Viikonloppureissu

Hanilla oli tavallinen työpäivä perjantaina, työmatka Viroon. Hän tuli ajatelleeksi, että jos hän ottaisi minut mukaansa työreissulle, voisimme viettää viikonlopun ihan jossain muualla kuin kotona. Ikään kuin viettäisimme kesän ainoat lomapäivät. Eihän kotona malta kuitenkaan olla koskematta keskeneräisiin projekteihin. Työmatkat Viroon mies hoitaa yleensä omalla autollaan, joten nyt vaan ajelisimme eteenpäin sieltä hänen työkohteestaan sen jälkeen kun hän saisi työasiat hoidettua.

Joten ei kun kello perjantaina aamuneljältä soimaan, kahvia napaan, viikonloppukamat reppuihin, autolla 100 kilometriä satamaan, pari tuntia laivassa istumista meriaamiaisen myötä ja Tallinnasta jälleen autolla ajoa eteläisempään Viroon, jossa mies meni työasioilleen ja minä sain luvan seikkailla. Turvapaikkana olisi auto, jos alkaisi sataa tai tylsistyisin.

Sateesta tai tylsistymisestä ei kyllä ollut tietoakaan! =P

Olin ensin kierrellyt kameran kanssa siinä pikku kaupungissa tutustuen paikallisiin markkinoihin, jossa minua luultiin venäläiseksi. Myyjät puhuivat eestiksi muille asiakkaille ja minun kohdallani esittelivät tuotteitaan venäjäksi. =) Minä vaan hymyilin vastaukseksi. Jättiperunasäkki muutamalla eurolla olisi kyllä kiinnostanut, mutta en olisi jaksanut kantaa sitä autolle. =D

Huomasin yllätyksekseni jossain vaiheessa, että viimeksi keväällä käytössä ollut, pesun kautta kesäsäilöön laitettu takkini, oli vuoristaan ratkennut, niin hirveän täpärästi tehtaassa aikanaan ommeltu... Joten kävin paikallisesta kyläkaupasta ostamassa silmäneuloja ja lankaa ja siinähän se aika sitten kuluikin autossa takin vuorta pienin pistoin ommellessa. Sen korjattuani otin esiin sukankutimukseni, jota olin aloitellut aamulla autolautalla matkatessamme.

Jonkin ajan kuluttua Hani soitteli ja kyseli missä olen. 

Myös minut oltiin kutsuttu heidän työneuvottelunsa päätteeksi kahville 

ja näin Hanin virolaisia työkumppanuuksia ihan itsekin. Oo! 

Se oli ystävällistä ja yllättävää. =) Tuskin Suomessa kukaan pomo sanoisi, 

 pyydä se vaimosikin sieltä autosta tänne meidän kanssamme kahville. =) 

Ensimmäisenä iltana kävimme tutustumassa majapaikkaamme, 

kaivoimme kamerat repuistamme esille ja vaelsimme 

kaupungissa katsellen ympärillemme.

Löysimme ihanan venäläistyylisen ruokapaikan,
taverna Postipoiss, jonne pääsimme sisään, 

vaikka paikka olikin miltein ääriään myöten varattuna jollekin isolle porukalle.  

Ruokapaikka oli täynnään jyhkeää hirttä, lautaa, samovaareja, balalaikkoja, 

 hanureita, muita vanhoja soittimia ja muita esineitä,
ja menneen ajan slaavilaista tunnelmaa... 

Keisarinna Aleksandra Fjodorovna.

Lumouduin heti ovesta sisään tultuamme, 

ensimmäisenä hänen silmistään 

ja jäimmekin hänen lähettyvilleen istumaan
ja syömään.

Tarjoilijoilla on paikkaan hyvin sopivat upeat asut
päällään, ja on kuin hetkeksi istahtaisi Tohtori Zivagon maailmaan... 

Tuolta takaseinältä meitä katseli itse tsaari Nikolai II. 

Olimme siis Romanovien valvovien silmien alla 

syömässä aivan upeaa ateriaa.

 

Tuossa paikassa söin niin ihanaa ruokaa 

etten muista koska olen viimeksi 
syönyt jotain niin ihanaa!

Voissa paistettua turskaa ja perunamuusia,
täydellisellä kypsyydellä
ja lisukkeissa oli mukava suutuntuma! 
Olin ihan myyty!

Vain oma Mama osaa kokata parempaa. 

Kaikki oli täydellistä tuossa lautasellisessa. 

Rakastan paistettua kalaa, mutta en voi itse 

koskea raakaan kalaan. -Siihen se minun kokkikoulukin 

tyssäsi. Minulta lähtee päällimmäinen ihokerros kuoriutumaan 

irti ja käsien iho on todella kipeä, punainen ja nahaton kuukauden 

ajan, jos kosken raakaan kalaan... 

Siksi on luksusta istua valmiiseen pöytään 

jossa on paistettua kalaa... Nam!
Hanikin piti kalasta.

Lähetinkin lähtiäisiksemme

kokille kiitokseksi 
sata suukkoa. 

Suosittelemme sydämellisesti 
Pärnussa vieraileville taverna Postipoissia 
ruokailupaikaksi.