Ihan uusi tuttavuus ikinä,
oli tämä erikoisenvärinen Fuchsia blue satin verenpisara,
joka lähti mukaamme keväällä mini-minitaimena Plantagenista.
oli tämä erikoisenvärinen Fuchsia blue satin verenpisara,
joka lähti mukaamme keväällä mini-minitaimena Plantagenista.
-Samoin pari lajia pelargoneja, joista myöhemmin enemmän.-
Ensin kaikki minitaimet olivat keittiön ikkunalla kasvamassa noin
1½ kuukautta. Kesäkuun alkupäivinä siirsin ne kasvihuoneeseen.
Kolmisen kuukautta kasvihuoneessa kasvettuaan ne viimein
puhkesivat kukkaan. Odottavan aika on joskus pitkä.

Pisaraisena nuppuna kukan väriä
ei oikein voi edes arvata...
Mutta kun se avaa vaaleat terälehtensä
ja sininen sisus paljastuu, saa katsoja haukkoa henkeä.
Ihan epätodellinen väriyhdistelmä!
Kukka kasvaa kukkalaatikossa, mutta olen hieman sitonut yhteen sen oksia
ettei se harottaisi kovin leveälle alueelle, ihan sen omaksi parhaaksi,
ettemme ohi kulkiessamme vahingossa katkoisi sen ihania kukkalatvoja.
Vanhetessaan kukan terälehdet muuttuvat
enemmän violeteiksi ja sinisyys väistyy taka-alalle.
enemmän violeteiksi ja sinisyys väistyy taka-alalle.
2 kommenttia:
Onpa ihana. Tuollaisen hankin ensi kesänä!
=) On se aika upea. Suosittelen hankkimaan valmiina isona kasvina, koska tämän kukinnan odotus oli tosiaan useita kuukausia, kun ostin kasvin 3 cm korkuisena. =D
Se viihtyisi varmaankin amppelissa, mutta meidän terassilla on yhä remonttitarvikkeita, koska remontti on edelleen kesken, ja tilaa on siten vähän, ja koska kasvi on aika kookas, minulla se kasvaa kukkalaatikossa hieman hassusti oksistaan sidottuna, jottemme me kolhisi sen kukkia ohikulkiessamme.
Lähetä kommentti