Juhannuskokko on jäänne noilta menneiltä ajoilta. Illan pimetessä sytytettävän kokkonuotion yli hyppäämällä jotkut toivoivat suurta satoa syksylle, jotkut perheenlisäystä, mutta enimmäkseen hypyillä valmistauduttiin tulevaan uuteen vuodenaikaan ja rohkaistiin samalla aurinkoa. Jossain päin maailmaa yhä loikitaan juhannuksena kokkotulen yli. Osin perinteen velvoittamana, osin nuoruuden uhosta.Nykyisin kesäpäivänseisaus houkuttelee esimerkiksi Ison-Britannian Stonehengeen vuosittain jopa tuhansia juhlijoita odottamaan auringonnousua ja vuoden pisintä päivää. Kesäpäivänseisaus on ainoa aika vuodesta, jolloin yleisö päästetään kulkemaan Stonehengen kivien keskellä. Muun muassa Wiccat juhlivat auringonseisauspäivää yhä.
Tämä aika on avaruuden taikaa
Mittumaarin ja valon juhlaa
Pohjoisessa ei vähään aikaan
ole pimeyttä eikä yötä lainkaan
- Una Reinman
Koska Suomessa juhannusaaton paikkaa siirrellään, se on tänä vuonna jo 21. kesäkuuta! Olisipa se ihanaa jos ja kun juhla saisi olla oikealla paikallaan, eli kaksi vuorokautta myöhemmin, Aaton päivänä perinteisesti. Ja 24.6. olisi juhannuspäivä ja vanhat kunnon Jussinjuhlat.
Varmasti kaikki Jussit, Jukat, Jannet ja Juha-nimiset, jotka ehkä lapsina tottuivat siihen, että kesäjuhlia vietettiin juuri heidän nimipäivänään, tuntevat nyt olonsa jotenkin orvoiksi ja vähän surullisiksi... Olen pahoillani teidän puolestanne! Vanhassa laulussakin todetaan "juhlat kun Jussinpäivän on, silloin taas tarkenee, loisteessa öisen auringon yksin en taikaa tee..."
Eikä juhannus ole mikään keskikesän juhlakaan. Vasta miltei puolivälissä heinäkuuta ollaan keski- eli sydänkesässä. Juhannus on perinnejuhla ja kesäjuhla. Kyllä. Monella siihen liittyy muistoja. Joillain hyviä ja joillakuilla huonoja. Jotkut eivät noteeraa juhannusta millään tavalla. Ovat vaan kiitollisia ylimääräisestä vapaapäivästä. Mitenkäs sinulla? Juhlitaanko vai ei?
Juhlia järjestäville on jotain extrajuhlavuutta juhannuksessakin; tänä juhannuksena voimme juhlia keskiyölläkin loimottavan auringon lisäksi samalla myös toisen taivaankappaleen eli täydenkuun juhlaa.
Kesäkuun täysikuun nimitys mansikkakuu tulee Pohjois Amerikan alkuperäisväestöltä, koska villit mansikat alkoivat kypsyä heidän asuinalueellaan jo kesäkuussa. Niin ne tosin nyt sen helteisen toukokuun jäljiltä ovat kypsiä myös ainakin meidän tanhuvillamme.Euroopassa kesäkuun täysikuuta on kutsuttu myös muun muassa ruusukuuksi.
Täysikuu on aina ihanaa aikaa! Se on se aika kuukaudesta, kun minäkin nukun ihanan sikeästi!
Nythän näkee loistavasti tehdä niitä juhannusyön taikojakin, kun taivaalla on kaksi valopalloa. Sehän itsessään on jo silkkaa taikaa! Hohoo!
🌿🌸🧚♀️🧚♂️🧚🌸🌿
Lähteinä oman muistin lisäksi mm:
www.thuleia.com
www.wholecelium.com
Wikipedia
∼♡∼
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti