Translate

10.11.2015

Tänään voi muistella





Tämänpäiväinen Älä unohda minua -päivä, voisi olla toukokuussa, jolloin tienoot ovat täynnä villeiksi päässeitä sekä ihan omaan paikkaansa istutettuja tai kylvettyjä sinisiä, valkoisia ja vaaleanpunaisia pieniä herkkiä forget-me-not -kukkia eli lemmikkejä.

Ihan kuin lemmikki olisi saanut oman nimikkopäivänsä, mutta kuitenkin vasta loppuvuoteen, kymmenenteen marraskuuta? No, toisaalta puutarhassa on kyllä näkyvissä nytkin lehtiruusukkeita, joista ensimmäiset lemmikit keväällä puhkeavat ihanasti kukkaan, tulppaanien, narsissien ja muiden kevään ensikukkien kanssa.

Voit muistella tänään niitä keväisiä kukkia, mutta päivän päätarkoitus on kuitenkin kyllä muistaa ihmisiä. Ehkäpä päivä muistuttaa sinua jostain rakkaasta ihmisestä. Tai päivä on ehkä merkki jollekulle muulle, jonka et haluaisi sinua ihan kokonaan unohtavan.

Tänään voi myös muistella heitä jotka eivät enää ole luonamme... Tietenkin kaikkea tätä voi muistella todellakin joka ikinen päivä. Tai tehdä jotain sen hyväksi, ettei kukaan unohdu.