Tietenkin koko kesän ihania ilostuttajia ovat linnut, söpö punarinta surumielisine laulunlirutuksineen, lörpöttelevät varpuset ruusupensaissa ja suloiset perhoset kukissa, mutta aivan erityisesti sieluani sykähdyttää ja mieltä hyrisyttää kun näen ketun. Sen, jonka tassujenjäljet nyt jo neljänä talvena olemme nähneet kulkevan pihan poikki jonnekin jolkotellen.
`♥ ♥`
Pikkuisen sitä syksyisin sydän sykkyrällä lumen saapuessa maahan odottaa, onko kettu vielä olemassa, ettei kukaan paha metsästäjä ole sitä vaan tavoittanut, ja kun ne jäljet taas näkee tietää ketun yöllä pihassa istuneen ja taloa katselleen ja siitä matkaansa jonnekin jatkaneen, on sydän tyytyväinen ja sisimmästä pääsee suuri huokaus: -On kettu vielä tallessa!
Kesällä kettua onkin vaikeampi havaita, ellei satu kastelemaan omenapuuta juuri silloin kesäyössä, kun ketun reitti kulkee ihan ohitse, melkein kosketusetäisyydellä...
Sellaiset hetket ovat ihastuttavia.
Mustarastas kun vielä eksyisi meidänkin pihallemme laulelemaan ja pesiäkin se saisi, ihan rauhassa, eikä vaan tuolla kaukana naapurustossa laulella lurittelisi, niin idylli olisi aivan täydellinen.
`♥`
