Jäniskevennys

Kaikki kasvit joita ei oltu talveksi suojattu verkoilla, 

ovat tuhoeläinvaarassa. Näissä kuvissa pari pahaa
tuhoeläintä puutarhan kannalta.

Erityisesti olen harmissani 

hortensioiden kohtalosta. Ne oli verkotettu, 

mutta lienevät niin jäniksille maistuvaa herkkua 

että joka ikinen latvus oli siltiverkkoa kasveihin kinni
tassuilla painamalla pureskeltu poikki 

ja ainakin toinen hortensia on nyt mennyttä.
Toinen on pelastettu ruukkuun kasvamaan. 

Niille kelpaavat valitettavasti vähän kaikki:
 hedelmäpuut, pensasruusujen piikkiset varret,
terijoensalavan alut, pajut, vaahterat, tammen alut,
sipulikukat, erityisesti tulppaanit, orapihlaja,
pensasangervot, jne...

Tiistaina aamupäivällä bongasin jälleen pihanperältä
 nämä kaksi hassusti yhdessä hengailevaa rusakkoa.
Ovat kuin ihmekaksoset: minne toinen menee,
sinne menee pian toinenkin.

 Ne ovat ihan erottamattomat ja aika uskaliaasti liikuskelevat 

päiväsaikaan. Kaverin seura luo kait turvallisuudentunteen? 

Pääsiäisenä Hani kuvasi nämä
tuholaiset naapuritehtaan pihalla.
Olen nimennyt ne Reikäkorvaksi koska
toisen vasemmasta korvasta puuttuu pala)
ja Mulkosilmäksi.
Syyn kyllä huomaa...

Hani kertoi työmatkallaan nähneensä keskellä 
päivää seitsemän jättikokoista rusakkoa
pellolla kaikessa rauhassa köllöttelemässä.
Kauhiata. Miten paljon ne saavatkaan
tuhoa aikaan. 

Vaikka ne näkivät minut eivät juuri välittäneet puuhistani 

tuon taivaallista vaan keskittyivät putsaamaan turkkiaan hiekkapolulla, 

noudattaen sanatonta parityöskentelyä, 

toisen tarkkaillessa länteen ja toisen itään. 

Ne käyttivät karheaa hiekkaa avukseen,

pyöriessään ja kelliessään välillä pihapolun hiekassa, 

jotta talviturkin rippeet irtoaisivat pois kutittamasta. 

Vaikka samoille pupujussikoille on välillä taputeltu käsiä jotta ne
poistuisivat jonnekin muualle popsimasta tulppaanin alkuja
ja pensasaidannetta, ne eivät nyt muistaneet
juosta lainkaan karkuun. 

- Käy sä lepäämään 

niin mä vahdin... 

Ehkä ne eivät uskoneet minkään uhkaavan niitä 

minun suunnaltani?

Tämän ainoan kerran en niitä hätyytellyt,
mutta muulloin hätistän ne pois pihasta
syömästä kaikkea mahdollista.
Ne kun eivät kiltisti popsi pelkkiä
voikukanlehtiä...
 

Aikansa levättyään ne lähtivät yhdessä
jatkamaan matkaansa

kauniissa kevätsäässä. 

Ehkä pupujussikat todellisuudessa 
himoitsivat lintulaudalta 
tipahtaneita auringonkukansiemeniä, 
joita käyvät napsimassa hampaisiinsa maassa 
laiskasti lintukopin alla maaten... 

Huomasin myöhemmin että pari uutta tulppaania oli 

jälleen kadonnut pihalta verkottamattomasta paikasta.

Niiden, joiden avautumista olin kuvattavaksi odotellut. 

Kukat olivat niin sanotusti kadonneet parempiin suihin...