Translate

17.4.2020

Kirsikkapuiden kukkien ihanuutta













 

 

 

Kerava on jo pitkään panostanut kauniisiin puistoalueisiin.

 

Kaupungissa on satoja kirsikkapuita, joiden kukkaloistoa voi keväisin ihailla lähes kaikkialla ympäri Keravaa.

 

Pelkästään vuonna 2017 Keravalle istutettiin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi sata uutta kirsikkapuuta. 


-Pian ne kukkivat!







Suomessa tämä aika perheiden ja ystävien pikniksesonkia, 
jossa pääosassa on kaunis keväinen luonto, yhdessäolo 
sekä tietysti kukkivat kirsikkapuut. 

 





Kirsikkapuiden kukkaloisto on keväisin kauneimmillaan Porvoonkadulla kirkon lähellä, kävelykadulla Sirkushevosten luona, kaupungin kirjaston edustalla Paasikivenpuistossa ja Savion Salavapuistossa. 





Keravalla kukkimiskautta on venytetty istuttamalla eri aikaan kukkivia lajikkeita.

 

Rusokirsikan on todettu viihtyvän Keravalla hyvin, joten se on yleisin lajike. 
Ne kukkivat keväisin kauniilla vaaleanpunaisella kukinnalla ja ilahduttavat syksyisin hehkuvalla syysvärityksellään. 

Keravalla kasvaa jonkin verran myös pilvikirsikkaa. Sompiossa kasvaa rusokirsikan lisäksi japaninkirsikkaa Amanogawaa sekä koristekirsikkaa Kevätsuudelmaa, jotka kaikki kukkivat hivenen myöhemmin. 




 Tekstilainaukset: SRV https://www.srv.fi/stories/keravalla-toukokuu-on-vaaleanpunainen/












1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kirsikkapuun kukka on ihana <3 Meillä on terassille istutettu kirsikkapuu ja nyt odotankin kovasti että alkaa kukat ilmestymään :) Lehdet jo kauniisti alkanut kasvaa :)