Translate

6.8.2023

Metsän sininen supermarja

 







Hyvää mustikkapiirakkapäivää!

 🫐

Mustikka, Vaccinium myrtillus, on tyypillinen havumetsien kasvi, jonka varpu voi kasvaa jopa 30 vuotta. Se viihtyy Etelä-Suomessa runsaana lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Pohjois-Suomessa mustikkaa tavataan hieman kuivemmilla ja karummilla kangasmailla. Mustikka viihtyy varjoisilla kasvupaikoilla, ei suorassa auringonpaisteessa. Pohjoisrinteet, hakkuualueiden reunat ja metsälampien rantatörmät ovat paikkoja, joista mustikkaa kannattaa etsiä.

 

Mustikan paras poiminta-aika on heinäkuun loppupuolelta syyskuun alkuun. Sato on runsaimmillaan noin kahden viikon ajan marjojen tummansiniseksi muuttumisen jälkeen. Satoa heikentävät mustikan kukinnan aikaiset yöpakkaset. Kukissa vierailevien pölyttäjien määrä vaikuttaa ratkaisevasti sadon suuruuteen. Alkukesän viileiden säiden aikana hyönteiset eivät lennä ja pölytys ei silloin onnistu. Jotta talvehtivat mustikanvarvut välttyisivät kylmyysvaurioilta ja tuottaisivat marjoja satoaikaan, ne tarvitsevat suojakseen lumipeitteen. 

 

Mustikka on E-vitamiinin ja kuidun lähde. Mustikan valtti on kuitenkin sen sisältämät antosyaaniyhdisteet, joita luonnonmustikassa on kolmen-viisinkertaisia määriä viljeltyyn pensasmustikkaan verrattuna. Luonnonmustikan tummansininen tai purppurainen malto johtuukin sen suuresta antosyaanipitoisuudesta, kun taas pensasmustikka on sisältä vaalean värinen. Mustikassa on myös flavonoleja, tanniineja ja lignaaneja. 

/Arktiset Aromit ry



🫐

 




 
 
 

 
 
 
Amerikan alkuperäiskansa kutsui mustikkaa
tähtimarjaksi, eli 
Star berryksi, 
koska jokaisen marjan verhiö 
muodostaa viisisakaraisen tähden 
.

Mustikkapiirakka on meillekin niin rakas
perinneherkku, että se ansaitsee
oman kansallisen juhlapäivänsä,
joka onkin taas tänään. 
 
 🫐
 
 
#mustikkapiirakka 
#mustikkapiirakkapäivä   
 

Nyt kaikki keräämään tähtimarjoja 
piirakoita varten! 



Jos et keksi mitä leipoisit, 
niin tässä pari vinkkiä:




 
 
 




Sunnuntai-illan voitkin sitten heilutella vaikka varpaitasi, 
jos ei tarvitse muuta puuhailla...

#WiggleYourToesDay