Hih. Lapsina tollasis penkeis istuttiin aina siten et pylly selkänojalla ja jalat penkillä...sen korkeemmalle ei päässyt. Kun penkil oli täys rivillinen istujia jotka keikutti kallistaen taapäin siten että sai tasapainoilla vaan penkin takajalkojen varassa ni sellanen vaati yhteistyötä ja samanaikaisuutta ...se oli hauskaa. Nykysin kaiketi huligointia. Siksiköhän penkit on nykysin yksinäisii? Mukava kuva.
12 kommenttia:
Kauniita Hallatar. Niin herkkiä ja kauniita.
Kiitos SS! =)
Oikeasti nuo penkit olivat aika yksinäisen näköisiä
Kuin hylättyjä.
Minullakin on yksi penkkikuva, syksyisestä puistosta. Kaivan sen jostain esille. Sen kuvan olen nimennyt Yksinäisyyden ylistykseksi.
Ohos Sooloilija! =)
Meillä on samansuuntaisia ajatuksia
penkeistä. =)
On niissä jotakin viehättävääkin.
Vaikkei kukaan niissä istuisi.
Oi. Koskettavaa.
Maurelitanen! =)
Joskus on hyvä pysähtyä
kaiken hulinan keskellä.
Kaunis penkkikuva. Hiljaisuuden voi kuulla, kyllä. Sitten astut askeleen ja lumi narahtaa :) Sekin on kuulemisen arvoista.
Kiitos Rita =)
Lumi oli tänä vuonna
joissakin maamme kolkissa
harvinaista herkkua.
Jouluna sitä kaipasi.
Kulissiksi.
Nyt kulisseja on liikaakin. =)
Hih. Lapsina tollasis penkeis istuttiin aina siten et pylly selkänojalla ja jalat penkillä...sen korkeemmalle ei päässyt. Kun penkil oli täys rivillinen istujia jotka keikutti kallistaen taapäin siten että sai tasapainoilla vaan penkin takajalkojen varassa ni sellanen vaati yhteistyötä ja samanaikaisuutta ...se oli hauskaa. Nykysin kaiketi huligointia. Siksiköhän penkit on nykysin yksinäisii? Mukava kuva.
John
Miten hirveä huligaani! ;D
hiljaisuuden voi kuulla
keskellä ei mitään
ei-kenenkään kuulevin korvin
Olematon
Juuri noin. =)
Sä sanoit sen paremmin. =)
Lähetä kommentti