Kaikki stressi ei ole haitallista. Ihminen kestää yleensä lyhytaikaista stressiä paremmin kuin pitkäkestoista. Stressi voi saada
ihmisen tekemään parhaansa, ja stressaava tilanne saattaa myös ajaa
eteenpäin esimerkiksi tekemään tarvittavia elämänmuutoksia.
Stressitilanteessa elimistö erittää kortisolia eli stressihormonia,
jonka alkuperäisenä tarkoituksena on suojella meitä antamalla energiaa
stressaavan asian selättämiseen.
Joskus henkilö saattaa kuitenkin kohdata niin paljon vaatimuksia,
muutoksia tai muita stressitekijöitä, että omat käytettävissä olevat
voimavarat menevät äärimmilleen tai ylittyvät. Yleisimmin stressi
kumpuaa ihmissuhteista, omasta tai läheisten terveydestä sekä työstä.
Jokaisella on oma yksilöllinen maksimimäärä, jonka kestää stressiä
luhistumatta sen alle.
Stressin oireet ovat kirjavia
Haitallinen, jatkuva stressi aiheuttaa monenlaisia oireita ja voi pitkittyessään olla terveydelle vaarallista.
Tyypillisiä oireita ovat mm. stressivatsa eli ärtyvän suolen
oireyhtymä, päänsärky ja erilaiset ihottumat. Stressivatsan oireita ovat
kipu ja tukala tunne vatsan alueella, vatsan turvotus, ripuli ja
ummetus. Se on vaaraton, mutta haittaa elämänlaatua. Stressivatsasta
kärsii jopa yli puoli miljoonaa suomalaista.
Iholla stressi voi näyttäytyä vilkastuneena talintuotantona ja
finneinä, kutinana ja hilseilynä, sekä ajoittaisina punaisina läikkinä.
Stressi-ihottuma nousee yleensä kaulalle ja dekolteen alueelle
jännittävässä tilanteessa, stressihormonin ja adrenaliinin
vaikutuksesta.
Myös sydämentykytys tai rytmihäiriöt, hikoilu, tihentynyt
virtsaamisen tarve, selkävaivat sekä toistuvat flunssat voivat kertoa
liiasta stressistä.
Tavallisimpia stressiin liittyviä psyykkisiä oireita ovat
jännittyneisyys, ärtymys, unihäiriöt, aggressiot, levottomuus,
ahdistuneisuus, masentuneisuus, muistiongelmat ja vaikeus tehdä
päätöksiä.
Stressi näyttäytyy herkästi myös perhe- ja parisuhdeongelmina tai toisaalta täydellisenä eristäytymisenä sosiaalisista suhteista.
Stressi näyttäytyy herkästi myös perhe- ja parisuhdeongelmina tai toisaalta täydellisenä eristäytymisenä sosiaalisista suhteista.
Milloin stressin vuoksi lääkäriin?
Vakava stressitila voi johtaa totaaliseen lamaantumiseen eli
burn-outiin, masennukseen, päihteiden liikakäyttöön ja jopa
itsetuhoisiin ajatuksiin. Tällöin lääkäriin on hakeuduttava
välittömästi.
Kahden viikon nyrkkisääntö
Psykoterapeutti Minna Tuominen Mehiläisestä
painottaa, että vaikka tietty määrä stressiä kuuluu elämään, liian
kauan ei pidä epäröidä avun hakemista. Hoitoon hakeutumisen aikarajana
hän pitää kahta viikkoa.
–Jos stressioireita, esimerkiksi unettomuutta ja vatsaoireita, jatkuu
kahden viikon ajan, ajatukset kiertävät samaa ahdistavaa rataa, ystävät
kuormittuvat ongelmien vatvomisesta ja asioiden märehtimistä ei tunnu
saavan poikki, on syytä hakeutua lääkäriin.
on tänään
Nachot ovat Meksikosta peräisin olevia juustokuorrutettuja tortillalastuja.
Nachojen keksijänä pidetään meksikolaista Ignacio Anayaa, joka tarjoili
lempinimensä mukaisia nachoja vuonna 1943. Sittemmin nachoista on
tullut suosittuja ympäri maailmaa.
**************
**************
Tänään on lisäksi myös
Saksofonipäivä,
Asumattomalla saarella ilman kompassia,
sekä
Kansainvälinen päivä ympäristön hyväksikäyttöä
vastaan sodassa
ja aseellisessa konfliktissa -päivä
Asumattomalla saarella ilman kompassia,
sekä
Kansainvälinen päivä ympäristön hyväksikäyttöä
vastaan sodassa
ja aseellisessa konfliktissa -päivä
1 kommentti:
Erinomainen tietopläjäys tuo stressipaketti!
Lähetä kommentti