Eräänä päivänä tarkistellessani leikekokoelmaani, katsoakseni mitä siellä on säästettävää ja mikä poisheitettävää, sain käsiini tämän kuvan, joka toi mieleeni lapsuudenkodin ja kuitenkaan se ei ole samannäköinen. Mutta jotain yhtäläisyyksiä siinä on....
Samanlaisuutta on talon kaksikerroksisuus. Kotikotona oli kyllä oikeastaan kolme kerrosta mutta alin oli niin maan tasalla ettei sen olemassaoloa huomanut ulkoapäin kuin eteläseinämältä, josta alakertaan oli ovi, ja josta näkyi pari alakerroksen maan tasalla sijaitsevaa ikkunaa.
Samanlaisuutta on myös tilantuntu, jota meilläkin oli laajassa maatilan pihassa, mutta erilaisuutta on se, ettei kuvan pihassa ole puita, pensaita eikä kukkapenkkejä. Niitäkin oli kotikotona runsaasti. Puuttuu myös kaikenlaiset piharakennukset, ja navetta, jotka yleensä yhdessä maalla muodostavat suojaisan pihan asuintalon lisäksi.
Samankaltaisuutta lapsuudenkotiin on parveke pääoven yläpuolella ja punainen katto.
Jos kuvassa olisi lapsuudenkotini, minun huoneeni olisi yläkerrassa oikealla. Parvekkeen kohdilta lähti portaata alakertaan.
Kuvan talosta puuttuu myös kokoa ja näköä. Alakerrassa näkyisi kookas tuvan ikkuna oikealla alhaalla ja vasemmalla alhaalla olisi samanlainen kookas salin ikkuna.
Jos oli juhlapäivä, vaikkapa jouluaatto, tai syntymäpäiviä tai muuten vaan tuli vieraita, niin kahvit katettiin salin soikealle pöydälle.
Kuva siis on erilainen mutta kuitenkin osittain samanlainen, kuin se suloinen kivitalokoti, jonka puolimetriä leveällä ikkunapenkillä huoneessani istuin, luin kirjoja ja öisin ihailin pohjoistaivaan tähtiä.
No jaa, ei meillä koskaan sentäs noin huonoon kuntoon nurmikko päässyt. Voikukka pitää leikata ennen kuin sen hahtuvat ovat valmiina lentämään puolen hehtaarin kasvimaalle.
Lapsuudenkoti on ollut sittemmin jo muutaman muunkin perheen kotina. Väittävät siellä kummittelevan... Yläkerrasta kuuluu askelia ja kolinaa vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Onhan siellä. Siellä asui kummitus jo silloin kun me taloa asutimme, sellainen hyväntahtoinen.
Ei kummitusten vuoksi kannata muuttaa pois. Ne ovat sopuisia naapureita. Toisin kuin joskus ne ihan konkreettiset näkyvät naapurit. =)
3 kommenttia:
Ihana kotitalo! Minä pääsin kaksivuotta sitten käymään kotitalossani...uusien isäntien vieraana..:)
On se niin, että lapsuudenkoti ei unohdu.
Kiva tarina!
Lähetä kommentti