"Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa 1.3. Lain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta aina elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika varmistaa rauhan luonnoneläimille niiden lisääntymisajan aikana.
Kiinnipitoaikana koira on pidettävä aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Kiinnipitoaikana koiraa saa pitää vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella.
Kiinnipitoaika ei koske poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen työtehtävissä olevia koiria tai paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteita.
Kiinnipitoajan ulkopuolellakin metsästyslaki määrää pitämään koiran kytkettynä, ellei vapaana pitämiseen ole lupaa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta.
Koiranomistajia velvoittaa myös järjestyslaki
Järjestyslain mukaan koira on pidettävä aina kytkettynä taajamassa.
Koiran vapaana pitäminen on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Koiran tulee näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle.
Poikkeuksena ovat esimerkiksi hiihtoladut, jotka on merkitty koiraladuiksi. "
Suomen Kennelliitto ry
Miia Lahti, viestintäpäällikkö
050 555 4420
miia.lahti@kennelliitto.fi
Olisi ihanaa jos täälläpäinkin noudatettaisiin jotain lakeja ja käytettäisiin maalaisjärkeä. Naapuri tuo koiransa meidän tontille...
6 kommenttia:
Pelottavaakin tuollainen, irrallaan juoksevat koirat. Kilttikin koira voi käyttäytyä akressiivisesti.
Kesällä maalla törmäsin samaan. Naapuri ulkoilutti 3-4 koiran laumaansa vapaana ja mökkini kohdalla koko lauma syöksyi haukkuen pihalleni ja kohti. Ei meinannut mennä millään "jakeluun", että on laitonta pitää koirat irti muualla kuin omalla pihalla. Varmaan ensi kesänä on taas tuo "sota" edessä, kun talven aikana unohtavat. :)
Kolmen koiran omistajana olen samaa mieltä, ettei koiria saa taajama-alueella eikä mökkialueella pitää vapaana. Itsekin pelkään kohtaavani niitä vapaana olevia,jotka "tottelevat" omistajaansa,ja ovat kilttejä, mutta silti tulevat luoksemme. Onneksi meidän koirat ovat sosiaalisia, mutta silti haluavat suojella minua. Mutta vapaana olevat kissat saavat käyttää muiden - meidänkin pihaa ( kukkapenkkiä) pissa-ja kakkapaikkana. En minä haluaisi olla kissavihaaja, mutta alkaa sapettaa, kun omat koirat vauhkoontuu kissanhajusta ja kaivelevat ne jätökset ylös. Lisäksi auton konepelti on tassun jälkiä täynnä ja keväisin autokatos haisee kissanpissalle. Kyllä mielestäni kissatkin pitäisi olla kiinni. Anteeksi Una kun marmatan tästä sinun blogissasi, mutta mielestäni en aiheetta.
Hei Soili =) Et sie marmata. Ihan asiaa tuo on. En minäkään ole mikään koiravihaaja niin kuin siekin tiijät. =)
Samoin... miekin siksi karsastan tuota koirien vaeltelua ja tonkimista koska meilläkin on mm kaivettu kukkaistutuksia kokonaan pois paikoiltaan tontin loppuosassa... En sitten tiedä kuka tai mikä on ollut asialla. Ja samoin, kakkapökäleet kengänpohjassa paikassa, jossa niitä ei todellakaan pitäisi olla, harmittavat, noin lievästi sanottuna. Sellaisia ilmestyy joskus ihan lähelle taloa pihaan, jonkun isotassuisen kulkukoiran toimesta. Ei sekään kivaa ole.
On ihan totta, etteivät kissatkaan, jos ne jonkun lemmikkejä ovat, saisi vaellella toisten tonteilla, varsinkaan lintujen pesimisaikoina. Kissahan on ihan lainsuojaton kun se astuu toisen omistamalle tontille. Koira määritellään laissa esineeksi, erilaisissa korvausasioissa.
Minä en edes uskaltaisi päästää kissaa vaeltelemaan vapaana. Sehän voisi karata, tai jäädä auton alle. Kissoilla pitäisikin olla tarha, jossa ne voisivat olla vapaana. Niin kyllä koirillakin. Koirilla riittäisi kenties aitakin.
Kulkukissoihin ja -koiriin voisi kokeilla karkottimia joista lähtee ultraääni jota ihminen itse ei kuule. Mutta sellainen ei sovi siun tapauksessasi koska itselläsi on koiria... http://
www.swissinno.com/fi/nisaekkaeaet/koira/ultraaeaeni-koirakarkotin/kuvaus.html
Me olemme harkinneet tällaisia: http://www.nadenex.fi/online/contents/fi/d186_karkoitin.html
Karkottimia on myös erilaisina jauheina ja litkuina. Niitä löytää mm puutarhamyymälöistä. Meilläkin on kokeilumielessä suihkutettu jänis- ja peurakarkotetta pihalle hedelmäpuiden jne juurelle, varsiin ja oksille. Koiriin se ainakaan ei näköjään tepsi. =D
Aita olisi myös ainakin meillä tosiaan hyvä ratkaisu. =)
Minä suihkuttelen etikka-valkopippurisekotetta aidan reunustoihin, mut ei sitä litratolkulla voi kaadella pitkin pihoja.Ja joka sateen jälkeen taas uudestaan. Tuo tietty kissa kulkee meidän tontin läpi joka aamu ja iltaisin tulee ilmeisesti takas kotio. Ja aamuisin täytyy kukkapenkistä kaivaa kokkare pois, ennen kuin päästää omat koirat ulos. Meidän tontti nyt sattuu vaan olemaan tuon kyseisen kissan kulkureitillä .... välillä vaan sapettaa. No, lämpöistä joulun odotusa teidän perheelle.
Ok. =)
Jotkut sanovat, että appelsiininkuoret karkottaisivat kissoja?
Teidän piha on kissan reviirillä... =)
Minä koetin kesällä karkottaa pionien kimpusta muurahaisia kanelilla. Meni vain hyvää kanelia hukkaan, kun ei se ainakaan auttanut. =)
Kiitos, samoin siulle. =)
Lähetä kommentti