Joskus täytyy lähteä
jaksaakseen
taas palata.
Kestääkseen arkea.
Muiden puutarhoja
ihailemalla
saa uusia voimia.
Komeita tulppaaneja yksityispihoilla...
Keväthyasintteja puistossa...
Värejä ja vehmautta...
Olen niin onnellinen
saadessani jälleen tavata
lempilintuni mustarastaan,
vaikkakin aika kaukaa...
mutta kumminkin.
Vaikka lehtimies
Johann Voldemar Jannsenin
Johann Voldemar Jannsenin
patsasta pitäisi koskettaa
lehden sivusta jotta saisi
hyvää onnea, ovat hatunreuna
sekä patsaan kämmenselkä
kuluneet lehden sivua enemmän...
Pizzeria Steffani oli panostanut
varmaankin pääsiäiseen koska sen somisteena
oli varmasti satoja keltaisia komeita orvokkeja.
Keltaisia orvokkeja oli kaikkialla!
Emme olleet päässeet Pizzeria Steffaniin
edellisellä reissullamme (lue miksi)
ja nytkin se oli tupaten täysi...
Takapihan pienessä kopissa nukkui
joku pieni olento.
Keksimme pyytää Hanille pizzan ja
minulle kanapadan mukaamme.
Sitten kävelimme, minä
niitä käsivarsillani kantaen sateessa
puolitoista kilometriä, Hanin pidellessä
sateenvarjoa meidän molempien päällä
majapaikkaamme, jossa sitten söimme
haalenneet ruuat.
Kanapataan olisi toki voinut laittaa sitä
kanaa enemmän kuin niitä papuja,
ja vähemmän vetelää, juoksevaa kermaa.
Pizzakaan ei kuulemma ollut hääppöinen.
- No, nyt tiedämme.
Mutta nuo Steffanin kukkaistutukset
olivat upeat. =)
Mutta Hani tarjosi minulle upean
äitienpäiväillallisen
neljän vuoden takaa tutussa Pärnun
venäläisessä ravintolassa
jossa on oikeasti mahtavaa ruokaa!
tunnelmalliseen paikkaan...
Alkupaloiksi otimme ihania hedelmiä
ja friteerattua juustoa. Nam!
Pääruuaksi minulla oli kanaa
(söisin aina vaan kanaa tai kalaa...) ja
Hanilla oli villisikaa, vuohenjuustoa,
juureksia, kasviksia, valkosipulia jne...
- Se on harvinaista että lasissani
on jopa siideriä. Yleensä juon ruokajuomana
vain vettä. Juhlan kunniaksi nyt päärynäsiideriä.
- Olisin halunnut lopuksi nuolla lautaseni
mutta Hani kielsi etten saa...
Hah haa! =)
Jälkiruuaksi maistoimme blinejä
kirsikkahillolla ja smetanalla,
entisten aikojen ylimysten
tarkkaillessa ruokailuamme seiniltä.
Anna ihastutti tällä kertaa.
Neljä vuotta sitten en saanut
silmiäni irti viimeisestä tsaariperheestä...
(Lamput ja valonauhat heijastuvat
hauskasti kuvaan ravintolasta,
kuin menneisyys ja nykyisyys jotenkin
merkillisesti limittyisivät toisiinsa...)
Tänne ravintolaan palaamme
vielä jälleen uudestaan.
