Translate

19.7.2013

Aina ei vaivaa palkita


Pihan ja puutarhanhoito on vähän arpapeliä. Aina ne ostosiemenet tai jopa -taimetkaan eivät lähde kasvamaan. Joskus on joku taimi ollut tuhoutunut jo paketissaan, vaikka olen paketin heti hakenut sen tultua postitoimipisteeseemme. Muutamista lähetyspaikoista en siis tilaa mitään enää koskaan.

Esimerkkinä vaikkapa tämä tapaus, kun viime syksynä tilasin valkoisia särkyneitäsydämiä kolme kappaletta, eikä niistä yksikään sitten elänytkään talven yli. Tuo kuva juuri paketista nostetuista ♥  kukista jäi ainoaksi. Keväällä sen tyhjäksi jääneen kukkapenkkipaikan vieressä kukoistivat kyllä vanhat punaiset yksilöt, mutta niitä valkoisia ihanuuksia en sitten koskaan näköjään saanut.
Ihan kuin en olisi koskaan mitään siihen penkinkohtaan istuttanutkaan. Toukokuussa asiantilan paljastuttua lähettämääni reklamaatioon en saanut kyllä myyjältäkään minkäänlaista vastausta. 


Harmituspettymys... 
Olin niin niitä kukkivia ihmetyksiä
tälle kesälle odottanut...  

Ihan kuin ystävä olisi jättänyt 
lupauksistaan huolimatta saapumatta 
kun kasvit eivät heränneetkään eloon keväällä.


PS:
On olemassa vastuullisiakin myyjiä,
joilla on kasvuunlähtötakuu omille tuotteilleen.
Tilaanpa tästä lähtien ainoastaan heidän tuotteitaan.




6 kommenttia:

Maireanna kirjoitti...

Aika erikoisia olisivat olleet..harmitus, harmitus.
Mutta elävä kasvi on aina arvoitus, eikä siemenetkään tosiaan ala elämälle. Niin se on!
Uusi yritys Una.

Jovelan Johanna kirjoitti...

Harmillista :( Nuo kasvutakuut on ihan kiva juttu, mutta en oikeen niillekään niin perusta. Kuulin jokin aika sitten, ettei se takaa laatua sen enempää, kun kasvit ovat aina oikullisia. Enemmänkin, kuulema, kyseessä on firmat, jotka ostavat tuotteita niin isoissa erissä, että heillä on taloudellinen mahdollisuus testauttaa horsmiaan kuluttajalla. Se seuraavakaan ei välttämättä kasva yhtään paremmin.

Tuollaista kuulin alalla hääräävältä tuttavalta.

Pia kirjoitti...

Onpa harmi kun valkoiset sydämet eivät selvinneet talvesta. Minun selvisi, vaikka ollaan täällä pohjoisessa. Liekö syynä suojaisa paikka talon seinustalla? Kasvien kanssa näyttää aina olevan vähän onnenkauppaa...

Hallatarinoita kirjoitti...

Tätä köyhimystä harmittaa jos joku ei lähdekään kasvamaan koska tuskin raaskin uudelleen rahojani sitten uusiin taimiin laittaa...

Hallatarinoita kirjoitti...

Kasvutakuulla saisi ainakin uuden kasvin tilalle. Tai jonkin muun kasvin jos se tilallesaatukaan ei sitten elä...

Hallatarinoita kirjoitti...

Niin se on...
Valkoisen sanotaan olevankin talvenkestävä joten niille kaikille kolmelle tapahtui sitten jotain muuta,

Mutta niitä ei syönyt kukaan vaan ne vaan kuivuivat kadoksiin talvella, vaikka punaiset pärjäsivät siinä vieressä samanlaisissa oloissa....?