etsi kuvia keskeneräisistä asioista.
Tässä vielä kevään juhlapaikka
on ihan keskeneräinen...
♥♥♥
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
6 kommenttia:
Juhliin onneksi on vielä aikaa muutama päivä?
Hei Pappilanmummo =)
On vielä muutama päivä. Kaksi lapsosta juhlii valmistujaisiaan ensi sunnuntaina. =)
Mie niin toivon että säätieteilijät olisivat väärässä ja tulisikin sunnuntaiksi kaunis sää...!
Tulipa omat ylioppilasjuhlat mieleen! Samanlaiset pihakalusteet oli meilläkin. :)
Hei Magdalena =)
Eivät nuo juhlavieraat monet edes huomaneet tätä katosta. =)
Äkkiäkös tosta suoja saa, jos tarvii.
Nohna, suojahan se... =)
Lähetä kommentti