Orvokki ei pakkasista hätkähdä.
Orvokki on ihana jokapaikan kukka,
Saattaa se näyttää
pakkasyön jälkeen aamulla hassulta
mutta älä hätäile,
se virkoaa kyllä. Orvokki on ihana jokapaikan kukka,
jonka voit jo nyt laittaa pihalle,
parvekkeelle, terassille tms.
Minullakin on ruukullinen orvokkeja jo parvekkeella.
Minullakin on ruukullinen orvokkeja jo parvekkeella.
Tein edellisessä kodissamme niin, että siirsin orvokitalasleikkuuvaiheessa (se tulee aina orvokkien omistajille jossain vaiheessa kesää, kun orvokit ovat kasvaneet liian hujopeiksi ja lakanneet kukkimasta) orvokit juuripaakkuineen kukkapenkkeihin, joissa ne saivat aloittaa uuden kukintansa ihan rauhassa.- Joskus leikkasin ne alas toisenkin kerran saman kesän aikana, niin jälleen muutaman hetken päästä orvokit kukkivat hurjasti.Annoin syksyllä orvokkien olla paikoillaan ja melkein aina kävi niin, että seuraavana keväänä orvokit olivat hengissä, jotkut jopa kukassa ja heräsivät jälleen innolla uuteen kevääseen.- Eli jos sinulla on omaa pihaa, älä heitä pois orvokkeja syksyisin.
Ne yllättävät sinut seuraavana keväänä.Ne muistuttavat, miten ihmiset liian usein pitävät kaikkea kertakäyttöisinä, myös ihmissuhteita, ja heittävät pois sellaista, mitä eivät juuri sillä hetkellä tunne tarvitsevansa.
Jos annat asioille aikaa, saat nähdä
miten kaikki puhkeaa uudelleen kukkaan.
Kevät on kaiken uuden aikaaSiinä on mukanasalaperäistä taikaa
Taskutietoa orvokista:
Orvokki symboloi rakkautta, kaipausta,mietiskelyä, kainoutta ja vaatimattomuutta.Orvokit (Viola) on orvokkikasveihin kuuluva kasvisuku, joista useimmat elävät pohjoisella pallonpuoliskolla. Useimmat orvokit viihtyvät kosteissa ja varjoisissa paikoissa, kuten puiden ja pensaiden alla.
Orvokeilla on tyypillisesti sydämenmuotoiset lehdet ja epäsymmetriset, viisiterälehtiset kukat, joissa yksi iso terälehti suuntautuu alaspäin ja loput neljä ovat pareittain symmetriset sen yläpuolella.
Useimpien orvokkilajien kukat ovat violetin värisiä, ja sana violetti johtuukin ranskan kielen sanasta violette.
Orvokin latinankielinen nimi Viola on useassa kielessä yleinen naisen nimi.
Viulu-soittimen nimi on johdettu orvokeista.
/ Teksti Wikipedia
2 kommenttia:
Orvokit ovat ihania! Tänä kesänä aion omistaa yhden kukkapenkin kokonaan orvokeille. :)
Kuulostaa ihanalle! ♥️
Lähetä kommentti