Translate

10.5.2018

Tuuleeko teillä?









Persiassa käytetiin tuulimyllyjä jo 600-luvulla eaa. Ristiretkeilijät toivat idean Eurooppaan 1100-luvulla. Parhaiten tuulimyllyt pystyvät hyödyntämään tuulta alavilla rannikkoseuduilla, minkä johdosta niitä rakennettiin erityisesti Alankomaihin ja Tanskaan. 

La Manchan tuulimyllyt Espanjassa ovat kuuluisia, sillä ne esiintyvät Cervantesin romaanissa Don Quijote.  

 Nykyisin perinteisiä tuulimyllyjä käytetään lähinnä vain 
syrjäisillä seuduilla, ja monista vanhoista tuulimyllyistä 
on tullut kulttuuriperinnöllisiä kohteita.

Alun perin tuulimyllyjä käytettiin viljan jauhamiseen sekä vedennostoon. Nykyisin niiden tärkeimmäksi käyttötarkoitukseksi on tullut tuulisähkön tuottaminen, ja perinteisistä tuulimyllyistä on kehitetty erityisiä tuulivoimaloita.



Tänään on 
Tuulimyllypäivä,
sekä Maailman SLE-päivä

SLE =
Systeeminen lupus erytematosus 



SLE:n suomenkielinen nimi on hajapesäkkeinen punahukka, mutta sitä harvoin käytetään. Systeemisistä sidekudostaudeista SLE on tyypillisimmin autoimmuunitauti. Elimistön immunologinen puolustus suuntautuu väärin omaa elimistöä vastaan. Taudin oireita tavataan vaihtelevasti elimistön monissa osissa. 

Lisätietoa SLE:stä Reumaliiton sivulta







 Tänään on myös Helatorstai, eli pyhä torstai, jota 
on vietetty jo hyvin kauan. Jo pakanuuden ajalta periytyvä hela 
oli kevään juhla, joka ajoittui kylvökauden alkuun ja sitä vietettiin, jotta jumalat olisivat suosiollisia ja antaisivat hyvän sadon. Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita. Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi. 
Juotiin simaa, käytiin lemmensaunassa ja tehtiin lemmentaikoja. Nuoret myös tanssivat kokoilla. Tavat ovat yhä paikoin elossa.  

Koska kristinusko ei saanut tätä
pakanajuhlaa kitkettyä pois kansalta, 
se muunnettiin pikku hiljaa liittyväksi pääsiäiseen. 
 Koska pääsiäinen on vuosittain eri päivämäärällä, 
myös helatorstain ajankohta vaihtelee vuosittain. 

Vielä 1800-luvulla Helatorstai oli yksi tärkeimmistä 
vuoden juhlapyhistä. Päivä oli niin pyhä, 
ettei silloin saanut edes ruoho kasvaa. 



Nyt se ruoho kyllä kasvaa! 
Pohjoisessa on vielä lunta maassa, 
ja meillä pitää kohta leikata nurmikkoa! 




Läteenä Wikipedia ja Reumaliitto

6 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Nurmikko onkin kasvanut ihan silmissä näinä muutamana lämpimänä päivänä..:)

Sesse kirjoitti...

Kyllä nykyisin on tuuliset säät lisääntyneet. Meillä on aika avoin tontti, varsinkin kahdelta puolelta, tuuli on ainakin kahtena kesänä kaatanut/hajottanut paviljonginkin, ei ole enää intoa laittaa sitä pystyyn :( Minä kerään tuulimylly-kortteja, joka sai alkunsa isältä saadusta tuulimylly-korttikalenterista...niitä alkuperäisiä 70-luvulta oli muutama jäljellä, niin rupesin niitä keräämään :)

Hallatarinoita kirjoitti...

Juu, kyllä!
Ihan pelottavan hurjaa vauhtia se kasvaa!
Ehkä lauantaina pitää kaivaa ruohonleikkuri esiin.

-Meilläpäin naapurusto leikkaa yleensä sunnuntaisin nurmikkoa
ja kaivaa moottorisahat ja sirkkelit esiin... Me edes yritämme
pitää sunnuntain sellaisena rauhaisana lepopäivänä, jolloin
erottaisi linnunlaulun ja tuulen kuiskeen. =)

Hallatarinoita kirjoitti...

...tai ehkä laitan Hanin leikkaamaan nurmea,
vaikka hän inhoaa sitä puuhaa.
Oma kinttuni on kipenä.
Akillesjänteen tulehdus nääs...

Hallatarinoita kirjoitti...

...joka tuli kun vanhoissa saappaissa lapiolla erään
päivän kaivoin valamonruusun juurakoita pois muutaman neliön
alueelta, savimaalta, jonne meidän kesäkeittiö nyt siirtyy.

Hallatarinoita kirjoitti...

Voi ei! Juu, ei pysynyt meidänkään pihalla mikään paviljonki... Piti rakentaa puusta terassi ja siihen katto, ja vieläkin tuuli heristelee nyrkkejään silloin tällöin.

Hauska keräilykohde sinulla. =)