Tarha- eli kesymehiläinen
(Apis mellifera) on mesipistiäisiin lukeutuva hyönteislaji. Se elää pesissään yhdyskunnissa, joihin kuuluu kuningatar sekä kuhnureita ja kymmeniä tuhansia 9−10 millimetriä pitkiä työmehiläisiä.
Kuningatar on pesän suurin mehiläinen ja elää useita vuosia. Se munii munia, joista kehittyviä toukkia työmehiläiset ruokkivat kukista keräämällään siitepölyllä sekä medestä valmistamallaan hunajalla ja ruokamehulla.
Mehiläispesistä kerätään erilaisia mehiläistuotteita kuten hunajaa ja mehiläisvahaa. Mehiläiset ovat myös hyvin tärkeitä pölyttäjiä.
Tänään on
Maailman mehiläispäivä. Tarhamehiläisen luontainen levinneisyysalue ulottuu Skandinavian eteläosiin. Suomessa tarhamehiläinen esiintyy käytännössä ainoastaan tarhattuna. Lajissa on 24 nimettyä alalajia, jotka eroavat toisistaan luontaisen sopeutumisen sekä jalostuksen seurauksena.
Maailman mehiläiskannat ovat kärsineet 1990-luvun puolivälistä alkaneesta mehiläiskadosta, jonka syyksi on epäilty viruksia, sieniä ja torjunta-aineita. /Wikipedia
Sitten vielä olisi muun muassa
makoisa Maissintähkien päivä.
Maissintähkät ovat yksi kasveista,
jotka turhaan pakataan muoveihin
ostajia varten, vaikka niillä olisi ihan
luonnostaan ympärillään suojuslehdet...
Meillä oli viime vuonna muutaman kuukauden
ajan tämä kiltti ja ihana musta Nasu-kissa. ❤️
Nasun oma mamma, ystäväni äiti,
jonka luona se oli jo yli 10 vuotta elänyt,
menehtyi ja Nasulle etsittiin uutta kotia
ainoana kissana, ja niin kissa tuli meille asumaan.
Nasun omaa ikää ei edes tiedetty.
Kisu söi hyvin ja nukkui paljon.
Se jaksoi leikkiäkin jonkin verran
joka päivä, kunnes sitä taas nukutti.
Se tunsi nimensä ja tuli heti katsomaan
mitä asiaa, kun sitä kutsuttiin.
Nasu tykkäsi ulkoilla valjaissa.
Se meni ulko-ovelle kuin koira, kun
valjaat otettiin esille...
Tosin ulkona sille tuli äkkiä kylmä
ja se halusi pian takaisin sisälle.
Ehkä Nasulla oli kuitenkin iso ikävä ikiomaa
mammaansa, koska parin kuukauden päästä
sekin nukkui ikiuneen...
❤️
Kiitos Nasu, siitä ajasta
kun saimme pitää sinut.
❤️
ajan tämä kiltti ja ihana musta Nasu-kissa. ❤️
Nasun oma mamma, ystäväni äiti,
jonka luona se oli jo yli 10 vuotta elänyt,
menehtyi ja Nasulle etsittiin uutta kotia
ainoana kissana, ja niin kissa tuli meille asumaan.
Nasun omaa ikää ei edes tiedetty.
Kisu söi hyvin ja nukkui paljon.
Se jaksoi leikkiäkin jonkin verran
joka päivä, kunnes sitä taas nukutti.
Se tunsi nimensä ja tuli heti katsomaan
mitä asiaa, kun sitä kutsuttiin.
Nasu tykkäsi ulkoilla valjaissa.
Se meni ulko-ovelle kuin koira, kun
valjaat otettiin esille...
Tosin ulkona sille tuli äkkiä kylmä
ja se halusi pian takaisin sisälle.
Ehkä Nasulla oli kuitenkin iso ikävä ikiomaa
mammaansa, koska parin kuukauden päästä
sekin nukkui ikiuneen...
❤️
Kiitos Nasu, siitä ajasta
kun saimme pitää sinut.
❤️
1 kommentti:
Voi miten hieno tarina Nasusta. Kausni Nasu. Onneksi sai loppuajaksi hyvän kodin♥
Lähetä kommentti