Translate

6.3.2019

Ulkoilupäivä







Sunnuntaina (3.3.2019) oli kaunis auringonpaiste 
mutta ihan hirveän kylmä pohjoistuuli!

Olisi pitänyt pukeutua kuivapukuun 
ja pukea sen päälle pilkkihaalari... 
Meillä oli vain tavalliset 
ulkovaatteet pienellä twistillä, 
käydessämme kuvaamassa 
laskiaissunnuntain mäkiriehaa... 



Näissä yläkuvissa olemme 
Lahden Kivijärven rannalla.




Lahden Nastolassa tuuli oli ripotellut 
mukanaan kuljettamiaan lumipalloja 
sinne tänne, pelloille ja järvien jäälle. 





Muun muassa Kukkasjärven jäällä 
oli lumipalloja. 





Nämä kuvat ovat Orimattilan 
puolelta, tuota jäistä jokea halusin kuvata... 












Toisin paikoin on pajunkissoja ihan valtavasti 
ja paikoittain niitä ei ole pajuissa lainkaan. 
Varmaan se hirveä viime kesä helteineen 
on tässäkin syynä... 


 Pajuhan vaatii paljon vettä.


Edelliskesät vaikuttavat 
seuraavankin kesän ötököihin 
ja kasvien kukoistukseen. 












Tässä oltiin Lahden Vesijärven rannalla. 
Tuuli oli todella hirmuisen kylmä. 

Mukkulan rannassa, 
Painovoima Bitesin suunnalla 
oli perinteinen laskiaisrieha. 
Tässä mäenlaskijoita. 

Järven jäällä vaelsi sekä 
retkiluistelijoita, hiihtäjiä 
että kävelijöitä. 
Me jäädyimme ja siirryimme 
auton lämpöön, siirtyäksemme 
seuraavaan paikkaan.
 





Kävimme kurkistamassa Rautatienkadun pientä
La Piñata-kahvilaa ja minä söin maukasta 

porkkanakakkua, jonka halusin ilman kuorrutetta. 
(En tosiaan pidä juustosta kakuissa!) 

Hani söi pullaa jossa oli ihanan runsaasti kanelia! 
Mukavasti oli laitettu mausteita ja saatu 
tuotteet maistumaan hyvälle. 

Jotkut liikaa pelkäävät maustaa mm 
leivonnaisia ja siten saavat aikaan 
mautonta pullaa... 

Tässä kahvilassa 
leivonnaisissa oli makua. Nam.  

Pöytään tuotiin myös 
vesikannu ja juomalasit. <3











Lahden kaupungintalon puiston nurkilla... 




Lahden Harjukatua. 
 Kadun loppupäässä sijaitsee 
eräs vanha oppilaitokseni, Lahden 
kansanopisto. Tuota kadun päässä 
näkyvää rakennusta kutsuttiin 
"Valkoiseksi taloksi". 
Sielläkin pidettiin joskus 
oppitunteja.  
Rakennus on joskus ennen 
toiminut mm synnytyssairaalana. 
Talosta vasemmalla suunnalla 
sijaitsee Lahden kaupunginsairaala. 

Sekin on tuttu paikka... 




Tämänpäiväisiä teemapäiviä ovat mm 
ja tänään on sellainenkin kuin 
 



Ei kommentteja: