Jalokivet ovat kiiltäviä, vahvasti valoa taittavia, läpinäkyviä, kauniinvärisiä tai värittömiä sekä kovia mineraaleja,
jotka kauneutensa, kestävyytensä ja harvinaisuutensa vuoksi ovat
haluttuja ja arvokkaita. Eri jalokiviä on vanhastaan pidetty sitä arvokkaampina, mitä
kovempia ne ovat, joskin löydökset ja muodin vaihtelut ovat usein
aiheuttaneet tästä myös poikkeuksia.
Jalokivissä käytetään yleensä viistehiontaa,
joka
tuo kiven kauneuden parhaiten esiin.
Jalokivien paino mitataan karaateissa;
yksi karaatti vastaa 0,2 grammaa.
Korukivi (aiemmin puolijalokivi) on mineraali tai kivilaji, jota pelkän koristeellisuutensa vuoksi hiotaan käytettäväksi koruissa
tai muissa pienissä koriste-esineissä. Värikkyys, kaunis kuviointi tai
hiotun kiven pinnalla esiintyvä optinen ilmiö on yleensä syynä kiven
suosiolle korukäytössä.
Korukiven erottaa sitä arvokkaammasta jalokivestä esimerkiksi läpinäkymättömyys, pehmeys ja yleisyys maankuoressa.
Korukiven erottaa sitä arvokkaammasta jalokivestä esimerkiksi läpinäkymättömyys, pehmeys ja yleisyys maankuoressa.
Useimmat korukivet ovat läpinäkymättömiä, mutta esimerkiksi kvartsin
läpinäkyviä muunnoksia ei yleensä pidetä jalokivinä niiden yleisyyden
ja siitä johtuvan vähäisen arvon vuoksi. Käytännössä lähes mitä tahansa
tarpeeksi kestävää kiveä voidaan käyttää korukivenä, mutta on myös
olemassa runsaasti vakiintuneita korukivimineraaleja. Korukiven
vanhentunut nimitys on puolijalokivi. Monissa kielissä ei ole käytössä erillisiä nimiä jalo- ja korukiville, vaan myös korukiviä kutsutaan jalokiviksi.
Mikäli sinun kihla- tai vihkisormuksessasi
ei ole yhtään jalokiveä, älä välitä.
Se tarkoittaa vain sitä, että sinä itse
olet se säihkyvä jalokivi puolisollesi,
etkä yksinkertaisesti tarvitse ympärillesi
enempää säihkettä.
Tänään on Jalokivipäivä.
Kuukausikiviopas kertoo faktaa
ja fiktiota syntymäkuukautesi jalokivestä.
Klikkaa esiin oman syntymäkuukautesi kivi.
Omastani sivusto kertoo näin:
Maaliskuun kuukausikivi - Akvamariini
Jalokivi, jonka nimi viittaa kylmän rauhoittavaan väriin, on kuin
pitäisit ylläsi meren aaltoa, meriveden tarkoitusta itsessäsi. Näitä kirkkaan värisiä jalokivia voi löytää
Brasiliasta, Kiinasta, Kolumbiasta, Venäjältä, Intiasta ja
Yhdysvalloista.
Liittyen vahvasti mereen, akvamariinit olivat merimiesten pyhiä
kiviä, jotka takasivat heille turvallisen matkan. Rauhoittavan värinsä
ansiosta niiden uskotaan tuovan rauhallisuuden kantajalleen. Roomalaiset
uskoivat akvamariinikorujen auttavan heitä vihollisten kukistamisessa,
toiset taas uskoivat näiden kivien herättävän uudelleen rakkauden
ihmisten välillä.
Rauhoittavan ominaisuutensa vuoksi akvamariinien uskotaan edelleen
olevan hyödyksi henkiselle terveydelle ja lisäävän sisäistä rauhaa.
Joskus muinoin näitä jalokiviä käytettiin parantamaan tulehduksia, ja niitä pidettiin voimakkaina parantajina näkökyvyn heikkenemistä vastaan.
Joskus muinoin näitä jalokiviä käytettiin parantamaan tulehduksia, ja niitä pidettiin voimakkaina parantajina näkökyvyn heikkenemistä vastaan.
Akvamariinikorut sopivat hyvin lahjaksi maaliskuussa syntyneille,
mutta myös lahjana morsiamelle, koska se symboloi yhtenäisyyttä ja
rakkautta. / Glamira.fi
Minulla on oikeastaan toinenkin "oma" kivi,
Unakiitti, joka on hauska vihreäpohjainen
korukivi, josta mm Keijukoto kertoo näin:
Unakiitissa yhdistyy vihreä epidootti ja oranssi tai vaaleanpunainen
ortoklaasi maasälpä, jotka antavat unakiitille ainutlaatuisen energian
ja stimuloivat kahta chakraa. Sakraalichakraa, luovuuden,
sensuaalisuuden ja harmonisen vuorovaikutuksen keskusta, sekä
sydänchakraa, rakkauden ja runsauden keskusta.
Unakiitti hoitaa ja tasapainottaa tunnekehoa ja auttaa poistamaan emotionaalisia tukoksia. Unakiitti on hyvä kivi itsetunnon ja itsearvostuksen kohottamiseen. Ota tavaksi pitää unakiittia sydämellä samalla kun toistat voimalauseita kuten ”ansaitsen olla onnellinen”, ”rakastan itseäni juuri tällaisena”, ”hyväksyn itseni ja arvostan itseäni”. Kanna sitten tämän energian varastoinutta unakiittia mukanasi, jotta se voi työskennellä kanssasi päivän mittaan.
Kun olet ensin tehnyt työtä omanarvontuntosi eteen ja tiedät ansaitsevasi onnea, unakiitti voi auttaa pitämään huolta ihmissuhteistasi. Voit halutessasi ensin ohjelmoida unakiitin vetämään puoleesi uusia ihmissuhteita, ystäviä tai romantiikkaa, jonka jälkeen unakiitti voi auttaa hoivaamaan ja kasvattamaan näitä suhteita. Unakiitin hoitaessa sakraalichakraasi pystyt helpommin päästämään ihmisiä lähellesi ja olemaan avoin.

Unakiitti auttaa yhteyteen
erityisesti luonnonhenkien ja eläinten kanssa. Sen sanotaan auttavan
myös raskauden aikana luomaan syvempää yhteyttä vauvan kanssa.
Tämä Una kiittää!
Pitää varmaan hankkia tuo
upea nimikkokivi!
Teemapäivissä on tänään myös
Keltaisen nauhan päivä:
Reumaliiton iloisen liikunnallinen Keltaisen nauhan päivä tempaisee työpaikoilla keskellä maaliskuuta. Seuraavan kerran Keltaisen nauhan päivää vietetään 13.3.2019
Pelkkä vapaa-ajan liikunta ei riitä poistamaan liiallisen istumisen ja paikallaan olon riskejä. Suomen Reumaliitto jäsenyhdistyksineen haastaa työpaikoilla ihmiset taukoliikkumaan ja ylipäänsä katkaisemaan pitkät istumiset esim. toteuttamaan palaverit kävelykokouksina.
Keltaisen nauhan päivän tavoite on aktivoida työtekijöitä liikkumaan sekä nostaa esiin taukoliikunnan merkitys tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennalta ehkäisijänä sekä elämänlaatua ja työkykyä ylläpitävänä voimana. Keltaisen Nauhan päivä on ollut Reumaliiton perinteenä jo 2000-luvun alusta alkaen./Reumaliitto
Tänään on myös Avaa sateenvarjo sisällä -päivä,
oi joi! Ei kyllä sais...
On myös - parempi myöhään kuin ei silloinkaan - Korvalämmitinpäivä, vaikka se kyllä kannattaisi
pitää mielessä koko talven.
Korvat ovat hyvin herkät paleltumaan.
Korvalehdet myös palavat kesällä helposti ja
kaikki tämä säiden vaihtelu näkyy lopulta
korvanlehdissä...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti