Translate

19.8.2015

Punahehkuvoimaa






Olen sen ennenkin todennut, miten 
mausteisen punaisesta väristä 
saa voimia, esimerkiksi väriin pukeutumalla 
tai kaikkea punaista katselemalla.





Puutarhalehden mukana keväällä saapui pussillinen 
ihan meidän talon värisiä punaisia koristekrassien siemeniä.

Kiitos lehdelle!

Kuvista näkee varsin helposti,
mitkä kukista ovat kasvaneet ulkona
ja mitkä kasvihuoneessa,
tillien kainalossa. 
 

Punainen krassi onkin tosi kaunis. 


Aamu-usvaa samettisella pinnalla...


 Nyt vihdoin olen oppinut, etteivät krassit 
kiipeä, vaikka niin siemenpussin kyljessä ehkä luvataan. 
Mutta ne voi istuttaa avomaalle jolloin kasvi 
saa vaeltaa maanpeittokasvina pitkin maan pintaa 
niin kuin villit krassit etelän maissa, tai voit 
sijoittaa ruukussa krassit jonnekin korkealle, 
jotta sen versot voivat riippua alaspäin. 







Laitan loppuun vielä hehkuvan punaisen silkkisen unikonkukan,
joka on ilmaantunut monine nuppuineen esiin paikasta, 
johon ensimmäisenä syksynämme täällä asuessamme siemeniä 
tiputtelin. Kun unikko ei seuraavana keväänä ilmaantunut esiin,
luulin jo ettei koskaan... Melkein unohdin koko kasvin.

Vähän oli pitkä itämisaika, mutta
parempi myöhään kuin ei silloinkaan. =) 


6 kommenttia:

Between kirjoitti...

Onpa hienon punainen krassi. Pidän kovasti krasseista ja niitä täytyy ehdottomasti aina kylvää jonnekin päin puutarhaa. Siellä niitä nytkin luikertelee, eivätkä tosiaan kiipeile rauhassa, kuten pusseissa sanotaan.

Hallatarinoita kirjoitti...

=)

Susanna Hietanen kirjoitti...

Upea väri, ehdottomasti :-)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Unikot ovat kyllä kauniita. Minulla ei tänä kesänä ollut krassia...se pieni piha...ja kun olin istuttanut jo kehäkukkaa..:)

Hallatarinoita kirjoitti...

Punainen on aina. =)))

Hallatarinoita kirjoitti...

Tämä oli sellainen ylläriunikko. =)
No, se korvasi sen pienen pettymyksen kun viime kesäisten yksivuotisten unikkojen siemenistä tulikin vain minikukkia ja huonosti niitäkin.

Miun kehäkukat kukkivat jo kaiken mitä niissä oli nuppuja. Keräsin taas tietenkin niidekin siemenet talteen...