Toisinaan pitää irrottautua arjesta, rakentamisesta,
remontteeraamisesta, maalaamisesta ja pikku puutarhasta
ja suunnistaa kohti lempikaupunkia.
Oikeastaan tuona yhtenä päivänä viime viikolla olimme etsimässä
kahdenkin kaupungin kaupoista minulle hautajaismekkoa,
mutta sitä etsiessä tuli nälkä ja menimme pitkästä,
todella pitkästä aikaa ulos syömään.
Hyvä ruoka ja parempi mieli,
mutta mekkoa ei ruuankaan jälkeen löytynyt.
Mekko piti lopulta tilata netistä,
mutta koskapa oikullinen kroonikkotautini on joskus ok,
ja antaa syödä jopa kuvan kaltaisia aterioita, joskus se
jälleen sitten taas muistuttaa olemassaolostaan raivokkaasti,
kuten eilen hautajaisaamuyön tunteina, ja aamulla ja päivällä jne...
Niinpä minä en sitten uudesta mekosta huolimatta päässyt
Hanin mukana hautajaisiin, vaan jäin kotiin potemaan,
lähelle kylpyhuonetta...
Mekko on onneksi sellainen, että sitä voi pitää koska vain.
Se ei ole täysin musta, niin kuin ei elämäkään ole.
Elämässäkin
on toisinaan pinkkihetkisiä.
Oikeastaan taisi olla hyvä että vatsani panikoi
koska en itse muuten niin älynnyt tehdä.
Näin tämän varmasti kuuluikin mennä.
Minä sytytin kotona takan päälle
kynttilän...
Hän näkee sen täältäkin.
