Ne kahdeksan

Mona Lisa, Oriental lilja. 
 ♥

Heidi R, Rakastuin runoon-blogista haastoi kertomaan 8 asiaa miusta.

Olenhan mie niitä jo muutamaan kertaan vuosien varrella postanutkin tänne blogiini mutta niiden entisten asioiden lisäksi täytyyhän olla jotakin ihan uuttakin kerrottavaa.... Pohdittuani päädyin siihen tulokseen että kahdeksan uusinta asiaa minusta ovat, tadaa...

Ensiksi kerrottakoon suuresta puutarhankaipuusta. Meidän pihamme ei todellakaan ole mikään puutarha. Se oli alunperin tyhjä kukkien osalta. Siellä oli vain muutama liian isoksi kasvanut ja pystyynlahonnut puu jotka piti turvallisuussyistä kaataa pois. Nyt siellä on pari hiljattain istutettua omenapuuta, yksi päärynä ja yksi terijoensalava ja pari kukkapenkkiä joissa kasvaa vaihtelevalla menestyksellä muutama kukka. Ihailen suuresti vanhoja puutarhoja joissa on komeita vänkkyrärunkoisia omenapuita ja vahvoja, korkeita perennoja... Jaa tää ei kait sitten ollutkaan mikään yllätys? Tällaista on ollut jo havaittavissa? Jaahas... =)

Toiseksi, en ole käynyt tänä kesänä kuin kerran uimassa. Miten kala-horoskoopin omaavalle on voinutkin käydä näin? Mutta on ollut vähän muuta puuhaa ja ne tutut järvet ovat niin kaukana...

No kolmanneksi, olen vallan hämmästynyt kun luonto alkaa jo nyt näyttää syksyiseltä. Kesä mennä hujahti (taas) joka kesäisen taloremontin merkeissä ja luonnon kukkaloisto katosi. Nyt ei kuki juuri mikään... Ihania liljoja lukuunottamatta.

Myös äitienpäiväruusu on alkanut kukkia uudelleen.   

 ♥
 

Neljänneksi, kärsin ihan kauhiasti jälleen kissakuumeesta. Ihan kuin tuo mieskin alkaisi jo pehmetä vihdoin kissamaisuusajatuksille. Kissat kun ovat niin siistejä ja puhtaita eläimiä. Ne pitävät itse huolta vessakäynneistään ja turkistaan. Toisin kuin... jotkut muut lemmikit.  =)

Viides kohta: miepä en ossoo puhdistaa Canonin linssiä/kennoa ja siksi kuvissani näkyy jotain ihme möykkyjä joita suuresti häpeän... Mihinkään liikkeeseen miulla ei ole varaa mennä kameraani puhdistuttamaan.

Kuudes seikka jota ennen en olisi koskaan uskonut toteavani ihan hymy huulillani: huomaan että ehtii ilman hötkyilyäkin tehdä sen mitä pitää ja sillä lopulla ei ole niin väliä tekeekö sitä lainkaan. Ainakaan tänään. Ehkä huomenna? Slowlife alkaa ottaa miusta otettaan yhä vahvemmasti. Silti ehdin tehdä sen mitä minun täytyykin, ihan ilman panikkia.

Seitsemäs kohta kertoo, että olen entistä vähemmän utelias muiden asioista, jos koskaan ikinä olen tippaakaan utelias ollutkaan! Nyt en ole siis senkään vertaa. =)

Kahdeksas kohta: toisin kuin useimmat immeiset, mie kaipaan nyt juuri auringon sijaan sadetta. Niin kaipaavat kipeästi nuo rehupiiklesit meidän pihassakin...

Heinäkuun toiseksi viimeisen aamun terveisin 

Una 

 ♥

PS: niin ja tämän haasteen  saa taas napata följyynsä se ken ehtii ja haluaa...