Suomalaisen Saunan päivää vietettiin kesäkuun toisena lauantaina, ja sille on toivottu omaa liputuspäivää.
"Todennäköisesti suomalaiset saunoivat jo ennen kuin tänne Uralin perukoilta hiihtivät. Sauna oli ennen Runebergia, Sibeliusta ja siniristilippua.On hyvin vaikea kuvitella suomalaisia ilman saunaa. Se on suomalaisuutta aidoimmillaan, ja löylyn höyryissä hikoava suomalainen on aidoimmillaan oma alaston itsensä.
Ihmekös tuo, että sauna on täällä niin arvostettu. Melkein pyhä. Missä muualla löytyisi viiden miljoonan kansa, jolla on kolme miljoonaa saunaa.On yksityistä ja julkista, sähköistä ja savusaunaa, on tynnyrisaunoja ja konttisellaisia. Kahta kauheammin kummeksuttaa se, ettei saunalla ole Suomessa vakiintunutta liputuspäivää.
Tehdään kesäkuun toisena lauantaina vietettävästä suomalaisen saunan päivästä vakiintunut liputuspäivä.
Allekirjoita adressi nyt. Mitä enemmän meitä on, sen paremmat mahdollisuudet adressilla on mennä läpi ministeriössä. Nostathan lipun salkoon kesäkuun toisena lauantaina!
Lisäksi olemme käynnistäneet Sauna UNESCOon -hankkeen, jonka tavoitteena on saada suomalainen saunominen UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälisiin luetteloihin."
***************
eli Helsinki Saunapäivääkin
vietettiin jo keväällä, 9.3.2019
****************
Yle on vouhkannut koko kesän
omasta, eräänlaisesta
"Saunapäiväkampanjastaan", joka olisi muka juuri tänään?
Yle:n porukka on kierrellyt kansalta väkisin napatuilla Yle-verorahoilla ympäri maailmaa kylpylöissä ja saunoissa... mutta höpöhöpö, ei tämä ole virallinen saunapäivä.
Oikea kansallinen
Saunanpäivä meni jo!
Jossain uutisoinneissa nämä kaksi eri tapahtumaa oli jopa sekoitettu keskenään!
Sen sijaan tänään on oikeasti Naantalin Unikeonpäivä, eli Unikeonkestit, joita vietetään juhlatunnelmissa, vuorossa on 60. Unikeko, joka saa perinteiseen tyyliin heinäkuun 27. päivän aamuna virkistävän herätyksen.
Unikeonpäivän vietto on Naantalissa alkanut jo 1800 -luvun puolella.
- Viime aikoina muissakin kaupungeissa on
herätelty omia Unikekoja heittämällä
heidät vesistöön...
Tänään vietetään myös Puujaloillakävely-,
- siitä vaan kokeilemaan,
- älä kokeile yhtaikaa puujalkojen kanssa,
sekä Vanhempien päivää.
Tänään on lisäksi Heidin nimipäivä.
6 kommenttia:
Kyllä! Ylevero pois! Perheessäni on kuusi jäsentä ja kaikilta napataan suuri ylevero ja mitä yle ylettää töllöstä? Uusintoja!
Yle on ylimielinen laitos! Vero pois ja kanava maksukortin taakse.
Antsa
Yhdyn täysin edellisen kommentoijan sanoihin. Miksi yhdellä tv-kanavalla on noin suuri mahti? Meillä ei kyllä tänään saunota. Annoin oman ääneni adressiin. Kiitos sinulle kirjoituksesta. T: Anne
Kiitos Anne!
Ei saunota meilläkään. ;)
Sitäpsitsi kansallinen Saunan päivämme oli jo kesäkuussa! ;) Minäkin allekirjoitin sen addressin!
Yle:stä olen samaa mieltä kanssasi.
Voi ei! :( Se on jo suuri summa/ talous. Epäreilusti he kyllä rahoitusta kansalta vaativat. Minä ihmettelen sitä miksi kansa ei nouse barrikaadeille vaatimaan tämän veron poistoa?!
Tuo maksukanava voisi olla ratkaisu!
Hups! Typo! Sana pitäisi olla "sitäpaitsi"... :)
Joo. En ole koskaan voinut sietää tekopirteää mikko kekäläistä. Käännän namiskaa jos äijä on ruudussa. Näin mainokset ja nauroin. Että se oli vielä ylen ideoima kampanja? Just joo. Saunaa ei onneksi ole. Turha sähkönsyöppö. Suihku riittää.
Lähetä kommentti